Hugh Masekela

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hugh Masekela
Hugh Masekela (1390856678).jpg

Hugh Ramopolo Masekela (4. huhtikuuta 1939 Witbank, Etelä-Afrikka) on eteläafrikkalainen jazztrumpetisti, -säveltäjä ja vokalisti, jota pidetään yhtenä afrikkalaisen jazzin mestareista. Masekela oli myös maansa apartheidin vastaisen kamppailun keskeisiä vaikuttajia.[1]

Masekelan isä oli kuvanveistäjä ja terveystarkastaja. Masakelan ensimmäinen trumpetti oli Louis Armstrongin entinen, peräisin yhdysvaltalaisten jazzmuusikoiden keskuudessa tehdystä keräyksestä.[2] Hänen ensimmäisiä musiikillisia esikuviaan olivat yhdysvaltalaiset swingmuusikot, mutta hän kiinnostui pian myös bebopista ja sai vaikutteita Dizzy Gillespieltä ja Charlie Parkerilta. Masekela soitti trumpettia ja kävi kiertueilla tanssiyhtyeiden kanssa jo teini-ikäisenä. Vuonna 1958 hän perusti yhtyeen the Jazz Epistles, johon kuului myös pianisti Dollar Brand (myöhemmin Abdullah Ibrahim).[1]

Koska Etelä-Afrikan rotuerottelujärjestelmän vuoksi hän ei voinut jatkaa musiikkiopintojaan kotimaassaan Masekela muutti ulkomaille ja opiskeli Lontoossa Guildhall School of Musicissa ja Harry Belafonten myöntämän apurahan turvin Manhattan School of Musicissa New Yorkissa. Vuonna 1968 Masekelan instrumentaalikappale Grazing in the Grass, yhdistelmä eteläafrikkalaista mbaqangaaa ja mustaa yhdysvaltalaista popmusiikkia, nousi Yhdysvaltain singlelistan ykkössijalle.[1]

Vuonna 1980 Masekela muutti Botswanaan, minne hän perusti mustia muusikoita varten International School of Musicin. Hän osallistui myös Paul Simonin Graceland-kiertueelle.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Hugh Masekela. (biografia) Answers.com. Viitattu 27.8.2007. (englanniksi)
  2. Miriam Makeba, James Hall: Miriam Makeba - Etelä-Afrikan ääni, s. 91

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]