Hoitotiede

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Hoitotiede on terveystieteisiin kuuluva itsenäinen tieteenala, jota voi opiskella viidessä suomalaisessa yliopistossa. Terveystieteet ovat ryhmä tieteenaloja, joiden avulla voidaan kehittää ja arvioida ihmisen terveyttä sekä edistää yksilöiden, perheiden ja koko väestön hyvinvointia. Hoitotieteen keskeisenä mielenkiinnon ja tutkimuksen kohteena ovat eri-ikäiset ihmiset erilaisissa elämäntilanteissa ja heidän terveytensä, terveyden edistäminen tai sairauksien hoitaminen erilaisissa hoitamisen ympäristöissä. Hoitamista tarkastellaan laajasti sekä ammatillisen toiminnan että itsensä hoitamisen näkökulmista. Hoitotiede on oma itsenäinen tieteenalansa, jolla on oma tieteenalaan perustuva jatkokoulutus (tohtorikoulutus) ja erityiset tutkimuskohteensa. Hoitotiedettä voi opiskella Suomessa viidessä yliopistossa. Yliopistotasoisesta tieteenalan peruskoulutuksesta valmistuu terveystieteen maistereita pääaineena hoitotiede ja jatkokoulutuksesta terveystieteiden tohtoreita. Hoitotieteen tieteenalaohjelmasta valmistuneet sijoittuvat asiantuntijoiksi vaativiin sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelu-, kehittämis-, tutkimus-, opetus- ja johtotehtäviin kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.

Hoitotiede instituutiona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa hoitotieteellinen koulutus ja tutkimus käynnistyivät 1970-luvun lopulla. Alan tutkimus ja koulutus oli kuitenkin alkanut jo huomattavasti aikaisemmin. Yhdysvalloissa nähtiin merkkejä alasta jo 1900-luvun alkupuolella ja 1950-luvulla koulutusta ryhdyttiin voimakkaasti kehittämään. Ensimmäinen tieteellinen lehti Nursing Research alkoi ilmestyä vuonna 1952. Euroopassa alkulähtökohtana pidetään vuotta 1956, jolloin koulutus käynnistyi Iso-Britanniassa Edinburghin yliopistossa. Pohjoismaissa hoitotieteellinen yliopistokoulutus aloitettiin kokonaisuudessaan 1970-luvulla, ensimmäisenä Bergenin yliopistossa Norjassa. Tämän jälkeen alan koulutus ja tutkimus on levinnyt voimakkaasti Yhdysvalloissa, Kanadassa, eri Euroopan maissa, Australiassa, sekä Aasian maista muun muassa Kiinassa ja Japanissa. [1]

Suomessa hoitotieteellinen koulutus ja tutkimus käynnistyivät 1979 silloisessa Kuopion korkeakoulussa ja sen jälkeen maamme eli Helsingin, Oulun, Tampereen ja Turun yliopistoissa sekä ruotsinkielisen koulutuksen osalta Åbo Akademissa. Myös Jyväskylän yliopistossa oli vuosina 1992–1997 hoitotieteen opetusta. Helsingin ja Jyväskylän yliopistoista koulutus kuitenkin lakkautettiin 1990-luvulla, joten tällä hetkellä maamme hoitotieteellisestä koulutuksesta ja tutkimuksesta vastaavat Itä-Suomen, Oulun, Tampereen ja Turun yliopistot sekä Åbo Akademi. Näissä kaikissa yliopistoissa voidaan suorittaa hoitotiede pääaineena terveystieteiden kandidaatin, maisterin, lisensiaatin ja tohtorin tutkinnot.

Hoitotieteellinen tutkimus ja koulutus on yliopistoissa sijoittunut organisatorisesti hiukan toisistaan poikkeavalla tavalla. Tieteenalan yhteys muihin terveystieteisiin, erityisesti lääketieteeseen, on ollut voimakasta alusta alkaen. Tälläkin hetkellä vuonna 2014 hoitotiede alana sijoittuu Oulun ja Turun yliopistoissa lääketieteellisiin tiedekuntiin ja Itä-Suomen yliopiston terveystieteelliseen tiedekuntaan, kun taas Tampereen yliopistossa terveystieteiden yksikköön. Alalla on yliopistoittain kahdesta viiteen professoria sekä runsaasti muuta opetus- ja tutkimushenkilökuntaa sekä alan dosentuuria hoitavia. Alalle on tyypillistä yhteys terveydenhuollon palvelujärjestelmään, esimerkiksi sairaaloihin, terveyskeskuksiin, hoitolaitoksiin. Tästä yhteydestä esimerkkinä ovat vaikkapa hoitotieteen professorien toimiin liittyvät sivutoimet, joita on kaksi Itä-Suomen yliopiston professoreilla, yksi Oulun yliopiston professorilla, yksi Tampereen yliopiston professorilla ja kolme Turun yliopiston professoreilla.

