Hyvejohtajuus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hyvejohtajuus
Virtuous Leadership
Alkuperäisteos
Kirjailija Alexandre Havard
Kustantaja Scepter Publishers
Julkaistu 2007
Sivumäärä 172
ISBN 1-5941-7059-2
Suomennos
Suomentaja Jason Lepojärvi
Kansitaiteilija Nordenswan & Siirilä
Kustantaja Providentia
Julkaistu 2009
Sivumäärä 172
ISBN 978-952-92-5826-0
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Hyvejohtajuus (engl. Virtuous Leadership – An Agenda for Personal Excellence) on Alexandre Havardin (s. 1962) teos, jossa hän esittää hyveisiin (virtues) perustuvan johtajuusmallin, jonka tarkoitus on tukea eri alojen johtajia ammatillisessa ja henkilökohtaisessa kasvussa.[1] Teos on julkaistu usealla kielellä ja löytyy esimerkiksi suomeksi internetistä.[2] Kirjaa on luonnehdittu ensimmäiseksi systemaattiseksi ja kokonaisvaltaiseksi yritykseksi yhdistää klassiset hyveet nykypäivän johtajuuden haasteisiin.[3]lähde tarkemmin?

Teos on toiminut keskeisenä innoittana samoja teemoja käsittelevälle johtajuusblogille.[4]

Havardin johtajuusmalli perustuu oppiin hyveistä. Hyveoppi eli aretologia (kreikan arête (suom. hyve) on kirjoittajan mukaan lähtöisin antiikin kreikkalaisilta filosofeilta, erityisesti Platonilta ja Aristotelesiltä (384–322 jaa.).[5] Sitä kehittivät edelleen kristityt filosofit ja teologit, kuten Augustinus (354–430 jaa.) ja Tuomas Akvinolainen (1225–1274 jaa.).[5]

Kirjoittaja jättää mainitsematta antiikin kreikkalaisiin vaikuttaneet uskonnot kuten zarathustralaisuuden ja sen hyvekäsityksen, vaikka Platonkin tunnusti Zarathustran antiikin profeetaksi.

Yhteenveto Havardin johtajuusmallista:lähde?

