Samaa sukupuolta olevien avioliitto
Samaa sukupuolta olevien avioliitto (joskus myös homoavioliitto) tarkoittaa samaa sukupuolta olevien kesken solmittua avioliittoa. Samaa sukupuolta olevien avioliitto on suuressa osassa maailmaa laillisesti mahdoton, koska avioliitto on lainsäädännössä määritelty ainoastaan eri sukupuolta oleville pareille. Samaa sukupuolta olevien avioliiton mahdollistavaa avioliittolakia nimitetään myös sukupuolineutraaliksi avioliittolaiksi, joka merkitsee sitä, että puolisoiden sukupuolilla ei ole avioliittomahdollisuuden kannalta merkitystä.
Tähän mennessä samaa sukupuolta olevien avioliitot ovat laillistaneet Alankomaat, Argentiina, Belgia, Brasilia, Espanja, Etelä-Afrikka, Islanti, Kanada, Norja, Portugali, Ranska, Ruotsi, Tanska, Uruguay ja Uusi-Seelanti[1]. Myös Connecticutin, Delawaren, Iowan, Mainen, Marylandin, Massachusettsin, Minnesotan, New Hampshiren, New Yorkin, Rhode Islandin, Vermontin ja Washingtonin osavaltioissa sekä Washington DC:ssä Yhdysvalloissa sekä Meksikon pääkaupungissa Méxicossa ja osavaltiossa Quintana Roossa samaa sukupuolta olevien avioliitot on laillistettu. Israel hyväksyy muualla solmitut samaa sukupuolta olevien avioliitot, vaikka siellä itsessään vihkiytyminen ei ole mahdollista.[2] Alankomaihin kuuluvat Aruba, Curaçao ja Sint Maarten hyväksyvät Alankomaissa solmitut samaa sukupuolta olevien avioliitot ja Meksikossa hyväksytään kaikki Méxicon kaupungissa solmitut samaa sukupuolta olevien avioliitot. Kaliforniassa samaa sukupuolta olevat saattoivat solmia lailliseen avioliiton korkeimman oikeuden päätöksellä 16.6.–4.11.2008, mutta sittemmin osavaltion perustuslakiin tehtiin kansanäänestyksessä lisäys, joka rajasi avioliiton vain heteropareille.[3]
Sisällysluettelo |
Historia [muokkaa]
Ensimmäiset historialliset maininnat samaa sukupuolta olevien liittojen vihkiseremonioista löytyvät antiikin Roomasta. Keisari Neron on väitetty naineen yhden miespuolisista orjistaan. Myös keisari Elagabalus nai kaarialaisen miesorjansa nimeltä Hierocles. Vaikka historioitsijoilla on yksimielisyys siitä, että samaa sukupuolta olevien avioliittoja esiintyi antiikin Roomassa, niiden yleisyys ja luonne ovat vielä epäselviä nykypäivän tutkijoille. Vuonna 342 jaa. kristityt keisarit Constantius II ja Constans asettivat lain, jonka mukaan samaa sukupuolta olevat avioliitot olivat kiellettyjä kuolemanrangaistuksen uhalla.lähde?
Suomi [muokkaa]
Suomessa Kokoomus, Suomen ruotsalainen kansanpuolue, Sosialidemokraattinen puolue, Vasemmistoliitto ja Vihreä liitto kannattavat avioliittolain muuttamista niin, että myös mies- ja naispareilla olisi mahdollisuus avioliittoon.[4] Keskustan puoluekokous hylkäsi asiaa koskevan aloitteen 2010. Oikeusministeri Tuija Brax ilmoitti heinäkuussa 2010, että oikeusministeriö tekee syksyllä selvityksen sukupuolineutraalista avioliittolaista, ja että laki voi astua voimaan jo vuoden 2012 alussa.
Vuonna 2006 tehdyssä Euroopan unionin laajuisessa tutkimuksessa 45 % suomalaisista kannatti samaa sukupuolta olevien avioliittoa ja 24 % adoptio-oikeutta. Suomea suurempaa kannatus oli Alankomaissa, Ruotsissa, Tanskassa, Belgiassa, Luxemburgissa, Espanjassa, Saksassa, Tšekissä, Itävallassa, Ranskassa ja Britanniassa. [5]
Yleisradion elokuussa 2010 teettämään selvitykseen vastanneista 54 % kannattaa ja 35 % vastustaa sukupuolineutraalia avioliittolakia. Selvityksen mukaan sukupuolineutraalin avioliittolain kannatusta oli selvästi eniten Vihreän liiton kannattajien keskuudessa (82 %), ja vastustusta kristillisdemokraateilla (77 %), perussuomalaisilla (54 %) ja keskustalla (51 %).[6]
Sukupuolineutraalia avioliittoa ei mainita Kataisen hallituksen hallitusohjelmassa kristillisdemokraattien vaatimuksesta, vaikka muut hallituspuolueet ovat sen edistämiseen sitoutuneetkin, mutta eduskunnassa on mahdollista tehdä lakialoite oikeusministeriön avustuksella.[7][8]
Hallitusohjelmasta huolimatta viisi hallituspuolueiden kansanedustajaa, Lasse Männistö (kok.), Susanna Huovinen (sd.), Silvia Modig (vas.), Oras Tynkkynen (vihr.) ja Astrid Thors (rkp.) lähti ajamaan aloitetta sukupuolineutraalista avioliittolaista.[9] Aloitteen voi kuitenkin kaataa eduskunnan lakivaliokunta. Sen jäsenistä viisi on ilmoittanut kannattavansa lakia ja yhdeksän vastustaa ja kolme ei kertonut kantaansa tai kommentoinut. Valiokunta voisi lykätä aloitteen käsittelyä koko loppuvaalikauden. Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki ehdotti jopa väliaikaisen valiokunnan perustamista aloitteen käsittelyä varten.[10][11]
