Honningsvåg

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Honningsvågin kylä
Talvimaisemaa Honningsvågissa

Honningsvåg on Nordkappin kunnan keskustaajama. Se on Norjan pohjoisin kaupunki ja eräs maailman pohjoisimmista kaupungeista. Honningsvåg haki nopeasti kaupunkistatusta 1996 kaupunkilain muututtua Norjassa ja sai statuksen. Myöhemmin Stortinget päätti, että kaupunkistatukseen tarvitaan vähintään 5 000 asukkaan kunta, mutta koska lakia ei sovellettu taannehtivasti, pysyi Honningsvåg kaupunkina.[1]

Honningsvåg sijaitsee lahden rannalla Magerøyan saaren etelälaidassa noin 35 kilometriä Nordkappista etelään. Taajamassa on myös satama, jossa pysähtyy päivittäin Hurtigruten-laivalinja. Honningsvågin lentokenttä sijaitsee noin 4 kilometriä keskustasta pohjoiseen.

Ihmisiä on elänyt alueella jo noin 10 300 vuotta. Esihistoriallisella ajalla ja vielä nykyäänkin lounainen osa Barentsinmerta on tärkeä kalastusalue ja nykyaikana myös turismi on tärkeä tulonlähde. Talvisin alueen keskilämpötila on noin −5 °C, joka on korkeampi kuin etelässä. Jopa 71 asteessa pohjoista leveyttä monessa puutarhassa kasvaa puita, vaikka useimmat ovat noin nelimetrisiä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Byer i Norge Kommunal Rapport. 2009. Viitattu 6.6.2010. (norjaksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä Norjaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.


Koordinaatit: 70°59′N, 25°59′E