Hotelli Otava

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hotelli Otava.

Hotelli Otava on Porissa sijaitseva arkkitehti C. J. von Heidekenin suunnittelema uusrenessanssityylinen rakennus. Vuonna 1857 valmistuneessa rakennuksessa toimi hotelli aina vuoteen 1985 saakka. Lopettaessaan Hotelli Otava oli Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminnassa ollut hotelli-ravintola. Nykyään rakennus on toimistotiloina muun muassa Porin kaupungin käytössä. [1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hotelli Otava oli alun perin kaksikerroksinen. Majoitustilojen lisäksi toisessa kerroksessa oli salonki, joka muutettiin kaksi vuotta valmistumisensa jälkeen teatterisaliksi. Nykyisen ulkoasunsa rakennus sai vuonna 1891, kun se korotettiin arkkitehti J.E. Stenbergin suunnitelmien mukaisesti kolmikerroksiseksi. Silloin myös toisen kerroksen tilat saneerattiin hotellihuoneiksi. Vuonna 1908 valmistui jugendtyylinen laajennusosa, joka yhdisti päärakennuksen vieressä sijainneeseen puurakenteiseen ravintolaan.

Vuonna 1872 Hotelli Otavassa tehtiin suomalaista teatterihistoriaa, kun suomenkielinen teatteri sai siellä alkunsa. Suomalaisen teatterin nimellä toimintansa aloittanut Kansallisteatteri piti kaikkien aikojen ensimmäisen näytäntönsä hotellin teatterisalissa 13. lokakuuta. Ruotsinkieleistä teatteritoimintaa hotellissa oli ollut jo 1850-luvulta alkaen.

Jatkosodan aikana hotellissa asui Porin lentokenttää tukikohtanaan pitäneiden saksalaisten päällystö. Rauhan tultua hotellin tiloissa piti majaansa venäläisten valvontakomission upseereja. Vuonna 1966 Otavassa perustettiin Pori Jazz-festivaali. Hotelli toimi myös festivaalin alkuaikoinan yhtenä sen esiintymispaikoista.

Vuonna 1957 kiinteistö päätyi Porin Oluttehtaan omistukseen. Hotelli Otavan lopetettua toimintansa 28. helmikuuta 1985, purettiin vieressä sijainnut ravintola, sekä sitä päärakennukseen yhdistänyt osa. Tilalle rakennettiin sisäänkäynti kellarikerroksessa sijainneeseen oluttehtaan edustusravintolaan.

Nykypäivä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Porin kaupunki osti Otavan kiinteistön vuonna 1997 ja aloitti kolme vuotta myöhemmin mittavan peruskorjauksen, jonka tarkoituksena oli saattaa rakennus mahdollisimman lähelle alkuperäistä asuaan. Kolme miljoonaa euroa maksanut entisöinti valmistui vuonna 2006 ja sen jälkeen rakennus on ollut virastokäytössä. [2]

Lähde[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hotelli Otava sai uudet ”asukkaat” 29.6.2011. Satakunnan Kansa. Viitattu 10.4.2012.
  2. Hotelli Otava halutaan kulttuurikäyttöön 22.7.2009. YLE Satakunta. Viitattu 10.4.2012.