Lakivaliokunnassa kokoomuksen, keskustan, perussuomalaisten, ruotsalaisten ja kristillisdemokraattien edustajat vastustavat aloitetta, ja SDP:n, vasemmistoliiton ja vihreiden edustajat kannattavat. Kaksi kokoomuslaista ja yksi SDP:n edustaja eivät kommentoineet, kertoneet kantaansa tai heitä ei tavoitettu.[12] Helmikuussa 2012 eduskunnalle annettua lakiesitystä kannattaa 76 kansanedustajaa – aloitetta kannattavat täysin vasemmistoliitto (ja vasenryhmä) ja vihreät, kun taas enemmistön kannatusta aloite nauttii SDP:ssä ja RKP:ssä, vähemmistön kannatusta kokoomuksessa ja yhden edustajan kannatusta keskustassa.[13][14] Uudelleen lakivaliokunta käsitteli aloitetta helmikuussa 2013.[15]
Alankomaat [muokkaa]
Alankomaissa samaa sukupuolta olevien avioliitot laillistettiin 1. huhtikuuta 2001 ensimmäisenä maana maailmassa. Lainmuutos oli hyväksytty maan parlamentin alahuoneessa syyskuussa 2000 109 edustajan ollessa lainmuutoksen kannalla ja 33 sitä vastaan. Parlamentin ylähuone eli senaatti äänesti lainmuutoksen puolesta joulukuussa 2000 selvällä enemmistöllä. Vain kristilliset puolueet olivat lainmuutosta vastaan. Samalla Alankomaista tuli ensimmäinen maa maailmassa, joka antoi samaa sukupuolta oleville pareille adoptio-oikeuden. [16] [17] Alankomaihin kuuluvissa Aruballa, Curaçaolla ja Sint Maartenilla samaa sukupuolta olevien avioliitot eivät ole vieläkään laillisia, tosin ne kaikki joutuvat hyväksymään Alankomaissa solmitut samaa sukupuolta olevien avioliitot Alankomaiden korkeimman oikeuden päätöksen mukaisesti.[18] Vuonna 2008 1,9 % ja 2009 1,8 % solmituista avioliitoista oli samaa sukupuolta olevien liittoja. Lesboparien väliset avioliitot (2008 yksi prosentti kaikista avioliitoista; 2009 1,1 %) ovat yleisempiä kuin miesparien liitot (2008 0,9 %; 2009 0,8 %).[19]
Belgia [muokkaa]
30. tammikuuta 2003 Belgiasta tuli toinen maa maailmassa joka laillisti samaa sukupuolta olevien avioliitot. Samoin kuin Alankomaissa, tämän teki mahdolliseksi se, että kristillisdemokraatit (jotka kuuluvat niin Alankomaiden kuin Belgiankin suurimpiin puolueisiin) olivat silloin oppositiossa. Adoptio-oikeus ei vielä tuolloin kuulunut samaa sukupuolta olevien parien oikeuksiin, mutta lakia muutettiin vuonna 2006. Alun perin Belgia suostui vihkimään ulkomaisia samaa sukupuolta olevia pareja vain, jos heidän kotimaansa myös hyväksyvät samaa sukupuolta olevien avioliiton. Lakia kuitenkin muutettiin 2004, ja nykyisin Belgia suostuu vihkimään pariskunnat, jotka ovat olleet maassa vähintään kolme kuukautta. [20] [21] Noin 300 samaa sukupuolta olevaa paria vihittiin kesäkuun 2003 ja huhtikuun 2004 välillä, mikä on noin 1,2 prosenttia kaikista vihkimisistä sillä ajalla. Kaksi kolmasosaa vihittävistä pariskunnista oli miespareja ja loput naispareja.lähde?
Espanja [muokkaa]
-
Pääartikkeli: Samaa sukupuolta olevien avioliitto Espanjassa
Espanja laillisti samaa sukupuolta olevien avioliitot 3. heinäkuuta 2005. Lakimuutos tuli mahdolliseksi Espanjan valtapuolueen vaihtuessa konservatiiveista sosialisteihin. Uusi pääministeri José Luis Rodríguez Zapatero ajoi voimakkaasti yhteiskunnallisia uudistuksia, kuten helpompaa avioeroa ja samaa sukupuolta olevien avioliittoja. Vaikka mielipidetiedustelujen mukaan selkeä enemmistö espanjalaisista tuki lakialoitetta, lakialoitteesta nousi yhteiskunnassa kova myrsky maan vaikutusvaltaisen katolisen kirkon vastustaessa kiivaasti lakiuudistusta. Ensimmäisen vuoden aikana noin 4 500 homoparia kuitenkin vihittiin. Lain mukana samaa sukupuolta olevat parit saivat myös adoptio-oikeuden. Maassa voidaan vihkiä myös ulkomainen pariskunta, jos kummallakin on laillinen oleskelulupa Espanjassa. [22] [23] [24]
Kanada [muokkaa]
Samaa sukupuolta olevien avioliitot laillistettiin Kanadassa liittovaltiotasolla 20. heinäkuuta 2005. Oikeuden päätöksillä ne oli jo laillistettu kahdeksassa Kanadan kymmenestä provinssista sekä yhdessä Kanadan terroriossa ennen kuin laki tuli voimaan liittovaltion tasolla. Näissä provinsseissa asui peräti noin 90 % Kanadan väestöstä, joten merkittävää muutosta laki ei tuonut tilanteeseen. Lain tullessa voimaan Kanadassa oli jo yli 3 000 homoavioparia. Kanadan provinsseista samaa sukupuolta olevien avioliitto oli tullut lailliseksi: Ontariossa 10. kesäkuuta 2003, Brittiläisessä Kolumbiassa 8. heinäkuuta 2003, Quebecissä 16. maaliskuuta 2004, Yukonissa 14. heinäkuuta 2004, Manitobassa 16. syyskuuta 2004, Nova Scotiassa 24. syyskuuta 2004, Saskatchewanissa 5. marraskuuta 2004, Newfoundlandissa ja Labradorissa 21. joulukuuta 2004 ja New Brunswickissa 23. kesäkuuta 2005.[25] [26]
Etelä-Afrikka [muokkaa]
Samaa sukupuolta olevien avioliitto tuli Etelä-Afrikassa lailliseksi 30. marraskuuta 2006. Laki oli hyväksytty Etelä-Afrikan parlamentissa aikaisemmin samassa kuussa. Etelä-Afrikan perustuslakituomioistuin oli antanut päätöksellään 1. joulukuuta 2005 parlamentille aikaa tasan vuoden eli päivämäärän 1. joulukuuta 2006, johon mennessä samaa sukupuolta olevien parien naimisiinmeno tuli mahdollistaa. Näin Etelä-Afrikasta tuli viides maa maailmassa ja ensimmäinen maa Afrikassa joka laillisti samaa sukupuolta olevien avioliitot. [27] [28]