  • Todellisen johtajuuden on perustuttava todelliselle antropologialle, toisin sanoen totuudenmukaiselle ihmiskäsitykselle. Tämän ihmiskäsityksen on huomioitava aretologia, oppi hyveistä, tai se ei ole autenttinen ihmiskäsitys. Hyve (virtue) on mielen, tahdon ja sydämen vakaa tottumus, joka auttaa ihmistä saavuttamaan henkilökohtaisen erinomaisuuden ja ammatillisen tehokkuuden. Johtajuudessa on kyse hyveistä. Miksi? Ensinnäkin siksi, että hyveet synnyttävät luottamusta, joka on johtajuuden perusedellytys. Toiseksi siksi, että hyve on dynaaminen voima, joka vahvistaa valmiutta ja kykyä toimia (englannin virtue tulee latinan sanasta virtus, joka merkitsee "voimaa" ja "vahvuutta").
  • Suurisieluisuus ja nöyryys, jotka ovat etupäässä sydämen hyveitä, ovat johtajuuden pilarit. Suurisieluisuuden hyve suuntaa ihmisen tavoittelemaan suuria asioita. Suurisieluisuus muokkaa johtajan unelmia ja visioita ja vahvistaa hänen mission tunnettaan. Se myös auttaa häntä haastamaan itsensä ja muut hänen ympärillään. Nöyryyden hyve on totuudessa elämisen tottumus – se merkitsee hänen metafyysisen totuutensa (nöyryys on uskonnollinen hyve) sekä vahvuuksiensa ja heikkouksiensa tiedostamista. Nöyryys auttaa voittamaan itsekkyys ja palvelemaan muita. Nöyrä johtaja, johtaessaan ihmisiä, noudattaa inkluusion, kollegiaalisuuden ja jatkuvuuden periaatteita.
  • Viisaus (käytännöllinen viisaus), rohkeus, itsehillintä ja oikeudenmukaisuus ovat etupäässä mielen ja tahdon hyveitä, ja yhdessä ne muodostavat johtajuuden kivijalan. Viisaus auttaa tekemään hyviä päätöksiä; rohkeus säilyttämään suunnan ja kestämään paineita; itsehillintä asettamaan passiot (tunteet ja mielihalut) järjen hallintaan ja suuntaamaan ne käsissä olevan tehtävän toteutukseen; ja oikeudenmukaisuus antamaan jokaiselle se, mikä hänelle kuuluu.
  • Johtajaksi ei synnytä, vaan kasvetaan. Miksi? Koska hyve on tottumus, joka vahvistuu harjoituksella. Luonne (character) ja temperamentti (temperament) ovat eri asioita. Johtajuudessa on kyse luonteesta (hyveestä, vapaudesta ja itsensä kehittämisestä), ei temperamentista (biologiasta ja geeneistä). Temperamentti voi tukea joidenkin hyveiden kehitystä ja hidastaa toisten, mutta hyveiden kehittyessä luonne vahvistuu ja estää temperamenttiamme dominoimasta meitä. Temperamentti ei ole este johtajuudelle. Todellinen este on luonteenheikkous, joka kuihduttaa moraalisen energiamme ja tekee meistä sekä kykenemättömiä että soveltumattomia johtamaan.
  • Johtajat eivät johda asemansa suoman vallan (potestas) turvin, vaan sillä arvovallalla (auctoritas), joka nousee luonteesta. Johtajat, joilta puuttuu aitoa arvovaltaa ja jotka johtavat ”asemansa turvasta”, ovat johtajia vain nimellisesti. Itse asiassa he ovat epäjohtajia. Syntyy noidankehä: arvovallan puute ajaa vallan väärinkäyttöön, mikä heikentää arvovaltaa entisestään, ja tie aitoon johtajuuteen sulkeutuu.
  • Voidakseen kasvaa hyveessä on (1) pohdittava hyvettä, tavoitettava sen sisäinen kauneus ja haluttava sitä (sydämen asia); (2) toimittava hyveellisesti säännönmukaisesti (tahdon asia); ja (3) harjoitettava kaikkia hyveitä samanaikaisesti viisauden hyveen ohjauksessa (järjen asia).
  • Harjoittamalla hyveitä johtajat saavuttavat kokonaisvaltaisen kypsyyden – arvostelukyvyn, emotionaalisen, ja toiminnallisen kypsyyden. Kypsyyden erehtymättömät tuntomerkit ovat itseluottamus ja johdonmukaisuus, henkinen tasapaino, ilo ja optimismi, luonnollisuus, vapaus ja vastuullisuus sekä sisäinen rauha. Johtajat eivät ole skeptisiä eivätkä kyynisiä, vaan realisteja. Realismi merkitsee sielun jaloimpien pyrkimysten säilyttämistä sen ”huokauksista” huolimatta. Omille heikkouksille ei anneta periksi, vaan ne selätetään hyveiden avulla.
  • Johtajat hylkäävät utilitaristisen elämänkatsomuksen. Johtajan motiivi hyveiden tavoittelussa ei ole vai ammatillinen pätevyys. Se on pikemminkin hänen ihmisyytensä ja kutsumuksensa toteuttaminen. Tehokkuus ei ole itsensä kehittämisen tavoite; se on vain yksi sen monista (hyvistä) seurauksista. Inhimillinen erinomaisuus ennen tehokkuutta.
  • Todelliset johtajat seuraavat hyve-etiikkaa, eivät sääntöihin perustuvaa etiikkaa. Johtajat eivät kiellä lakien ja sääntöjen merkitystä, mutta he ymmärtävät, etteivät säännöt voi olla etiikan lopullinen perusta. Lakien ja sääntöjen on palveltava hyvettä. Hyve-etiikka edistää omaperäistä ja luovaa johtajuutta.
  • Kristillisellä elämällä on merkittävä vaikutus johtajuuteen, sillä uskon, toivon ja rakkauden teologiset hyveet korottavat, vahvistavat ja muokkaavat luonnollisia hyveitä, jotka puolestaan muodostavat johtajuuden perustan. Yksikään johtajuuden ja hyveiden yhteispeliä käsittelevä kirja ei voi olla tarkastelematta teologisten hyveiden vaikutusta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Virtuous Leadership – An Agenda for Personal Excellence; New York: Scepter Publishers (2007); ISBN 1-5941-7059-2
  2. Alexandre Havard: Hyvejohtajuus. Sisällysluettelo (Kirjan verkkoversio) hyvejohtajuuskirja.fi. Arkistoitu 23.4.2013. Viitattu 2.5.2013.
  3. Retorikk, etikk og næringsliv, Odd Nordhaug og Hans-Ivar Kristiansen (red.), Oslo 2009
  4. Hyvejohtajuus.fi
  5. a b Alexandre Havard: Hyvejohtajuus. Osa III, luku 1. Aretologia (Kirjan sivut 107-109) hyvejohtajuuskirja.fi. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 2.6.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]