Horisontaalinen geeninsiirto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Horisontaalisella geeninsiirrolla (engl. horizontal gene transfer) tarkoitetaan sitä että solu ottaa ympäristöstään geneettistä materiaalia. Tällä ilmiöllä on tärkeä osa bakteereiden evoluutiossa. Ilmiön johti siihen, että evoluutio ei etene pelkästään sukulinjoissa muodostaen selkeän evoluutiopuun, vaan että etenkin sen "juuressa", missä on ollut yksisoluisia eliöitä, on tapahtunut sekoittumista myös sukulinjojen ulkopuolelta.

Geenien hankintamekanismeja tunnetaan kolme kappaletta;

  1. transformaatio (engl. transformation) eli DNA:n ottaminen suoraan solun ulkopuolelta.
  2. konjugaatio (engl. bacterial conjugation) eli DNA:n siirto bakteerilta toiselle.
  3. transduktio (engl. transduction) eli geneettisen materiaalin siiryminen bakteriofagien välityksellä.

Transformaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Transformaatio havaittiin, kun tautia aikaansaamattoman S. pneumoniae -kannan huomattiin muuttuvan tautia aiheuttavaksi sillä, että se asetettiin liuokseen, jossa oli tapettu tautia aiheuttava kanta vuonna 1944 kuuluisassa kokeessa, jonka tekivät Oswald Avery, Colin MacLeod ja Maclyn McCarty Bakteerien kykyä ottaa vastaan DNA:ta kutsutaan kompetenssiksi.

Konjugaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konjugaatio on DNA:n yksisuuntaista siirtoa bakteerisolusta toiseen. Konjugaatiossa donor -yksilö luovuttaa perimäainestaan resipientille yksilölle. Tätä tapahtuu paitsi bakteereista toiseen, myös bakteereista aitotumallisiin soluihin. Ilmiön löysivät mikrobiologit Joshua Lederberg ja E. L. Tatum 1940 -luvulla. Myöhemmin on havaittu, että konjugaatiossa voi siirtyä kokonaisia bakteerikromosomeja (engl. high frequency recombination)

Transduktio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Transduktio on prosessi, jossa bakteerin DNA siirtyy bakteerista toiseen viruksen välityksellä. Ilmiö havaittiin vuonna 1952, kun Joshua Lederberg havaitsi bakteriofagien infektoineen bakteerisolun; niiden normaaliin toimintaan kuuluu käyttää kohdesolun omaa DNA:n kahdentamisjärjestelmää monistumiseensa.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]