Norja [muokkaa]
Norjan suurkäräjät hyväksyi 11. kesäkuuta 2008 uuden lain, joka sallii samaa sukupuolta olevien avioliitot. Norjasta tuli näin ollen maailman kuudes maa ja ensimmäinen Pohjoismaa, joka sallii samaa sukupuolta olevien avioliitot. Lainmuutos tuli voimaan vuonna 2009 ja se korvasi vuodesta 1993 lähtien Norjassa voimassaolleen lain parisuhteen rekisteröimisestä. Samalla Norja laajensi samaa sukupuolta olevien parien adoptio-oikeutta samalle tasolle heteroparien kanssa ja salli naisparien oikeuden hedelmöityshoitoihin. [29]
Ruotsi [muokkaa]
Ruotsin valtiopäivät hyväksyi samaa sukupuolta olevien avioliitot 1. huhtikuuta 2009 selvin luvuin; peräti 226 edustajaa kannatti ja vain 22 edustajaa vastusti lakiesitystä.[30] Ennakkoon lakiesitystä oli vastustanut vain kristillisdemokraattinen puolue. Laki korvaa aikaisemmin olleen lain rekisteröidystä parisuhteesta. Ruotsalaisilla samaa sukupuolta olevilla pareilla oli jo ennen lakimuutosta samat adoptio-oikeudet kuin heteropareilla. Ruotsista tuli näin ollen seitsemäs maa ja toinen Pohjoismaa, joka laillistaa samaa sukupuolta olevien avioliitot.[31] Ruotsin kirkko salli 22. lokakuuta 2009 samaa sukupuolta olevien parien avioliittoon vihkimisen. [32]
Portugali [muokkaa]
Portugalista tuli keväällä 2010 kuudes Euroopan maa, joka laillisti samaa sukupuolta olevien avioliiton. Laki ei kuitenkaan anna samaa sukupuolta oleville pareille adoptio-oikeutta, joten aivan täysin samoja oikeuksia ei lakimuutos samaa sukupuolta oleville pareille tuonut. Katolinen kirkko on tuominnut lakiuudistuksen.[33]
Islanti [muokkaa]
Islannista tuli kesällä 2010 kolmas Pohjoismaa joka laillisti samaa sukupuolta olevien avioliiton. Lakiuudistus hyväksyttiin maan parlamentissa 11. kesäkuuta 2010 yksimielisesti äänin 49-0. Lainmuutos tuli voimaan 27. kesäkuuta 2010. Ennen lakimuutossa maassa oli voimassa rekisteröity parisuhde vuodesta 1996 alkaen, jonka avioliitto korvaa.
[34] [35] Islannin pääministeri Jóhanna Sigurðardóttir meni ensimmäisten joukossa naimisiin kumppaninsa kanssa heti lainmuutoksen tultua voimaan.[36]
Argentiina [muokkaa]
Argentiinasta tuli heinäkuussa 2010 kymmenes maa maailmassa ja ensimmäinen maa Latinalaisessa Amerikassa joka laillisti valtakunnan tasolla samaa sukupuolta olevien avioliitot. Lainmuutos sai sekä edustajainhuoneen että senaatin tuen taakseen ja sillä oli myös Argentiinan presidentin Cristina Fernandezin tuki takanaan. Avioliitto on mahdollinen vain Argentiinan kansalaisille sekä maassa pysyvällä oleskeluluvalla asuville. Argentiina antaa samalla samaa sukupuolta oleville pareille adoptio-oikeuden. Katolinen kirkko on yhdessä evankelisten kristittyjen kanssa vastustanut lakiuudistusta kiivaasti. Ennen lainmuutosta parisuhteen rekisteröinti oli ollut mahdollista joissain osissa Argentiinaa.[37] [38]
Tanska [muokkaa]
Kesäkuussa 2012 Tanskan parlamentti hyväksyi lakimuutoksen, joka salli samaa sukupuolta olevien parien avioliiton. Lain puolesta äänesti kansankäräjillä 85 ja vastaan 24 edustajaa, kahden äänestäessä tyhjää. Lakimuutos mahdollistaa myös samaa sukupuolta olevien avioliiton kirkollisen vihkimisen, joskin papilla on lain mukaan oikeus myös kieltäytyä homoparien vihkimisestä. Jo ennen lainmuutosta maassa oli ollut rekisteröity parisuhde vuodesta 1989 alkaen. [39] Myös samaa sukupuolta olevien adoptio-oikeus oli mahdollistettu jo ennen lakimuutosta vuonna 2009.[40] Lakimuutos tuli voimaan 15. kesäkuuta 2012. [41] Tanskan jälkeen Suomi on ainut Pohjoismaa joka ei ole laillistanut samaa sukupuolta olevien avioliittoa.[42]
Uruguay [muokkaa]
Uruguayn edustajainhuone laillisti samaa sukupuolta olevien avioliitot 10. huhtikuuta 2013. Lainmuutos meni edustajainhuoneessa läpi yli kahdenkolmasosan enemmistöllä (71 puolesta 21 vastaan). Uruguayn senaatti oli hyväksynyt lainmuutoksen jo 3. huhtikuuta 2013 tätä edellisellä viikolla suurella enemmistöllä (23 puolesta 8 vastaan). Lainmuutos tekee Uruguaysta toisen Latinalaisen Amerikan maan Argentiinan jälkeen joka laillistaa homoliitot. Uruguyssa on jo aiemmin laillistettu samaa sukupuolta olevien parien adobtio-oikeus 2009. Rekisteröity pariduhde on ollut laillinen vuodesta 2008.[43][44][45][46]
Uusi-Seelanti [muokkaa]
Uuden-Seelannin parlamentti hyväksyi samaa sukupuolta olevien avioliiton ja adoptio-oikeuden 17. huhtikuuta 2013. Liittojen puolesta äänesti 77 parlamentaarikkoa ja niitä vastaan 44. Uudesta-Seelannista tuli maailman 13. valtio, joka laillisti samaa sukupuolta olevien avioliiton, ja se ainoa tähän mennessä Aasian ja Tyynenmeren alueen maista.[1]
Ranska [muokkaa]
