Huang Xianfan
| Huang Xianfan | |
|---|---|
| Syntynyt | 13. marraskuuta 1899 |
| Kuollut | 18. tammikuuta 1982 |
| Kansallisuus | Kiina |
| Tutkimusala | historia, kansatiede |
| Tutkinnot | Tokion keisarillinen yliopisto |
| Tunnetuimmat työt | Zhuangit tutkimus |
Huang Xianfan (13. marraskuuta 1899 – 18. tammikuuta 1982) oli kiinalainen historioitsija, antropologi, paleografi ja pedagogi, joka julkaisi noin 30 teosta eri aloilta, muun muassa kansanperinteestä, kielitieteestä ja zhuangeista. Huang Xianfan kuuluu kiinalaisen kansatieteen eli etnologian vaikutusvaltaisimpiin edustajiin sekä kiinalaisen Bagui-koulukunnan perustajiin.
Elämänvaiheita[muokkaa]
Huang Xianfan syntyi Kiinassa Guangxin provinssissa viljelijäperheeseen. Hän opiskeli Pekingin normaaliyliopistossa 1926–1935. Valmistuttuaan hän matkusti Japaniin, jossa hän opiskeli Tokion keisarillisessa yliopistossa 1935–1937. Palattuaan Huang Xianfan keskittyi akateemiseen uraan ja opetti Guangxin ja Zhong-Shan yliopistoissa.Vuonna 1938 hänet nimitettiin Guangxin yliopiston ensimmäiseen zhuangien tutkimuksen professuurin, ja tässä tehtävässä hän toimi vuoteen 1953 saakka. Vuonna 1951 hänestä tuli Guangxin yliopiston pääkirjastonhoitaja. Vuonna 1954 hän aloitti Guangxin normaali yliopiston ensimmäinen kulttuurihistorian professuurin, ja tässä tehtävässä hän toimi vuoteen 1982 saakka. Tuona aikana hän käynnisti kehittämistyön, joka on johtanut nykyiseen, omaleimaiseen zhuangien kulttuurihistorian oppiaineeseen. Hän saavutti erityisesti mainetta johtavana zhuangien tutkimuksen asiantuntijana.
Vuosina 1943–1981 hän tutki zhuangeja, miaoja, buyi-kansaa, hmongeja, mulameja, dongeja, maonaneja sekä yaoja. Huang Xianfan pyrki torjumaan aikansa Kiinan han-kiinalaiset käsitykset alueen alkuperäisväestön rodullisesta alemmuudesta ja puolusti heidän oikeuksiaan siirtomaavaltaa vastaan. Vuodesta 1943 alkaen hän tutki Kiinan länsiosien alkuperäisasukkaiden kieltä ja kulttuuria. Hänen tutkimuksensa Keski-Guangxin etnisten ryhmien kielestä ja kulttuurista ovat merkittäviä. Huang Xianfanin teos zhuangeista loi perustan kansan tutkimukselle ja sen katsotaan kuuluvan edelleen zhuangien kulttuurihistorian tutkimuksen perusteoksiin.
Hän teki merkittävän työn kiinalaiseen antropologiaan ja etenkin zhuangien antropologiaan liittyvien aineskokoelmien kerääjänä ja julkaisijana. Hän oli yksi Kiinan kansallisen kansatieteellisen seuran perustajista vuonna 1980. Hän julkaisi yli 200 tieteellistä kirjoitusta.[1]
Keskeiset teokset[muokkaa]
- Tang-dynastia lyhyesti (1936)
- Nong Zhi Gao (1983)
- Zhuangien yleinen historia (1988)
Lähteet[muokkaa]
Kirjallisuus[muokkaa]
- Huang Xianfan, Zhuangien yleinen historia. Nanning: Guangxi Kansallinen Verlag, 1988. ISBN 7-5363-0422-6/K-13.
Aiheesta muualla[muokkaa]
- china.com.cn (kiinaksi)
- gov.people.com.cn (kiinaksi)
Sivulta puuttuu