Hubble Deep Field South

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hubble Deep Field South

Hubble Deep Field South (lyhyemmin HDF-S) on galaksienvälistä avaruutta esittävä kuva. Se otettiin avaruusteleskooppi Hubblen Wide Field and Planetary Camera 2:lla kymmenen päivän aikana syys- lokakuussa vuonna 1998. Kuva otettiin eteläisen taivaan vastineeksi vuonna 1995 suurta huomiota saaneelle Hubble Deep Fieldille.

Hubble Deep Field South kuvattiin eteläiseltä taivaanpallolta, Tukaanin tähdistön alueelta, jonka epookin J2000.0 mukainen rektaskensio on 22h 32m 56.22s ja deklinaatio −60° 33' 02.69". Kuvassa näkyvä taivaan alue valittiin siten, että näkyvyys Linnunradan ulkopuolelle oli hyvä. Muiden Hubblen syvän taivaan kuvien tapaan Hubble Deep Field South kuvattiin kohdassa, johon jää mahdollisimman vähän oman galaksimme tähtiä ja toisaalta alue oli nähtävissä avaruusteleskoopista joka hetki sen kiertäessä Maata.

Tieteellinen arvo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hubble Deep Field Southin suurin tieteellinen merkitys oli sen sisältämän galaksiotoksen samanlaisuus kokonaan toiselta puolen taivasta kuvatun Hubble Deep Fieldin kanssa. Kohteiden yhdenmukaisuus pohjoisen taivaan kuvan kanssa kaikilla mittareilla (galaksien väri, rakenne, lukumäärä etäisyyden kasvaessa jne.) mitattuna on suora osoitus kosmologisen periaatteen pätevyydestä maailmankaikkeudessa. Hyvän läpinäkyvyyden lisäksi kuvan ottopaikan valintaan vaikutti mahdollisuus saada optinen kuva tunnetusta kvasaarista (punasiirtymällä z = 2,24), mikä mahdollisti vertailun samalla etäisyydellä sijaitsevien galaksien ja kvasaarien välillä. Deep Field Southin analysoinnista saadut tulokset galaksien evoluutiosta ja tähtien syntymisnopeuksista myös vahvistivat aikaisemmat Hubble Deep Fieldistä saadut tulokset.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä tähtitieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.