Huhtikuussa 2013 Ranskan presidentti Francois Hollande toteutti vaalilupauksensa ja ajoi läpi tasa-arvoisen avioliittolain lukuisten mielenosoitusten saattelemana. Laki hyväksyttiin parlamentin alahuoneessa 23. huhtikuuta 2013 (331 äänesti puolesta, 225 vastaan), jonka jälkeen presidentin odotetaan allekirjoittavan laki jo ennen kesää 2013, jolloin nais- ja miesparien vihkimiset voidaan aloittaa. Lakiuudistus laajentaa myös samaa sukupuolta olevien parien adoptio-oikeuden heteroparien kanssa tasa-arvoiseksi. Lain myötä Ranskasta tuli Euroopan 9. ja maailman 14. maa, jossa samaa sukupuolta olevat parit voivat avioitua. [47][48] Ennen tasa-arvoista avioliittolakia samaa sukupuolta olevien parien oli mahdollisuus solmia Ranskassa siviililiitto, joka ei kuitenkaan sallinut muun muuassa adoptiota tai hedelmöityshoitoja. Ranskan oikeistolainen UMP-puolue kuitenkin valitti lakimuutoksesta perustuslakituomioistuimeen väittäen lakimuutoksen olevan Ranskan perustuslain vastainen. Toukokuussa 2013 Ranskan perustuslakituomioistuin päätti että uusi laki on perustuslain hengen mukainen. Ranskan presidentti Francois Hollande allekirjoitti lainmuutoksen heti seuraavana päivänä perustuslakituomioistuimen päätöksen jälkeen. [49]
Brasilia [muokkaa]
Brasilian korkein oikeus laillisti samaa sukupuolta olevien avioliitot toukokuussa 2013. Korkeimman oikeuden päätöksen mukaan homopareja ei voida kohdella eriarvoisesti heteroparien kanssa. Ennen lakimuutosta neljätoista Brasilian 27 osavaltiosta oli laillistanut homoliitot. Jo ennen korkeimman oikeuden päätöstä oli maassa laillisettu rekisteröity parisuhde. [50] [51] Päätöksen myötä Brasiliasta tuli väkiluvultaan suurin maa joka on laillistanut samaa sukupuolta olevien avioliitot.
Yhdysvallat [muokkaa]
Yhdysvalloissa avioliitto- ja avioerolainsäädäntö kuuluvat osavaltiotasolle. Jokaisen osavaltion tunnustama miehen ja naisen avioliitto tunnustetaan avioliitoksi toisissa osavaltioissa sekä liittovaltiotasolla, mutta Defense of Marriage Actin nojalla liittovaltio ei tunnusta missään solmittuja, samaa sukupuolta olevien avioliittoja eikä sen nojalla toisen osavaltion ole pakko tunnustaa toisessa osavaltiossa solmittua homoavioliittoa.[52] Vuoteen 2012 mennessä samaa sukupuolta olevien avioliitojen laillistamisesta on järjestetty kansanäänestyksiä useissa osavaltioissa, mutta lainmuutos oli aina kaatunut kansanäänestyksessä. Viimein vuoden 2012 presidentinvaaleissa pidetyissä kansanäänestyksissä kolme osavaltiota hyväksyi samaa sukupuolta olevien avioliiton. Toisaalta ennen vuotta 2012 kaikki Yhdysvaltain osavaltioissa järjestetyt kansanäänestykset, jossa avioliitto määritellään osavaltion perustuslaissa miehen ja naisen väliseksi liitoksi, ovat menneet läpi. Nykyään 30 Yhdysvaltain 50 osavaltiosta määrittelee perustuslaissaan avioliiton miehen ja naisen väliseksi liitoksi.[53] Vuoden 2012 presidentin vaaleissa Minnesotasta tuli ensimmäinen osavaltio, joka hylkäsi kansanäänestyksessä kyseenlaisen lisäyksen perustuslakiin yli 52% äänestäjistä vastustaessa sitä.[54][55]Nykyään kaksitoista osavaltiota on laillistanut samaa sukupuolta olevien avioliitot ja osa on laillistanut ne osavaltion korkeimman oikeuden päätöksellä, osa osavaltion kongressin päätöksellä ja osa kansanäänestysten perusteella. Myös Yhdysvaltain pääkaupungissa samaa sukupuolta olevien avioliitot on laillistettu. Tämän lisäksi samaa sukupuolta olevien avioliitot on laillistettu Coquille-heimon parissa Oregonin osavaltiossa, Suquamish-heimon parissa Washingtonin sekä Little Traverse Bay Bands of Odawa-heimon parissa Michiganissa; osavaltioissa – reservaatissa asuva intiaaniheimo ei kuulu liittovaltiolainsäädännön eikä osavaltiolainsäädännön alle.[56] [57]
Massachusetts [muokkaa]
Massachusettsin oikeus päätti 17. toukokuuta 2004 että on Massachusettsin perustuslain vastaista sallia avioituminen vain eri sukupuolta oleville pareille. Massachusettsista tuli näin kuudes alue maailmassa, joka laillisti samaa sukupuolta olevien avioliiton (sitä ennen sen olivat laillistaneet Alankomaat, Belgia, Ontario, Brittiläinen Kolumbia ja Quebec). Massachusettsista tuli myös ensimmäinen Yhdysvaltain osavaltio, joka on laillistanut samaa sukupuolta olevien avioliiton. Asia sai runsaasti huomiota Yhdysvalloissa. Massachusettsissa samaa sukupuolta olevilla pareilla on adoptio-oikeus, mikä on mahdollista myös joissakin muissa Yhdysvaltain osavaltioissa, jotka ovat laillistaneet parisuhteen rekisteröinnin. [58]
Kalifornian tilanne [muokkaa]
Vuonna 2004 kalifornialaisen suurkaupungin San Franciscon vastavalittu pormestari Gavin Newsom ilmoitti tulkitsevansa osavaltion perustuslakia niin, että avioliiton mahdollistaminen vain erisukupuolisille pareille oli sen vastaista, ja että San Franciscossa samansukupuolisilla pareilla olisi vastaisuudessa oikeus viralliseen avioliittoon. Vastoin osavaltion voimassaolevaa lakia avioliittolupia annettiin noin 4000 samansukupuoliselle parille helmikuun ja maaliskuun aikana. Elokuussa 2004 Kalifornian korkein oikeus mitätöi avioliitot.lähde?
