Hubert Gough
| Hubert Gough | |
|---|---|
.jpg) Hubert Gough vuonna 1917. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 12. elokuuta 1870 Lontoo |
| Kuollut | 18. maaliskuuta 1963 (92 vuotta) Lontoo |
| Arvonimi | Sir |
| Sotilashenkilö | |
| Sotilasarvo | kenraali |
Hubert de la Poer Gough (12. elokuuta 1870 Lontoo – 18. maaliskuuta 1963 Lontoo)[1] oli brittiläinen kenraali, joka palveli komentajana ensimmäisen maailmansodan länsirintamalla.
Varhainen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Gough kuului Irlannin englantilaistaustaiseen yläluokkaan.[2] Hänen isänsä oli Tipperaryn kreivikunnasta lähtöisin ollut kenraali Charles John Stanley Gough ja äidinisänsä John William Power, paroni Le Poer, joka valittiin Waterfordista parlamenttiin.[2][3] Goughin veli oli prikaatikenraali John Gough.[3] Gough vietti pääosan nuoruudestaan Irlannissa.[2] Hän kävi Englannissa Etonin poikakoulun (1884–1886) ja Sandhurstin sotilasakatemian (1888–1889).[2][3]
Gough aloitti palveluksensa vuonna 1889 aliluutnanttina ratsuväen 16. lansieerirykmentissä (16th Lancers). Hän osallistui vuosina 1897–1898 Tirahin sotaretkeen Intiassa ja kävi vuonna 1899 Camberleyn esikuntaopiston.[1][2][3] Hän yleni luutnantiksi 1890, kapteeniksi 1894, majuriksi 1901 ja everstiluutnantiksi 1902.[3] Buurisodassa Gough johti helmikuussa 1900 Ladysmithin piirityksestä vapauttaneen armeijan ensimmäisen etujoukon kaupunkiin vastoin lordi Dundonaldilta saamiaan käskyjä.[2][3] Syyskuussa 1901 Gough kärsi tappion buureille Bloedrivierpoortin taistelussa ja jäi joukkoineen vangiksi, mutta onnistui pakenemaan seuraavana yönä.[3] Myöhemmin hän haavoittui ja joutui palaamaan Englantiin.[2]
Gough oli esikuntaopiston opettajana vuosina 1904–1906 ja 16. lansieerirykmentin komentajana vuosina 1907–1911.[2][3] Hän sai 1907 everstin ja 1911 prikaatikenraalin arvon.[1][3] Vuodesta 1911 hän oli 3. ratsuväkiprikaatin komentajana Irlannin Curraghissa. Niin sanotun Curraghin välikohtauksen yhteydessä maaliskuussa 1914 Gough ja hänen innoittamanaan joukko muitakin upseereita uhkasivat erota, jos heidät määrättäisiin käyttämään voimaa Irlannin home rule -lakia vastustaneita militantteja unionisteja vastaan, sillä Irlannin-joukkojen ylipäällikkö, kenraali Arthur Paget oli antanut ymmärtää tällaisen operaation olevan suunnitteilla.[2][1] Tapaus johti sotaministeri J. E. B. Seelyn ja pääesikunnan päällikön, kenraali John Frenchin eroihin, mutta Gough säilytti asemansa.[2][3]
Ensimmäinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Gough komensi ensimmäisen maailmansodan alussa 3. ratsuväkiprikaatia.[2] Saatuaan ylennyksen kenraalimajuriksi hän komensi 2. ratsuväkidivisioonaa vuosina 1914–1915 muun muassa Ypresin ensimmäisessä taistelussa ja Neuve Chapellen taistelussa. Maaliskuusta 1915 alkaen hän komensi 7. jalkaväkidivisioonaa ja heinäkuusta 1915 alkaen kenraaliluutnantiksi ylennettynä I armeijakuntaa, joka osallistui muun muassa tappiolliseen Loosin taisteluun.[2][3][4]