Yliopistojen yhteistyö alalla on ollut alusta alkaen voimakasta. Yliopistot ovat muun muassa yhteistyössä toteuttaneet jo vuodesta 1995 alkaen alan tohtorikoulutusta muodostaen tällä hetkellä Hoitotieteen valtakunnallisen tohtoriohjelman. Ohjelma on mahdollistanut sen, että yliopistot yhdessä voivat hyödyntää esimerkiksi kansainvälisten tutkijoiden osaamista. Yliopistojen tutkimusalueet ovat kuitenkin profiloituneet ja niillä on omat tutkimusohjelmansa. Kansainvälisyys on leimannut hoitotieteen alaa alusta alkaen. Esimerkiksi Turun yliopiston perustamisvaiheessa yliopisto sai suunnitteluapua Maailman terveysjärjestöltä (WHO), ja tällä hetkellä yliopisto on oleellinen osa muun muassa alan eurooppalaista tohtorikoulutusverkostoa (European Academy of Nursing Science) sekä globaalia INPhD-verkostoa.

Hoitotieteen alalla on myös oma tieteellinen seuransa eli Hoitotieteen tutkimusseura[2], joka julkaisee alan tieteellistä lehteä, vuonna 1998 perustettua Hoitotiede-lehteä[3], järjestää kansallisia alan tieteellisiä konferensseja sekä jakaa konferenssien yhteydessä apurahoja ja tunnustuksia. Hoitotiede-lehden edeltäjänä toimi Sairaanhoidon vuosikirja. Nykyään hoitotieteellisiä tutkimuksia julkaisee myös maamme toinen alan lehti eli ammattijärjestö Tehyn julkaisema Tutkiva hoitotyö[4].

Hoitotieteen opiskelu Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hoitotiedettä opiskellaan pääaineena viidessä suomalaisessa yliopistossa, joita ovat Itä-Suomen, Oulun, Tampereen ja Turun yliopistot sekä Åbo Akademi Vaasassa.[5][6][7][8][9] Hoitotieteessä voi suuntautua muun muassa gerontologisen, kliinisen tai preventiivisen hoitotieteen asiantuntijuuteen, hoitotyön johtamiseen ja hallintoon tai terveysalan opettajankoulutukseen. Suuntautumisvaihtoehdot vaihtelevat yliopistoittain.

Koulutukseen hakeutumisen edellytyksenä on useimmiten aiempi terveysalan ammattitutkinto. Koulutus kestää kolmesta viiteen vuoteen, jonka aikana opiskelija suorittaa terveystieteiden kandidaatin (TtK, 180op, alempi korkeakoulututkinto) ja terveystieteiden maisterin (TtM, 120op, ylempi korkeakoulututkinto) tutkinnot. Hoitotiedettä pääaineenaan opiskellut terveystieteiden maisteri voi työskennellä sosiaali- ja terveysalan tutkimus-, koulutus-, johtamis- ja kehittämistehtävissä.

Hoitotieteen tieteenalakohtaista jatko-koulutusta järjestetään jokaisessa hoitotieteen koulutusta järjestävässä korkeakouluyksikössä. Yksiköiden tohtoriohjelmat toimivat kiinteässä yhteistyössä hoitotieteen valtakunnallisen tohtoriohjelman kanssa, jonka toiminnasta vastaa viiden hoitotieteen koulutusta järjestävän yliopistoyksikön verkosto.

