Howard Stern
Howard Allan Stern (s. 12. tammikuuta 1954 New York, New York) on yhdysvaltalainen radiojuontaja, televisiopersoona, kirjoittaja ja mediamoguli.
Howard Stern on tullut tunnetuksi persoonallisesta ja kiistanalaisesta esiintymistavastaan. Hänen shokeeravaksi ja räävittömäksi kuvattu juontamisensa on järkyttänyt useita konservatiivisempia kuulijoita. Sternin ohjelmassa on luvattu mm. myydä erään neidon neitsyys.[1]
Howard Sternin tunnetuin radio-ohjelma on neljästi viikossa Howard 100 -kanavalla esitettävä The Howard Stern Show. Stern on julkaissut kaksi kirjaa, Private Parts ja Miss America. Private Parts -kirjasta tehtiin myös Howard Sternin intiimit osat -niminen elokuva vuonna 1997, jossa Stern näytteli itse pääosaa.
Elämä [muokkaa]
Howard Stern syntyi vuonna 1954 juutalais-amerikkalaiseen perheeseen Queensissa, ja myöhemmin perhe muutti Long Islandille. Hänen isänsä omisti levytysstudion, ja Sternin isä kannusti häntä radioalalle.
Stern opiskeli yhtenä harvoista valkoisista afro-amerikkalaisessa Roosevelt Junior High Schoolissa, ennen kuin siirtyi opiskelemaan South Side High Schooliin muuttaessaan toiseen kaupunginosaan. Valmistuttuaan vuonna 1972 lukiosta Stern haki Bostonin yliopistoon, josta hän valmistui vuonna 1976 pääaineenaan viestintä. Opiskellessaan yliopistossa Stern työskenteli kampuksen radioasemalla.
Kesällä 1978 Howard Stern avioitui college-aikaisen tyttöystävänsä Alison Bernsin kanssa, ja perheeseen syntyi kolme tytärtä. Lokakuussa 1999 Stern ilmoitti eroavansa vaimostaan, ja virallinen ero astui voimaan vuonna 2001. Myöhemmin Howard Stern alkoi seurustella mallina toimivan Beth Ostroskyn kanssa, ja he menivät kihloihin.[2]
Aiheesta muualla [muokkaa]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Sokkiuutinen: Radio-ohjelmassa kaupataan tytön neitsyys!, MTV3 / Viihdeuutiset, 9.9.2008
- ↑ Howard Stern rengasti malli-tyttöystävänsä, Stara.fi, 15.2.2007
Sivulta puuttuu