Hobitit (televisiosarja)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hobitit
Hobitit-tunnus.jpg
Kestoaika 30 min
Pääosissa Taneli Mäkelä
Pertti Sveholm
Vesa Vierikko
Kari Väänänen
Alkuperämaa Suomen lippu Suomi
Verkko Yle TV1
Esitetty 29. maaliskuuta 1993 – 24. toukokuuta 1993
Jaksoja 9
Tuotanto
Tuottajat Olof Qvickström
Ohjaajat Timo Torikka
Käsikirjoittajat Timo Torikka
Toni Edelmann
Tuotantoyhtiö Ryhmäteatteri
Yleisradio
Aiheesta muualla
IMDb

Hobitit on Timo Torikan ohjaama yhdeksänosainen suomalainen televisiosarja, joka pohjautuu J. R. R. Tolkienin kirjoihin Hobitti eli sinne ja takaisin ja Taru sormusten herrasta. Sarja käsittelee Sormusten herran tapahtumia erityisesti hobittien näkökulmasta, painottuen loppua kohti Frodon ja Samin matkaan kohti Tuomiovuorta. Näyttelijäkaarti on pitkälti sama kuin Ryhmäteatterin vuosina 19881989 Suomenlinnassa esittämässä Taru sormusten herrasta -näytelmässä. Näyttelijöiden osuudet kuvattiin kokonaan studiossa. Maisemat lisättiin näyttelijöiden taustalle chroma key -tekniikalla, jota ei ollut vielä juurikaan käytetty Suomessa. Sarjan musiikin on säveltänyt Toni Edelmann.

Yle TV1 on esittänyt sarjan televisiossa kahdesti, vuosina 1993 ja 19971998. Kyselyihin mahdollisesta DVD-julkaisusta Yleisradiolta on vastattu, että heidän oikeutensa päättyivät vuonna 1998 ja koskivat vain sarjan televisioesityksiä. Sarjan esitysoikeudet ovat siis palautuneet Tolkien Enterprisesin haltuun.[1]

Tuotantohistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Televisiosarjan tuotannon lähtökohta oli Ryhmäteatterin vuosina 1988 ja 1989 Suomenlinnan kesäteatterissa esittämä suuren suosion kerännyt, Raila Leppäkosken ja Arto af Hällströmin ohjaama Taru sormusten herrasta -näytelmä. Yleisradiolla oli optio näytelmän sovittamiseksi televisioon sellaisenaan, mutta sitä ei pidetty sittenkään mielekkäänä. Uutta sovitusta alkoivat laatia Suomenlinnassa Pippiniä esittänyt Timo Torikka ja näytelmän musiikin säveltänyt Toni Edelmann.[2] Torikan mukaan ensimmäinen ajatus oli tuottaa lastenohjelma, jonka keskiössä olisivat olleet lukuisat laulut, jotka Edelmann oli säveltänyt Tolkienin runojen pohjalta Ryhmäteatterin näytelmää varten. Tarinaan kiinteästi liittyvien laulujen nivominen omaksi irralliseksi kokonaisuudekseen osoittautui kuitenkin vaikeaksi, ja lähtökohtaa muutettiin. Pyrkimyksenä oli joka tapauksessa tuottaa erilainen sovitus kuin Ryhmäteatterin näytelmä oli ollut. Tarinaa keskitettiin hobittien näkökulmaan ja sen kannalta ylimääräisiä rönsyjä karsittiin.[3]

Taustojen kuvaus sarjaa varten aloitettiin jo vuonna 1990, näyttelijöiden osuuksia siirryttiin kuvaamaan 1991.[2] Kaikki näyttelijöiden osuudet kuvattiin studiossa bluescreeniä vasten ja yhdistettiin aiemmin kuvattuihin taustoihin tuoreella ”ultimate-tekniikalla”, johon Torikka oli tutustunut kuvatessaan aiemmin televisioelokuvaa Laurin piilo. Ulkona kuvattujen taustojen lisäksi sarjan teossa käytettiin runsaasti pienoismalleja, joiden avulla luotiin muun muassa Konnun ja Briin kylät. Suurin osa näyttelijöistä oli samoja kuin Suomenlinnan näytelmässä, uutta verta ryhmään toivat muun muassa Jari Pehkonen Pippininä ja Leif Wager Elrondina.[3] Myös tuotantoryhmään löytyi Suomenlinnan konkareita, ainakin puvustaja Riitta Anttonen ja luonnollisesti säveltäjä Toni Edelmann.[2] Sarja sai ensiesityksensä Ylen TV1-kanavalla keväällä 1993.