15. huhtikuuta 2008 Kalifornian korkein oikeus katsoi, että homoavioliittojen kieltäminen on vastoin Yhdysvaltain perustuslakia. Näin ollen Kalifornia tuli sallimaan toisena osavaltiona Yhdysvalloissa samaa sukupuolta olevien avioitumisen.[59] Ensimmäiset samaa sukupuolta olevat parit vihittiin kesäkuun puolessavälissä 2008.[60] Jo ennen lakimuutosta oli Kalifornia laillistanut parisuhteen rekisteröinnin ja antanut samaa sukupuolta oleville parille adoptio-oikeuden.
Yhdysvaltojen presidentinvaalien yhteydessä 2008 äänestettiin Kaliforniassa samalla myös samaa sukupuolta olevien avioliiton kieltävän perustuslain lisäyksen kohtalosta. Tämä ns. "Proposition 8" sai 52 % äänistä. Ehdotuksen mukaan Kalifornian osavaltion perustuslakiin tehdään lisäys, jossa avioliitto määritellään miehen ja naisen väliseksi. Laki sai äänestäjien enemmistön tuen ja Kaliforniasta tuli näin ollen ensimmäinen alue maailmassa, joka kieltää samaa sukupuolta olevien avioliitot ensin sen laillistettuaan.[61][62] Sen sijaan rekisteröity parisuhde ja adoptio-oikeus säilyvät osavaltiossa laillisina.
Kalifornian korkein oikeus päätti 26. toukokuuta 2009 pitää lainmuutoksen voimassa, mutta samalla oikeus korosti että 18 000 jo avioituneen samaa sukupuolta olevien parin liitto pysyy lainvoimaisena.[63]
Connecticut [muokkaa]
Connecticutin osavaltion korkein oikeus päätti hyväksyä samaa sukupuolta olevien avioliitot 10. lokakuuta 2008. Korkeimman oikeuden päätöksessä neljä tuomaria äänesti hyväksymisen puolesta ja kolme sitä vastaan.[64] [65] Tätä ennen osavaltio oli vuonna 2005 laillistuttanut toisena osavaltiona Yhdysvalloissa rekisteröidyn parisuhteen, joka oli verrannollinen avioliittoon. Myös samaa sukupuolta olevien adoptio-oikeus oli osavaltiossa mahdollista jo ennen korkeimman oikeuden päätöstä.[66]
Iowa [muokkaa]
Iowasta tuli huhtikuussa 2009 kolmas Yhdysvaltain osavaltio joka sallii samaa sukupuolta olevien avioliiton, kun Iowan korkein oikeus tuomitsi perustuslain vastaiseksi lain, joka rajoittaa avioliiton miehen ja naisen väliseksi. Korkeimman oikeuden päätös liittyi vuonna 2005 nostettuun oikeusjuttuun, jonka nostivat kuusi samaa sukupuolta olevaa pariskuntaa, joilta oltiin evätty avioliittolupa. Oikeus perusteli päätöstään ihmisten tasavertaisella kohtelulla.[67]
Vermont [muokkaa]
Vermontin osavaltio salli samaa sukupuolta olevien avioliitot huhtikuussa 2009 osavaltion kongressin päätöksellä. Lainmuutos sai sekä osavaltion edustajainhuoneessa että senaatissa yli hyväksymiseen vaadittavan kahden kolmasosan enemmistön. Kyseinen enemmistö tarvittiin, koska osavaltion kuvernööri oli aikaisemmin estänyt lainmuutoksen veto-oikeudella, mikä näin kyseisen enemmistön turvin voitiin kumota.[68]
Vermont on ensimmäinen Yhdysvaltain osavaltio, jossa samaa sukupuolta olevien avioliitot laillistettiin parlamentin, ei osavaltion korkeimman oikeuden, päätöksellä. Lainmuutos tulee voimaan 1. syyskuuta 2009. Ennen samaa sukupuolta olevien avioliittoa Vermontissa oli ensimmäisenä osavaltiona Yhdysvalloissa käytössä rekisteröity parisuhde, jonka lainmuutos tulee näin korvaamaan. [69]
New Hampshire [muokkaa]
New Hampshiresta tuli kesäkuussa 2009 kuudes Yhdysvaltain osavaltio,joka laillistaa samaa sukupuolta olevien avioliitot, kun osavaltion alahuone ja kuvernööri olivat hyväksyneet sen. New Hampshiresta tuli kolmas osavaltio, joka laillisti samaa sukupuolta olevien avioliiton parlamentin, ei oikeuden, päätöksellä. Laki astui voimaan vuoden 2010 alussa.[70]
Washington DC [muokkaa]
Yhdysvaltain pääkaupunki Washington (DC) laillisti samaa sukupuolta olevien avioliiton joulukuussa 2009. Asia meni läpi kaupunginvaltuustossa ylivoimaisella ääntenenemmistöllä, tämän jälkeen lain oli saatava allekirjoitus pormestarilta. Kaupungin erityisaseman vuoksi myös liittovaltion kongressin täytyi vielä hyväksyä esitys. Maaliskuussa 2010 Washington DC:stä viimein tuli kuudes paikka Yhdysvalloissa, jossa samaa sukupuolta olevat avioliitot ovat laillisia.[71] [72]
New York [muokkaa]
New Yorkista tuli kuudes ja tähän mennessä asukasluvultaan suurin Yhdysvaltain osavaltio, joka laillisti samaa sukupuolta olevien avioliitot 24. kesäkuuta 2011 osavaltion senaatin äänestäessä lakimuutoksen puolesta äänin 33-29. Osavaltion kuvernööri allekirjoitti lakimuutoksen samantien. Lakimuutos tulee voimaan kolmekymmentä päivää kuvernöörin allekirjoituksen jälkeen, joten osavaltion ensimmäiset samaa sukupuolta olevien avioliitot voidaan solmia heinäkuun loppupuolella 2011.[73][74] Jo ennen lakimuutosta New York hyväksyi muualla solmitut samaa sukupuolta olevien avioliitot laillisina. [75]
Maine [muokkaa]
Maine hyväksyi homoliitot toukokuussa 2009 ollen tuolloin viides Yhdysvaltain osavaltio joka laillisti samaa sukupuolta olevien avioliitot, kun sekä Mainen edustajainhuone, senaatti että kuvernööri olivat hyväksyneet lainmuutoksen. Mainesta tuli toinen osavaltio, joka laillisti samaa sukupuolta olevien avioliiton parlamentin päätöksellä oikeuden päätöksen sijaan.[76] Lakimuutoksen vastustamiseksi kerättyjen nimien suuresta lukumäärästä johtuen asiasta järjestettiin kansanäänestys, jota ilman laki olisi tullut voimaan heinäkuussa. Lakimuutos kaatui kansanäänestyksessä marraskuun lopulla 2009.[77]