Heinäkuusta 1916 maaliskuuhun 1918 Gough toimi uuden 5. armeijan komentajana ja johti sitä Sommen taistelussa (1916) sekä Ypresin kolmannessa taistelussa (1917).[4][1][2] Hän sai maineen kehnona hallinnoijana, joka puski joukkojaan hyökkäykseen tappioista riippumatta.[1] Brittien ylipäällikkö Douglas Haig kuitenkin piti häntä yhtenä parhaista komentajistaan.[5] Maaliskuussa 1918 saksalaiset onnistuivat murtamaan Amiensia kohti edenneellä suurhyökkäyksellään Goughin 5. armeijan puolustuslinjat Gouzeaucourtin ja Oisen välillä, pakottivat sen perääntymään ja tuottivat sille suuret tappiot.[2][1][4][3] Saksalaisilla oli suuri paikallinen ylivoima eikä ylipäällikkö Haig ollut antanut 5. armeijalle vahvistuksia.[3] Vaikka Gough sai lopulta pysäytettyä saksalaisten etenemisen, tappio pantiin hänen syykseen.[2][1][3] Hänet vapautettiin komentajuudesta 28. maaliskuuta ja kutsuttiin huhtikuun alussa hallituksen vaatimuksesta takaisin Englantiin.[3] Hän ei enää sen jälkeen toiminut rintamakomentajana.[1][4][3]
Myöhemmät vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Venäjän sisällissotaan liittyneen kansainvälisen intervention aikana Gough johti toukokuusta elokuuhun 1919 Itämeren-aluetta valvonutta ympärysvaltojen sotilasvaltuuskuntaa asemapaikkanaan Helsinki. Hän välitti heinäkuun 1919 alussa Strasdenhofin aselepoehdot, jotka päättivät Landeswehrin sotana tunnetun konfliktin Viron ja Latvian sekä saksalaisen Landeswehr-armeijan välillä.[6]
Kun Venäjän valkoisten penseä suhtautuminen Suomen ja Viron itsenäisyyteen näytti estävän Luoteis-Venäjän armeijan hyökkäyksen Pietariin, Gough määräsi elokuussa 1919 alaisensa, kenraalimajuri Frank G. Marshin muodostamaan Tallinnassa käsillä olleista valkoisista Luoteis-Venäjän hallituksena tunnetun nukkehallituksen. Kuultuaan sopimattomana pidetystä menettelystä Britannian hallitus määräsi Goughin palaamaan kotimaahan ja lomautti hänet.[6]
Gough oli lyöty ritariksi vuonna 1916.[2][4] Jättäessään armeijan lokakuussa 1922 hän sai kenraalin arvon.[1][3] Hän pyrki samana vuonna parlamenttiin liberaalien ehdokkaana Surreyn Chertseystä, mutta ei tullut valituksi. Myöhemmin Gough viljeli maata ja toimi liike-elämän palveluksessa, muun muassa Siemens Brothers -yhtiön ja muiden sähköyhtiöiden johtotehtävissä.[2][3] Hänestä tehtiin vuonna 1937 Bath-ritarikunnan suurristin ritari.[1][2] Toisen maailmansodan aikana hän järjesti kodinturvajoukkojen perustamisen Lontoon Chelseaan ja toimi tämän paikallispiirin komentajana vuoteen 1942.[2][3]
Gough julkaisi muistelmateokset The Fifth Army (1931) ja Soldiering on (1954).[2][3] Hän oli vuonna 1928 arkunkantajana Douglas Haigin hautajaisissa.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i j k Sir Hubert de la Poer Gough (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 26.1.2014.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t Simon J. Potter: Gough, Sir Hubert de la Poer (englanniksi) Dictionary of Irish Biography (2009). Viitattu 2.4.2023.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u Brian Bond: Gough, Sir Hubert de la Poer (englanniksi) Oxford Dictionary of National Biography (2008). Viitattu 26.4.2023.
- ↑ a b c d e Nordisk familjebok, täydennysosa (1924), s. 35–36 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 26.1.2014.
- ↑ Sir Hubert Gough (englanniksi) Firstworldwar.com. Viitattu 26.1.2014.
- ↑ a b Tuomo Polvinen: Venäjän vallankumous ja Suomi 1917–1920 II: toukokuu 1918–joulukuu 1920, s. 182–184, 244, 247–251. WSOY, Porvoo–Helsinki 1971.
| ||||||||||||||||||||||