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin Sanomien arvostelussa Jukka Kajava kehui uutta kotimaisin voimin tuotettua koko perheen sarjaa, joka hiukan vaivalloisen ja vaikeaselkoisen alun jälkeen ottaa imuunsa – kiitos perustana olevan Tolkienin vahvan tarinan. Häneltä saivat erityistä kiitosta myös monet keskeiset roolityöt, kuten Kari Väänänen Klonkkuna ja Pertti Sveholm Samina.[4] Nelisen vuotta myöhemmin sarjan uudelleenesityksen aikaan Kajava suhtautui siihen jo hiukan kriittisemmin todeten, että televisiosovituksen konkretia rajoittaa kenties sittenkin liiaksi katsojan mielikuvitusta alkuperäisteokseen verrattuna.[5]

Vuonna 2004 Suomen Tolkien-seuran Legolas-lehteen kirjoittanut Juho Gröndahl muisteli Hobittien onnistuneen ”tavoittamaan kirjan tunnelman ja hengen” siitä huolimatta, että se tehtiin ”pienellä budjetilla aivan järkyttävissä lavasteissa”. Onnistuneiden näyttelijäsuoritusten ja ”mietteliään yleisilmeen” lisäksi hän piti sarjan onnistumisen syynä juuri selkeää näkökulman valintaa eli sitä, ettei koko romaanin tarinaa yritetäkään kertoa sarjan keskittyessä Frodon ja Samin matkaan. Vastaavasti Gröndahl suhtautui Peter Jacksonin vastikään ilmestyneeseen Taru sormusten herrasta -elokuvatrilogiaan penseästi, koska hänen mielestään elokuvasovituksessa korostunut ”kirjan eeppinen ja mahtipontinen puoli ei ole sen kestävämpiä ja mielenkiintoisimpia puolia”.[6]

Tuotantoryhmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Timo Torikka – ohjaaja, käsikirjoittaja
  • Toni Edelmann – säveltäjä, käsikirjoittaja
  • Olof Qvickström – tuottaja
  • Georg Sikow – lavastaja
  • Riitta Anttonen – puvustaja
  • Matti Virtanen – kuvaaja

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  Taneli Mäkelä   …  Frodo Reppuli  
  Pertti Sveholm   …  Samvais Gamgi  
  Kari Väänänen   …  Klonkku, Aragorn  
  Jari Pehkonen   …  Peregrin Tuk  
  Jarmo Hyttinen   …  Meriadoc Rankkibuk  
  Vesa Vierikko   …  Gandalf  
  Ville Virtanen   …  Legolas  
  Tomi Salmela   …  Gimli  
  Carl-Kristian Rundman   …  Boromir  
  Martti Suosalo   …  Bilbo Reppuli  
  Esko Hukkanen   …  Tom Bombadil  
  Leif Wager   …  Elrond  
  Matti Pellonpää   …  Saruman  
  Mikko Kivinen   …  Viljami Voivalvatti  

Jaksot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Sarja kestää kokonaisuudessaan noin 270 minuuttia ja jakautuu yhdeksään jaksoon. Sarjan kertojanäänenä toimii vanha Samvais Gamgi, joka kertoo vuosia Sormuksen sodan tapahtumien jälkeen tarinaa hobittilapsille – vielä viimeistä kertaa.

1. Bilbo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sam aloittaa tarinankertomisen kuultuaan, että jotkut lapsista eivät vieläkään tunne sitä. Hän pohjustaa tulevaa kertomalla lyhyesti Sormuksen alkuperästä ja siitä, miten Klonkusta tuli sellainen kuin se on. Lopuksi hän kertoo, kuinka Bilbo löysi Sormuksen ja voitti Klonkun arvoitusleikissä matkallaan Yksinäiselle vuorelle.

2. Tie[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bilbo ja Frodo viettävät syntymäpäiviään ja Bilbo jättää Sormuksen Frodolle. Gandalfin neuvosta Frodo ja Sam aloittavat matkansa. Mukaan tuppaantuvat myös Merri ja Pippin.