Hoitotieteellinen tutkimus ja kansallinen yhteistyö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hoitotieteellinen tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hoitotieteellisen tutkimuksen painopistealueet ovat sairauksien ehkäisy ja hoito sekä terveyden edistäminen. Hoitotieteellinen tutkimus tuottaa tietoa väestön terveydestä ja terveysongelmista sekä niiden hallinnasta ja väestön selviytymisestä terveyden ja sairauden hallinnasta, tietoa hoitamisesta ja sen arvoperustasta sekä ammatillisesta tietoperustasta, tietoa terveyspalvelujärjestelmästä sekä sen käytännöistä, toimivuudesta ja vaikuttavuudesta, sekä tietoa terveysalan koulutusjärjestelmästä ja hoitamisen ja hoitotyön opetuksesta ja oppimisesta.

Hoitotieteellinen tutkimus on perustutkimusta tai soveltavaa tutkimusta. Perustutkimuksen tarkoituksena on tuottaa uutta hoitotieteellistä tietoa ilman suoranaisia käytännöllisiä tavoitteita tai sovellutustarkoituksia. Hoitotieteellinen soveltava tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa tietoa hoitotyön käytännön eri osa-alueille, hoitotyön johtamiseen tai koulutukseen.

Kansallinen yhteistyö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hoitotieteen koulutusta toteuttavat viisi suomalaista yliopistoa tekevät valtakunnallista hoitotieteen tohtorikoulutusyhteistyötä.[10][11][12][13][14] Hoitotieteen valtakunnallinen tohtorikoulutusverkosto on kansallisesti alan ainoa ja se on alan tutkijankoulutukselle välttämätön. Tohtorikoulutusverkoston keskeinen yhteistyömuoto on korkeatasoisten kansainvälisten hoitotieteen tohtoriopintojen järjestäminen.[15]

Kansainvälisyys hoitotieteessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hoitotiedettä oppiaineena tarjoavat laitokset Suomessa ovat osa kansainvälistä tiedeyhteisöä. Kansainvälisyys hoitotieteessä näkyy tutkimuksessa, opetuksessa ja yhteiskunnallisessa vuorovaikutuksessa ja toteutuu yliopistoissa muun muassa opiskelija- ja opettajavaihdossa, tieteellisissä hankkeissa, konferensseissa ja julkaisuissa sekä yliopistojen välisissä sopimuksissa ja verkostoissa. Aktiivista kansainvälistä julkaisutoimintaa ylläpidetään tiedeyhteisöissä, kansainvälistä opetustoimintaa pyritään vahvistamaan ja opiskelijoiden ja henkilökunnan kansainvälisiä valmiuksia ja toimintaa tuetaan. Tavoitteena on, että hoitotieteen perus- ja jatko-opiskelijat omaksuvat kansainvälisesti orientoituneen tiedeyhteisön periaatteet.

Esimerkiksi Turun yliopiston hoitotieteen laitos on kansainvälisesti tunnettu tutkimuksestaan ja koulutuksestaan. Laitos on aktiivinen kansainvälisen tutkimustoiminnan vaikuttaja, joka Korkeakoulujen kansainvälistymisstrategian (OPM 2009)[16] mukaisesti tuntee globaalin vastuunsa muun muassa koulutusviennin lisäämisessä. Turun yliopiston hoitotieteen laitoksen ilmapiiri kannustaa kansainväliseen liikkuvuuteen esimerkiksi Erasmus-ohjelman kautta. Turun yliopiston hoitotieteen tohtoriohjelma toimii aktiivisessa yhteistyössä European Academy of Nursing Science -organisaation kanssa eurooppalaisessa tutkijankoulutusverkostossa sekä kansainvälisessä International Nursing PhD Collaboration -verkostossa.[17][18]

Hoitotiede ja yhteiskunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hoitotieteellinen tutkimus on yhteydessä yhteiskunta-, terveys- ja koulutuspolitiikkaan. Hoitotiede vastaa yhteiskunnan haasteisiin tekemällä tutkimusta, jonka tulokset siirtyvät terveydenhuollon toimintaan ja hoitotyön käytäntöön. Terveyspoliittisesti keskeisiä kysymyksiä ovat väestön terveysongelmat, niiden ehkäisy ja hoitotyö. Hoitotyöllä on oma tärkeä roolinsa näiden kysymysten ratkaisemisessa ja hoitotieteellinen tutkimus tuottaa ratkaisuille tietopohjaa. Näin edistetään näyttöön perustuvan potilashoidon toteutumista. Hoitotieteen tehtävä on myös tutkimustulostensa kansantajuistaminen kirjoittamalla mm. sanoma- ja ammattilehtiin.

