Hoilolan kirkko
| Hoilolan kirkko | |
|---|---|
 Hoilolan kirkko |
|
| Sijainti | Joensuu Hoilola |
| Koordinaatit | |
| Seurakunta | Vaara-Karjalan seurakunta |
| Rakentamisvuosi | 1949 |
| Suunnittelija | Veikko Larkas |
| Istumapaikkoja | 100 |
 |
|
Hoilolan luterilainen kirkko (myös Hoilolan rajaseutukirkko) on yksi Joensuun kaupungin itäosan käsittävän Vaara-Karjalan seurakunnan kirkoista Hoilolan kylässä entisen Tuupovaaran kunnan alueella lähellä Venäjän rajaa. Kirkon suunnitteli arkkitehti Veikko Larkas ja sen rakentamisen rahoittivat pääasiassa Kirkon Lahja Oy, Amerikan luterilaiset kirkot ja kirkkohallitus.[1] Kirkon harjannostajaiset olivat 27. elokuuta 1949 ja sen vihki Kuopion hiippakunnan piispa Eino Sormunen 5. heinäkuuta 1950.[2] Hoilolan kirkossa on noin 100 istumapaikkaa ja siellä pidetään nykyisin jumalanpalvelus noin kerran kuussa.[1]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hoilolan kirkko rakennettiin korvaamaan luovutetulle alueelle jäänyttä Korpiselän luterilaista kirkkoa. Hoilola kuului Soanlahden seurakuntaan kuuluneeseen Korpiselän rukoushuonekuntaan, joka lakkautettiin vuoden 1949 lopulla suurimman osan rukoushuonekunnan alueesta jäätyä Neuvostoliitolle luovutetulle alueelle. Tämän jälkeen Hoilola ja muu Suomen puolelle jäänyt Korpiselän alue tulivat kuulumaan Tuupovaaran seurakuntaan vuoteen 2005 asti jolloin Tuupovaaran ja Kiihtelysvaaran seurakunnat yhdistyivät Vaara-Karjalan seurakunnaksi.[3] Luovutetun alueen seurakuntien lakkauttaminen oli tiedossa Hoilolan kirkkoa rakennettaessa, jonka vuoksi 11. marraskuuta 1949 perustettiin Korpiselän rajaseutukirkkoyhdistys ry, jolle seurakunnan kiinteä- ja irtainomaisuus siirrettiin.[2] Rajaseutukirkkoyhdistyksen omistama kirkko siirtyi Tuupovaaran seurakunnan omistukseen vuonna 1970.[1]
Esineistö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hoilolan kirkon esineistö on peräisin pääasiassa luovutettujen alueiden kirkoista ja seurakunnilta. Korpiselän rukoushuonekunnalta siityi seuraajalleen Korpiselän rajaseutukirkkoyhdistykselle ehtoolliskalusto, harmoni ja messukasukka.[2] Hoilolan alttaritaulu on Pietarissa työskennelleen sveitsiläissyntyisen kuvanveistäjä Bottan maalaama Kristus nousee kuolleista ja se on peräisin Ruskealan seurakunnan kirkosta, jonne Botta oli lahjoittanut sen 1876 korvaukseksi Ruskealan siltojen käytöstä marmorin kuljettamisessa Pietariin.[4] [5] Koiviston seurakunta luovutti Koiviston kirkosta evakuoidun 36-kynttiläisen ja 240-lasiprismaisen kattokruunun Korpiselän rajaseutukirkkoyhdistykselle 1950.[6] Hoilolan 80 kiloa painava kirkonkello on peräisin Suursaaren kirkosta ja Suursaaren seurakunta lahjoitti sen Korpiselän rukoushuonekunnalle 1949.[7] Räisälän seurakunnasta saatiin kolme papinkappaa, alttariliina ja saarnatuolin kirjaliina.[8] Kynttilänjalat, kolehtihaavi, hautauslapio ja ripityskalusto ovat peräisin Impilahden seurakunnalta.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Laukkanen, Minna & Rinno, Soile (toim.): Karjalan luterilaiset kirkot ja seurakuntien pyhät esineet. Lappeenranta: Etelä-Karjalan taidemuseon julkaisuja 18:1a, 1997. ISBN 951-785-012-3.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Hoilolan kirkko Joensuun evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä. Viitattu 9.2.2024.
- ↑ a b c d Tynkä-Korpiselkä Karjalan Liitto ry. Arkistoitu 17.5.2011. Viitattu 6.12.2010.
- ↑ Vaara-Karjalan seurakunta Joensuun ev.lut seurakuntien verkkosivu. Joensuun evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä. Viitattu 9.2.2024.
- ↑ Snäll, Aila: Siirtoseurakuntien esineistön sijoitus ja kirkkohallituksen toimenpiteet, s. 522. Teoksessa Karjalan luterilaiset kirkot ja pyhät esineet, 1997.
- ↑ Hanka, Heikki & Hätönen, Helena: Katkelmia Karjalan luterilaisten kirkkojen kuvataiteesta, s. 290-291. Teoksessa Karjalan luterilaiset kirkot ja pyhät esineet, 1997.
- ↑ Snäll, Aila: Siirtoseurakuntien esineistön sijoitus ja kirkkohallituksen toimenpiteet, s. 514. Teoksessa Karjalan luterilaiset kirkot ja pyhät esineet, 1997.
- ↑ Snäll, Aila: Siirtoseurakuntien esineistön sijoitus ja kirkkohallituksen toimenpiteet, s. 530. Teoksessa Karjalan luterilaiset kirkot ja pyhät esineet, 1997.
- ↑ Snäll, Aila: Siirtoseurakuntien esineistön sijoitus ja kirkkohallituksen toimenpiteet, s. 524. Teoksessa Karjalan luterilaiset kirkot ja pyhät esineet, 1997.