30. heinäkuuta 2011 seksuaalivähemmistöjen oikeuksia puolustavat mainelaisjärjestöt, EqualityMaine ja Gay & Lesbian Advocates & Defenders kertoivat suunnittelevansa allekirjoituksien keräämistä saadakseen asiasta lakialoitteen marraskuun 2012 vaaleihin.[78][79] 26. tammikuuta 2012 aloitteen tehnyt Maine Freedom to Marry Coalition, johon kuuluvat edellamainittujen järjestöjen lisäksi American Civil Liberties Unionin Mainen-osasto, Maine Women's Lobby ja Engage Maine, ilmoitti keränneensä 105 000 nimeä aloitteensa taakse.[80] Mainen osavaltiosihteeri Charlies Summers ilmoitti 23. helmikuuta 2012, että allekirjoituksista vahvistettiin oikeiksi 85 000, minkä vuoksi aloite hyväksyttiin marraskuun 2012 vaaleihin.[81]
Enemmistö Mainen asukkaista hyväksyi homoliitot Yhdysvaltain vuoden 2012 presidentinvaalien yhteydessä pidetyssä kansanäänestyksessä.[82] Kansanäänestyksessä noin 52,6% kannatti avioliitto-oikeuksien laajentamista homopareille ja noin 47,4% vastusti lakialoitetta. [83]
Washington [muokkaa]
Washingtonin osavaltio laillistaa samaa sukupuolta olevat avioliitot 6. joulukuuta 2012 alkaen. Lakimuutos hyväksyttiin vuoden 2012 Yhdysvaltain presidentin vaalien yhteydessä pidetyssä kansanäänestyksessä. Kansanäänestyksessä noin 53,15% osavaltion asukkaista kannatti lakimuutosta ja 46,85% vastusti sitä.[84][85] Jo ennen lakimuutosta osavaltio oli laillistanut rekisteröidyn parisuhteen.[86] Homoliitot oli myös hyväksytty ennen lakimuutosta osavaltion alueella asuvan Suquamish-heimon asuttumassa reservaatissa.[87]
Maryland [muokkaa]
Marylandin osavaltio laillisti samaa sukupuolta avioliitot 1. tammikuuta 2013 alkaen.[88] Lakimuutos hyväksyttiin vuoden 2012 Yhdysvaltain presidentinvaalien yhteydessä pidetyssä kansanäänestyksessä (nk. Maryland Question 6). Kansanäänestyksessä 51,9% marylandilaisista kannatti lakimuutosta ja 48,1% vastusti sitä.[89] Jo ennen lakimuutosta osavaltio tunnusti muualla solmitut homoliitot.[90] Jo ennen lakimuutosta osavaltio oli hyväksynyt rekisteröidyn parisuhteen vuodesta 2008 alkaen.[91]
Rhode Island [muokkaa]
Rhode Island laillisti samaa sukupuolta olevien avioliitot 2. toukokuuta 2013 kun osavaltion kuvernööri allekirjoitti lakimuutoksen. Osavaltion edustajainhuone oli juuri sitä ennen hyväksynyt lainmuutoksen äänin 56-15. Osavaltion senaatti oli hyväksynyt lainmuutoksen aikaisemmin huhtikuussa äänin 26-12. Rhode Island oli kymmenes Yhdysvaltain osavaltioista joka laillisti samaa sukupuolta olevien avioliitot ja viimeinen Uuden-Englannin osavaltiosta. Lakimuutos tulee voimaan 1. elokuuta 2013. Jo ennen lainmuutosta Rhode Island hyväksyi muualla solmitut homoliitot vaikka osavaltiossa itsessään vihkiminen ei ollutkaan laillista. Jo ennen lakimuutosta osavaltio oli käytössä rekisteröity parisuhde. Lakimuutos herätti osavaltiossa ristiriitaisia tunteita osavaltion suuren katolilaisen väestön johdosta. [92] [93] [94][95][96]
Delaware [muokkaa]
Delawaren osavaltio laillisti samaa sukupuolta olevien avioliitot 8. toukokuuta 2013 osavaltion kuvernöörin allekirjoittaessa lakimuutoksen. Lakimuutos oli aikaisemmin hyväksytty osavaltion edustajainhuoneessa (23 puolesta 18 vastaan) ja osavaltion senaatissa (12 puolesta 9 vastaan). Lainmuutoksen myötä Delawaresta 11. osavaltio joka sallii samaa sukupuolta olevien avioliitot. Jo ennen lainmuutosta rekisteröity parisuhde oli osavaltiossa laillinen. Lakimuutos tulee voimaan 1. heinäkuuta 2013. [97] [98][99]
Minnesota [muokkaa]
Minnesotasta tuli toukokuussa 2013 kolmas osavaltio joka salli samaa sukupuola olevien avioliitot saman kuun sisällä. Osavaltion edustajainhuone hyväksyi 9. toukukuuta lainmuutoksen äänin 75-59. Osavaltion senaatti hyväksyi liitot 13. toukokuuta äänin 37-30 ja seuraavana päivänä osavaltion kuvernööri allekirjoitti lainmuutoksen. Lakimuutos tulee voimaan 1. elokuuta 2013.[100][101]
Meksiko [muokkaa]
México [muokkaa]
Meksikon pääkaupungista Méxicosta tuli joulukuussa 2009 ensimmäinen hallintoalue Latinalaisessa Amerikassa joka laillisti samaa sukupuolta olevien avioliiton. Lakiuudistus hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa äänin 39-20. Lainmuutos tuli voimaan maaliskuussa 2010.[102] [103] Elokuussa 2010 Meksikon korkein oikeus antoi päätöksen jonka mukaan myös samaa sukupuolta olevien parien adoptio-oikeus on kaupungissa laillista.[104] Elokuussa 2010 Meksikon korkein oikeus antoi myös päätöksen jonka mukaan pääkaupungissa solmitut avioliitot ovat lainvoimaisia koko maassa.[105]
Quintana Roo [muokkaa]
Quintana Roosta tuli toukokuussa 2012 toinen Meksikon hallintoalueista joka laillisti samaa sukupuolta olevien avioliiton. Koko vyyhti sai alkunsa marraskuussa 2011 Lázaro Cárdenasin kunnan myöntäessä avioliittoluvan samaa sukupuolta olevalle pariskunnalle. Avioliittoluvan myöntämisperuste oli ettei osavaltion avioliittolainsäädännössä varsinaisesti vaadita avioparin kuuluvan eri sukupuoliin. Tammikuussa 2012 osavaltion valtiosihteeri kuitenkin kielsi tulevaisuuden sukupuolineutraalit avioliitot. Kaksi homoliittoa mitätöitiin Quintana Roon kuvernöörin päätöksellä huhtikuussa 2012. Toukokuussa osavaltion valtiosihteeri kuitenkin purki mitätöinnit ja ilmoitti että osavaltio sallii myös tulevaisuudessa samaa sukupuolta olevien parien avioitumisen. [106] [107]
Katso myös [muokkaa]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ a b Uudesta-Seelannista Aasian ja Tyynenmeren ensimmäinen homoliittojen hyväksyjä Yle Uutiset. 17.4.2013. Viitattu 17.4.2013.