Suomalaisen hoitotieteellisen tutkimuksen suuntaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kliininen hoitotiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kliinisellä hoitotieteellä ei ole vakiintunutta käsitteistöä eikä yhtä yhteneväistä määritelmää. Sanakirjamääritelmä kliiniselle sisältää ajatuksen potilaan vuoteen vieressä tapahtuvasta hoitamisesta. Toisaalta kliinisellä ymmärretään joskus kylmää ja tunteetonta. Tämä ei kuvaa kliinistä hoitotiedettä. Kliininen hoitotiede on tieteenala, joka tutkii potilasta ja hänen hoitoaan siinä hoitotodellisuudessa, jossa potilas on. Kliininen tutkimus voidaan ymmärtää myös teoreettisen tutkimuksen vastinpari. Kliininen hoitotieteellinen tutkimus on yleensä suoraan hyödynnettävissä käytännön hoitotyöhön. [19]

Kliinistä hoitotiedettä voidaan edelleen jaotella monin eri tavoin, eikä tämäkään jaottelu ole vakiintunut. Kliininen hoitotiede voidaan luokitella samaan tapaan kuin kliininen lääketiede eri tautiryhmien- kuten sisätaudit, silmätaudit, korva-nenä ja kurkkutaudit - ja hoitojen mukaan - kuten kirurginen hoito, tehohoito ja sädehoito. Jaottelu voi tapahtua myös hoidon vaiheen mukaan: voidaan käyttää termejä ennaltaehkäisevä eli preventiivinen, hoitava eli kuratiivinen ja oireita lievittävä eli palliatiivinen kliininen hoitotiede. Yksi käytetty jako on myös ikäryhmäkohtainen lasten- ja nuorten, aikuisten ja ikääntyneiden näkökulmasta. [19]

Turun yliopiston hoitotieteen laitoksella, jossa tarjotaan kliinisen hoitotieteen koulutusta kliininen, hoitotiede jaotellaan potilaan hoitoprosessin mukaisesti. Oleellisia tutkimuskohteita ovat potilas ja hänen terveytensä, terveysongelmat ja niiden tunnistaminen sekä hoitotyön tarpeiden arviointi, hoitotyön auttamiskeinot eli interventiot, hoidon onnistumisen arviointi ja lisäksi vielä hoitoympäristöön liittyvä tutkimus. [19]

Ikääntyneisiin suuntautuva hoitotiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ikääntyneisiin suuntautunut hoitotiede (Older people nursing science) tarkastelee ikääntyvien ja ikääntyneiden ihmisten hyvinvoinnin ulottuvuuksia kroonisista sairauksistakin huolimatta. Ikääntyneisiin suuntautuva hoitotieteellinen tutkimus tuottaa tietoa ikääntyneiden hoitotyön eri tasoille. Tavoitteena on tukea monipuolisesti iäkkäiden ihmisten terveyttä ja elämänlaatua, toimintakykyä, iäkkäiden terveydessä tapahtuneiden muutosten arviointia ja näyttöön perustuvaa hoitotyötä. Tutkimuksen tavoitteena on myös hoitotieteen tietoperustan kehittäminen ja monipuolisten tutkimusmenetelmien soveltaminen ja kehittäminen.

Ikääntyneisiin suuntautuvan hoitotieteellisen tutkimuksen kohteet ovat muun muassa ikääntymiseen liittyvät yleiset, tyypilliset tai monimutkaiset terveyskysymykset ja niihin liittyvä hoitotyön osaaminen, eettiset kysymykset ikääntyneiden hoitotyössä, ikääntyvien omien voimavarojen ja lähtökohtien arviointi ja itsenäistä selviytymistä edistävien tai estävien tekijöiden tunnistaminen. Ikääntyneet ihmiset ovat sosiaali- ja terveydenhuollon tyypillisiä asiakkaita ja palvelujen käyttäjiä, joiden terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitämiseksi ja edistämiseksi tarvitaan laaja-alaista monialaista tutkimukseen perustuvaa osaamista.

