Holmium
|
|||||
| Yleistä | |||||
| Nimi | Holmium | ||||
| Tunnus | Ho | ||||
| Järjestysluku | 67 | ||||
| Luokka | Lantanoidit | ||||
| Lohko | d-lohko | ||||
| Ryhmä | - | ||||
| Jakso | 6 | ||||
| Tiheys | 8,79×103 kg/m3 | ||||
| Kovuus | - (Mohsin asteikko) | ||||
| Väri | hopeanvalkoinen | ||||
| Löytövuosi, löytäjä | 1878, Marc Delafontaine ja Jacques Louis Soret | ||||
| Atomiominaisuudet | |||||
| Atomipaino | 164,930322[1] amu | ||||
| Atomisäde, mitattu (laskennallinen) | 175 pm | ||||
| Orbitaalirakenne | [Xe] 4f116s2 | ||||
| Elektroneja elektronikuorilla | 2, 8, 18, 29, 8, 2 | ||||
| Hapetusluvut | +III | ||||
| Kiderakenne | heksagonaalinen tiivispakkaus (HCP) | ||||
| Fysikaaliset ominaisuudet | |||||
| Olomuoto | kiinteä | ||||
| Sulamispiste | 1734 K (1461 °C) | ||||
| Kiehumispiste | 2993 K (2720 °C) | ||||
| Höyrystymislämpö | 265 kJ/mol | ||||
| Sulamislämpö | 27,0 kJ/mol | ||||
| Äänen nopeus | 2760 m/s 293 K:ssa | ||||
| Muuta | |||||
| Elektronegatiivisuus | 1,23 (Paulingin asteikko) | ||||
| Ominaislämpökapasiteetti | 0,165 kJ/kg K
|
||||
| Tiedot normaalilämpötilassa ja -paineessa | |||||
Holmium (lat. holmium) on alkuaine, jonka kemiallinen merkki on Ho ja järjestysluku 67 sekä CAS-numero 7440-60-0. Holmium on lantanidien sarjaan kuuluva suhteellisen pehmeä ja taipuisa hopeanvalkoinen metallinen harvinainen maametalli[2], joka on vakaa kuivassa ilmassa huoneenlämpötilassa. Tiheys on 8,8 g/cm3. Sulamispiste on 1743 K (1470 C) ja kiehumispiste on 2968 K (2696 C). Puhtaana holmium heijastaa valoa lähes yhtä hyvin kuin hopea, mutta se tummenee ilmassa nopeasti.[2]
Kolmiarvoisella holmiumilla on suurin magneettinen momentti (10,6 μB)lähde? kaikista luonnollisista alkuaineista ja se omaa myös muita epätavallisia magneettisia ominaisuuksia. Yttriumin kanssa seostettuna se muodostaa hyvin magneettisia seoksia. Magneettisten ominaisuuksiensa takia holmiumia on käytetty luomaan voimakkaimmat keinotekoisesti luodut magneettikentät.[2]. Myös ydinreaktoreiden säätösauvoissa holmiumia on käytetty.[2] Lisäksi sitä käytetään lasereissa[2] ja eräitä sen yhdisteitä keltaisena värjäysaineena lasituotteissa.
Holmiumin, joka on saanut nimensä Tukholman latinankielisen nimen (lat. Holmia) mukaan[2], löysivät Marc Delafontaine ja Jacques Louis Soret vuonna 1878 spektristä. Myöhemmin samana vuonna Per Teodor Cleve riippumattomasti löysi alkuaineen oksidimuodossa.[3]
Holmiumia ei esiinny vapaana, vaan yhdistyneenä muihin alkuaineisiin gadoliniitissa ja monatsiittissa sekä muissa harvinaisissa maametallimineraaleissa.
Muiden harvinaisten maametallien tavoin holmiumin myrkyllisyys näyttäisi olevan suhteellisen vähäinen.
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Michael T. Wieser & Tyler B. Coplen: Atomic Weights of the Elements 2009 (IUPAC technical report). Pure and Applied Chemistry, 2011, 83. vsk, nro 2. IUPAC. Artikkelin verkkoversio Viitattu 16.4.2011. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f Marko Hamilo: Tukholman nimikkoaine on magneettisin metalli Helsingin Sanomat 4.4.2006.
- ↑ John Emsley: Nature's building blocks: an A-Z guide to the elements, s. 181-182. Oxford University Press, 2001. ISBN 0198503415. Teoksen verkkoversio.