- ↑ Supreme Court Approves Same-Sex Marriages
- ↑ Viides osavaltio hyväksyi homoliitot USA:ssa
- ↑ Homoliitot: Nämä puolueet sanovat ei
- ↑ Eight EU Countries Back Same-Sex Marriage
- ↑ Yli puolet tukee sukupuolineutraalia avioliittolakia yle.fi. 21.8.2010. YLE Uutiset. Viitattu 19.10.2010.
- ↑ Sukupuolineutraalia avioliittolakia ei hallitusohjelmaan
- ↑ Sukupuolineutraali avioliittolaki jäi pois hallitusohjelmasta
- ↑ Katainen kannattaa, mutta ei allekirjoita Suomenmaa.fi.
- ↑ Homoavioliitot: Poikkeuksellinen kiertotie löytyi uusisuomi.fi.
- ↑ Sukupuolineutraali avioliittolaki vaikeuksissa eduskunnassa hs.fi.
- ↑ Lakivaliokunnan kannat sukupuolineutraaliin avioliittolakiin KSML.fi.
- ↑ Avioliiton mies- ja naispareille sallisi 76 kansanedustajaa Helsingin Sanomat. 8.2.2012. Sanoma News. Viitattu 30.6.2012.
- ↑ http://m.iltalehti.fi/uutiset/2013022716724361_uu.shtml
- ↑ Dutch Legislators Approve Full Marriage Rights for Gays NYTimes.com. 13.9.2000. The New York Times. Viitattu 19.10.2010. (englanniksi)
- ↑ Same-Sex Dutch Couples Gain Marriage and Adoption Rights NYTimes.com. 20.12.2000. The New York Times. Viitattu 19.10.2010. (englanniksi)
- ↑ Netherlands Forces Homosexual ‘Marriage’ on Aruba
- ↑ Marriages and partnership registrations; key figures 1.10.2010. Centraal Bureau voor de Statistiek. Viitattu 15.8.2011.
- ↑ Equal Marriage for same-sex couples
- ↑ BBC: Belgium passes gay adoption law
- ↑ Spain approves liberal gay marriage law
- ↑ Euronews: Conservative mayor presides over gay wedding
- ↑ Spanish bishops decry legislation weakening marriage
- ↑ Chesters, Graeme & Jennings, Sally: Culture Wise Canada. Survival Books, 2007. ISBN 978-1-905303-21-2.
- ↑ CBC News Interactive: Same-sex marriage in Canada
- ↑ SouthAfrica.info:SA legalises gay marriage
- ↑ The Washington Post: Same-Sex Marriage Law Takes Effect in S. Africa
- ↑ Norja teki homo- ja heteroliitoista tasa-arvoisia yle.fi. 1.11.2008. YLE Uutiset. Viitattu 19.10.2010.
- ↑ Sweden allows same-sex marriage 2.4.2009. BBC News. Viitattu 19.10.2010. (englanniksi)
- ↑ Ruotsi sallii samaa sukupuolta olevien avioliitot 1.4.2009. Kaleva. Viitattu 19.10.2010.
- ↑ Church of Sweden says yes to gay marriage The Local. 22.10.2009. Viitattu 19.10.2010. (englanniksi)
- ↑ Portugali sallii samaa sukupuolta olevien parien avioliitot Iltalehti. 18.5.2010. Alma Media. Viitattu 19.10.2010.
- ↑ Iceland passes gay marriage law in unanimous vote 11.6.2010. Reuters. Viitattu 19.10.2010. (englanniksi)
- ↑ Islanti hyväksyi homoavioliitot yksimielisesti Iltalehti. 13.6.2010. Alma Media. Viitattu 19.10.2010.
- ↑ Islannin pääministeri naimisiin ensimmäisten homoparien joukossa Aamulehti. 22.6.2010. Alma Media. Viitattu 19.10.2010.
- ↑ Argentina legalizes gay marriage in historic vote
- ↑ Argentiina hyväksyi ensimmäisenä Etelä-Amerikan maana homoliitot HS.fi. 15.7.2010. Helsingin Sanomat. Viitattu 19.10.2010.
- ↑ Tanska hyväksyi sukupuolineutraalin avioliittolain Helsingin Sanomat. 7.6.2012. Sanoma News. Viitattu 7.6.2012.
- ↑ Homopareille adoptio-oikeus Tanskassa
- ↑ Danish lawmakers approve church weddings for same-sex couples
- ↑ Tanska hyväksyi sukupuolineutraalin avioliittolain
- ↑ YLE: Uruguay laillistaa samaa sukupuolta olevien avioliitot
- ↑ BBC: Uruguay approves gay civil unions
- ↑ CNN: Uruguay's senate approves same-sex marriage bill
- ↑ Guardian: Uruguay legalises same-sex marriage
- ↑ [1]
- ↑ MTV3: Ranska hyväksyi homoliitot
- ↑ Ranskan homoliitot saivat viimeisen sinetin
- ↑ Katolinen Brasilia sallii samaa sukupuolta olevien liitot
- ↑ Brazilian Gay Unions Must Be Registered As Marriages, Court Rules
- ↑ An Act To define and protect the institution of marriage 21.9.1996. United States Government Printing Office. Viitattu 10.10.2012. (englanniksi)
- ↑ Maine voters reject gay-marriage law guardian.co.uk. 4.11.2009. The Guardian. Viitattu 10.10.2012. (englanniksi)
- ↑ Minnesota becomes first state to reject constitutional amendment to ban gay marriage
- ↑ Results for Constitutional Amendments
- ↑ Coquille Indians Legalize Same-Sex "Marriage" Life Site News. 25.8.2008. Viitattu 10.10.2012. (englanniksi)
- ↑ Council of Michigan Indian tribe OKs gay marriage
- ↑ CNN: Same-sex couples ready to make history in Massachusetts
- ↑ Oikeus: Kalifornia sallii homoavioliitot HS.fi. Helsingin Sanomat. Viitattu 15.5.2008.