Hoitotieteen didaktiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hoitotieteen didaktiikan opinnot tuottavat terveysalan opettajan kelpoisuuden ja sisältävät kasvatustieteellisiä, hoidon opetuksen teoreettisia opintoja ja opetusharjoittelua vähintään 60 op, joka on sekä ammattikorkeakoulu- että sosiaali- ja terveysalan perustutkintokoulutuksen opettajan kelpoisuusvaatimus. Opintojen tavoitteena on, että opiskelija hallitsee terveydenhuollossa ja terveysalan koulutuksessa tapahtuvan oppimis-, opetus- ja kehittämistoiminnan, osaa toimia suunnitelmallisesti, joustavasti ja yhteistyökykyisesti, osaa tietoverkko-oppimisympäristössä tapahtuvan ohjaamisen ja opettamisen perusteet terveysalan koulutuksessa sekä osaa tutkimuksellisen, näyttöön perustuvan ja kehittävän opetus- ja toimintatavan.

Opintoihin sisältyvä opetusharjoittelu toteutuu pääsääntöisesti ammattikorkeakouluissa, toisen asteen oppilaitoksissa, terveydenhuollon palvelujärjestelmässä tai vapaaehtoisjärjestöissä. Opetusharjoittelun voi toteuttaa myös kansainvälisenä vaihtona.

Hoitotieteen teorioiden kehittäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teorian johtaminen muista tieteistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tieteenalalla kehitettyä teoriaa voidaan käyttää toisella tieteenalalla, jos teorian kuvaama ilmiö on analoginen myös toisen tieteenalan ilmiön kanssa; teoria voidaan siirtää tai johtaa tieteenalalta toiselle. Keskitason teorioita ja malleja on melko suoraan siirretty hoitotieteeseen suoraan mm. psykologiasta. Tutkimuksen kautta johdettuja teorioita ovat esimerkiksi ja päätöksentekoteoriat. Päätöksentekoteorioita on käytetty mm. hoitotyön ongelman määrittelyn, hoitotyön prosessin ja hoitotyön kirjaamisen perustana.

Teorian kehittäminen hoitotieteen lähtökohdista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hoitotyön käytännöstä lähtevän teorian kehittämisen alkuvaiheessa käytetään induktiivista ja myös deduktiivista lähestymistapaa. Tavoitteena on muodostaa tutkittua ilmiötä kuvaavia ja selittäviä malleja tai pieniä teorioita.

Teoreettisiin lähtökohtiin pohjautuva teorian kehittäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutkimusongelmat ja mahdolliset hypoteesit esitetään joko hoitotieteessä kehitettyjen mallien/teorioiden tai aikaisempien hoitotieteellisten tutkimustulosten perusteella (mallin testaus).

Induktiivinen

  • Lähtökohtana yksittäiset havainnot, joista tehdään päätelmiä
  • Useiden yksittäisten havaintojen perusteella tehdään johtopäätökset

Deduktiivinen

  • Lähdetään yleisistä lainalaisuuksista
  • Olemassa teoreettinen oletus asiasta, oletus perustuu olemassa olevaan tietoon

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Eriksson K, Isola A, Kyngäs H, Leino-Kilpi H, Lindström UÅ, Paavilainen E, Pietilä A-M, Salanterä S, Vehviläinen-Julkunen K & Åstedt-Kurki P.: Hoitotiede. Helsinki: Sanoma Pro, 2012. ISBN:978-952-63-0143-3.
  2. Hoitotieteen tutkimusseura HTTS
  3. Hoitotiede-lehti
  4. Tutkiva hoitotyö
  5. [1]
  6. [2]
  7. [3]
  8. [4]
  9. [5]
  10. Itä-Suomen yliopisto
  11. Oulun yliopisto
  12. Tampereen yliopisto
  13. Turun yliopisto
  14. Åbo Akademi
  15. Hoitotieteen valtakunnallinen tohtorikoulutusverkosto
  16. Korkeakoulujen kansainvälistymisstrategia 2009-2015. Opetusministeriö, 2009. ISBN 978-952-485-715-4. Teoksen verkkoversio.
  17. European Academy of Nursing Science
  18. International Nursing PhD Collaboration
  19. a b c Salanterä virkaanastujaisesitelmä

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]