Hurtigruten

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hurtigruten-laiva M/S Polarlys.
Hurtigruten ja sen välisatamat.

Hurtigruten (suom. nopea reitti) on Norjan rannikkopaikkakuntia yhdistävä säännöllinen lauttareitti. Se perustettiin jo 1893 viikoittaisena höyrylaivayhteytenä Trondheimin ja Hammerfestin välille. Sitä laajennettiin valtion tuella 11 päivää kestäväksi matkaksi Bergenistä pohjoiseen Kirkkoniemeen ja takaisin. Mukaan tuli silloin myös uusia välietappeja.

Nykyään reitillä on 35 pysähdyspaikkaa päätesatamat mukaan lukien. Hurtigruten on ollut monelle norjalaiselle rannikkopaikkakunnalle elintärkeä tavaroiden ja ihmisten kuljetustapa. Hurtigrutenin laivat liikennöivät jatkuvasti yli 2 000 kilometriä pitkää reittiä ympäri vuoden. Vuosittain reittiä käyttää lähes puoli miljoonaa matkustajaa: 440 000 matkustajaa vuonna 2000. Tavaraa kuljetetaan vuosittain satoja tuhansia tonneja. Nykyisin reitillä liikkuu myös paljon ulkomaisia turisteja.

Laivat liikennöivät lähes poikkeuksetta, sääoloista riippumatta. Sään vaihtelut itse asiassa lisäävät retken eksotiikkaa. Peruutuksia kuitenkin tapahtuu, lähinnä syksy- ja talviaikana. Tällöin laiva saattaa myrskyssä jättää Vesisaaren ja Kirkkoniemen välisen osuuden ajamatta. Myös Stamsundin ja Svolværin osuus peruuntuu useamman kerran vuodessa. Silloin Hurtigruten ajaa Länsivuonon kaakkoisreunaa pitkin Bodøn ja Stokmarknesin välin ja jättää poikkeamatta Lofooteilla. Stokmarknesissa sijaitsee Hurtigruten-museo.

Hurtigrutenin satamat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laivat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hurtigruten-laivat sekä niiden rakennusvuodet ja -paikat:[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hurtigruten-laivasto Hurtigruten ASA. Viitattu 22.09.2009. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä yritykseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.