- ↑ First California gay couples wed 17.6.2008. BBC News. Viitattu 19.10.2010. (englanniksi)
- ↑ Fernandez, Elizabeth: Thousands in S.F. march to protest Prop. 8 SFGate. 8.11.2008. Hearst Communications. Viitattu 19.10.2010. (englanniksi)
- ↑ El matrimonio gay regresa al Tribunal Supremo de California, El País, 6.3.2009
- ↑ Kalifornian homoliittokielto pysyy voimassa HS.fi. 26.5.2009. Helsingin Sanomat. Viitattu 19.10.2010.
- ↑ Connecticutissa hyväksyttiin homoliitot yle.fi. 11.10.2008. YLE Uutiset. Viitattu 19.10.2010.
- ↑ Gay Marriage Is Ruled Legal in Connecticut
- ↑ Connecticut's First Same-Sex Unions Proceed Civilly
- ↑ Nyt kolmaskin osavaltio hyväksyi homoliitot USA:ssa Uusi Suomi. 3.4.2009. Viitattu 19.10.2010.
- ↑ Vermont salli homoliitot HS.fi. 7.4.2009. Helsingin Sanomat. Viitattu 19.10.2010.
- ↑ Gay Rights Groups Celebrate Victories in Marriage Push
- ↑ Yhdysvalloissa kuudes osavaltio hyväksyi homoliitot yle.fi. 4.6.2009. YLE Uutiset. Viitattu 19.10.2010.
- ↑ Washington D.C. sallii homojen avioliitot yle.fi. 16.12.2009. YLE Uutiset. Viitattu 19.10.2010.
- ↑ Urbina, Ian: Gay Marriage Is Legal in U.S. Capital NYTimes.com. 3.3.2010. The New York Times. Viitattu 19.10.2010. (englanniksi)
- ↑ New York Allows Same-Sex Marriage, Becoming Largest State to Pass Law
- ↑ New York sallimassa homoliitot
- ↑ The New York Times: New York to Back Same-Sex Unions From Elsewhere
- ↑ Homoavioliitot hyväksyttiin Mainessa yle.fi. 6.5.2009. YLE Uutiset. Viitattu 19.10.2010.
- ↑ Maine rejects same-sex marriage law 5.11.2009. CNN. Viitattu 19.10.2010. (englanniksi)
- ↑ David Sharp: Gay marriage supporters aiming for 2012 referendum Portland Press Herald. 30.7.2011. MaineToday Media. Viitattu 10.10.2012. (englanniksi)
- ↑ David Sharp: Same-sex marriage supporters in Maine seek new referendum 1.7.2012. Boston.com. Viitattu 10.10.2012. (englanniksi)
- ↑ It's on: Same-sex marriage supporters give it another try in Maine Sun Journal. 26.1.2012. James R. Costello Sr.. Viitattu 10.10.2012. (englanniksi)
- ↑ Judy Harrison: Secretary of state says same-sex marriage will be on the ballot Bangor Daily News. 23.2.2012. Richard J. Warren. Viitattu 10.10.2012. (englanniksi)
- ↑ Mainelaiset hyväksyivät homoliitot, coloradolaiset marihuanan
- ↑ 2012 General Election results for Maine
- ↑ Huffington Post: Washington Approves Gay Marriage In Referendum 74 Vote
- ↑ Referendum Measure No. 74 Concerns marriage for same-sex couples
- ↑ Governor Gregoire Signs Legislation Giving Legal Rights to Domestic Partners
- ↑ A Washington State Indian Tribe Approves Same-Sex Marriage
- ↑ Maryland upholds same-sex marriage law
- ↑ Unofficial 2012 Presidential General Election results for All State Questions
- ↑ Gansler says Md. could recognize same-sex marriages
- ↑ Domestic Partnerships Defined in Maryland
- ↑ Rhode Island legalizes same-sex marriage
- ↑ Rhode Island on track to be 10th state to allow gay marriage
- ↑ Lincoln Chafee, Rhode Island Governor, Declares State Will Recognize Out-Of-State Gay Marriages
- ↑ Rhode Island becomes 10th US state to back gay marriage
- ↑ RI Now 10th State to Allow Gay Marriage
- ↑ Same-sex marriage bill clears House, heads to Senate
- ↑ BREAKING: Delaware Becomes 11th State With Marriage Equality
- ↑ Myös Delawaren osavaltio sallii homoliitot
- ↑ Minnesota House approves gay marriage bill after two-hour debate
- ↑ Minnesota Legalized Gay Marriage: Gov. Mark Dayton Signs Bill Into Law
- ↑ México sallii homojen avioliitot ensimmäisenä Latinalaisessa Amerikassa yle.fi. 21.12.2009. YLE Uutiset. Viitattu 19.10.2010.
- ↑ Same-sex marriages now OK in Mexico City CBC News. 4.3.2010. The Canadian Press. Viitattu 19.10.2010. (englanniksi)
- ↑ Meksikon pääkaupunki hyväksyi homoparien adoptio-oikeuden 17.8.2010. Ilta-Sanomat. Viitattu 19.10.2010.
- ↑ Avilés Allende, Carlos: Ratifica Corte: bodas gay, válidas en el país El Universal. 10.8.2010. Viitattu 19.10.2010. (espanjaksi)
- ↑ Same-sex marriages put on hold in Cancun resort areas
- ↑ Revocan anulación de bodas gay en QRoo
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Same-sex Marriage at Wikia
- Photos from San Francisco City Hall at Shooter.net
- Jenni Stammeier: Homohäissä ryöstetään sulhanen. Yle uutiset 2.6.2010.
- Marko Ahonen: Homot aviohelvettiin. Keskisuomalaisen blogit 8.3.2013.