Hotel California (kappale)

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Hotel California on yhdysvaltalaisen rock-yhtye The Eaglesin vuonna 1976 julkaistu single samannimiseltä levyltä. Se saavutti suuren suosion Amerikan ja Ison-Britannian hittilistoilla. Kappale on tunnettu kuuluisasta kitarasoolostaan, akustisen kitaran virtuoosimaisesta näppäilystä, ja country-henkisestä tunnelmastaan. Hotel California kuuluu myös Eaglesin live-keikkojen vakiokappaleisiin.

Erään teorian mukaan kappale kertoo kulkurista, joka jää vangiksi aluksi houkuttelevalta vaikuttavaan painajaismaiseen hotelliin. Laululla saattaa olla jotain tekemistä huumeriippuvuuden tai turmeltuneen elämäntavan kanssa, joka vaivasi valtavasti suosiota kerännyttä yhtyettä. Toisen teorian mukaan laulu kertoo mielisairaalasta, tai osavaltion vankilasta.

Alkuperäinen versio kappaleesta esitettiin slow-rock tyylillä, jossa mukana oli pitkä, toistuva sähkökitara. Kertosäkeessä bassolla ja kitaralla oli ikään kuin vastamelodia laululle. Kappale huipentuu loppuun, jossa kitaristit Joe Walsh ja Don Felder soittavat soolon päällekkäin.

Hotel California voitti palkinnon Grammy award for Record of the Year vuonna 1978


Tämä musiikkikappaleesta kertova artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Henkilökohtaiset työkalut