3. Vanha metsä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hobitit kulkevat Vanhan metsän läpi ja joutuvat vaikeuksiin Vanhan Halavaukon sekä haudanhaamun kanssa. Tom Bombadil tulee kuitenkin auttamaan heitä molemmilla kerroilla ja hobitit pääsevät Briihin saakka. Sitä ennen Gandalf on käynyt jättämässä Voivalvatille Briihin viestin herra Alismäelle (Frodo) annettavaksi ja suunnannut itse Rautapihaan, missä Sarumanin petos selviää.

4. Pomppiva poni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saattue saapuu Briihin ja yöpyy Pomppivan ponin majatalossa. Siellä he tapaavat majatalon isännän Voivalvatin ja Konkarin, joka ryhtyy heidän oppaakseen. Briistä he lähtevät kohti Rivendelliä, mutta Mustat ratsastajat ajavat heitä takaa.

5. Konkari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mustat ratsastajat hyökkäävät seurueen kimppuun ja onnistuvat haavoittamaan Frodoa, mutta seurue pääsee pakenemaan Rivendelliin ja Frodo selviää. Rivedellissä päätetään, että Sormus on tuhottava. Frodo jatkaa Sormuksen viejänä ja avukseen hän saa kahdeksan kumppania.

6. Lórien[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saattue matkaa etelään ja joutuu kulkemaan Morian läpi. Örkit hyökkäävät Saattueen kimppuun ja Gandalf jää kiipeliin. Muut pääsevät pakenemaan Konkarin johdolla Lórieniin, missä Saattue tapaa Galadrielin lammen pinnassa. Saattue matkaa Anduinia pitkin etelään ja hajoaa; Frodo ja Sam jatkavat matkaa Mordoriin, kun taas örkit kaappaavat Merrin ja Pippinin tappaen Boromirin.

7. Mordor[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Frodolla ja Samilla on vaikeuksia laskeutua alas jyrkännettä. Hobitit kesyttävät heitä seuranneen Klonkun.

8. Tuomiovuori[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Klonkku opastaa Frodon ja Samin Mustalle portille, mutta se osoittautuu läpipääsemättömäksi, joten he antavat Klonkun opastaa edelleen Cirith Ungolin solaan ja Lukitarin luolaan.

9. Vapautus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lukitarin tainnuttama Frodo herää ja yhdessä Samin kanssa hän jatkaa matkaa Tuomiovuorelle. Vuorella Frodo julistaa Sormuksen omakseen, mutta Klonkku puraisee sen hänen sormestaan ja putoaa Tuomiovuoreen. Sam ja Frodo heräävät Gondorista. Siellä he tapaavat Gandalfin sekä Pippinin ja Merrin ja saavat kuulla että Konkarista on tullut Gondorin kuningas. Levättyään hobitit lähtevät kotiin päin yhdessä Gandalfin kanssa. Briin jälkeen Gandalf jättää heidät eikä Kontukaan ole entisellään. Konnun puhdistuksen jälkeen Frodo jättää Keski-Maan ja Sam päättää tarinansa.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Haluatko nähdä suomalaisen Hobitit-sarjan DVD:llä? (keskustelunaihe Vihreä Lohikäärme -foorumilla) 2005. Kontu.info-verkkosivusto. Viitattu 11.3.2011.
  2. a b c Yle teettää oman sovituksen Taru sormusten herrasta -sadusta. Helsingin Sanomat, 18.6.1991.
  3. a b Sihvola, Sampsa: Tarina Sarjan Herrasta. Legolas, 1993, nro 6 (1/1993), s. 7–11. Helsinki: Suomen Tolkien-seura ry.
  4. Kajava, Jukka: Tolkienin taruista on tehty tv-sarja: Hobitien ilme syntyi jo Ryhmäteatterin Suomenlinnan tulkinnassa. Helsingin Sanomat, 29.3.1993.
  5. Kajava, Jukka: Hobitit. Helsingin Sanomat, 28.12.1997.
  6. Gröndahl, Juho: Loputtomien näkökulmien kirja. Legolas, 2004, nro 30 (1/2004), s. 5. Helsinki: Suomen Tolkien-seura ry.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]