Luettelo Dragon Ballin hahmoista

Wikipedia

Ohjattu sivulta Hirudegarn
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tämä on luettelo manga- ja animesarjan Dragon Ball hahmoista.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Androidi 16

Androidi 16 on Dragon Ball-mangassa ja animessa hiljainen, voimakas ja isokokoinen. Hänet loi Dr. Gero, mutta hän ei halunnut herättää häntä, koska androidi 16 oli Geron mielestä epäonnistunut androidiluomus.

[muokkaa] Androidi 17

Androidi 17 on Dragon Ball Z -animessa esiintyvä fiktiivinen hahmo. Androidi 17 oli tohtori Geron epäonnistunut luomus, joka tuhosi luojansa heti herättyään. Nimestään huolimatta hahmo on kyborgi. Se on androidi 18:n kaksoisveli, jonka alkuperäinen tarkoitus oli tuhota Son Goku ja sen jälkeen yhdistyä Geron toiseen luomukseen, Celliin. Cellin kuoltua 17 poistui sarjasta. Hänet nähdään Dragonball Z:ssä myöhemmin antamassa Gokulle energiaa Majin Buun tuhoamiseksi ja Dragonball GT:ssä yhdistymässä kokonaan mekaaniseen kaksoisolentoonsa, jonka kanssa muodostaa uuden hahmon Super 17.

[muokkaa] Chi-Chi

Chi-Chi on Akira Toriyaman luoma mangahahmo, joka esiintyy Dragon Ball-, Dragon Ball Z- ja Dragon Ball GT -sarjoissa. Chi-Chi nähdään aluksi Dragon Ballissa isänsä Härkäruhtinaan seurassa. Goku lupaa Chi-Chille menevänsä hänen kanssaan naimisiin. Chi-Chi osallistuu Maailman Vahvin -turnaukseen.

Gokulla ja Chi-Chillä on kaksi lasta, Son Gohan ja Son Goten. Gohan ja Goten ovat puolisaiyalaisia. Heillä on uskomattomia voimia. Chi-Chi on hyvin ankara ja halusi, että Gohan opiskelisi. Chi-Chi ei pidä Piccolosta ja hänellä on siihen hyvä syy. Kun Goten syntyi, niin Chi-Chi opetti hänet taistelemaan. Aluksi hän oli pelkkä ärsyttävä pomottaja, mutta sai lisää ymmärrystä sarjan aikana.

Häntä ärsytti se, että Goku otti Gohanin taisteluihin mukaan. Hän on perheessä yleensä se, joka on pomo ja pääsee yleensä niskan päälle. Chi-Chi oli myös yksi niistä jotka Baby otti valtaansa ja hän käski Gohanin ja Gotenin hyökätä Gokun kimppuun kun tämä, Trunks ja Pan palasivat Maahan. Mangan suomenkielisessä versiossa Chi-Chi puhuu Turun murteella.

[muokkaa] Cooler

Cooler on Dragon Ball Z -elokuvissa esiintyvä kuvitteellinen hahmo. Cooler on Friezan veli. Cooler esiintyi myös Dragon Ball GT:ssä, kun Dr.Gero ja Dr.Myuu avasivat portin Maan ja Manalan välille. Coolerilla on myös henkivartijoita, kuten Friezalla. Tunnetuin heistä on saiyalaispetturi Salza. Coolerin tappoi Goku.

[muokkaa] Historia

VAROITUS:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Cooler on Friezan veli, joka on vahvempi kuin Frieza ja näki planeetta Vegetan tuhon. Cooler kuuli, että supersaiyalainen oli voittanut Friezan, vaikka hän oli taistellut täysillä voimillaan. Cooler lähtee Maahan tuhoamaan supersaiyalaisen mukanaan vahvimmat agenttinsa Salza, Neizu sekä Doore. Piccolo tuhoaa Nizun ja Dorin, mutta Salza onkin pahempi tapaus. Piccolo pääsee silti etuasemaan, mutta Cooler itse tulee paikalle ja ampuu Piccoloon voimakkaan Death Beamin. Kun Goku parantuu senzu-papujen avulla, hän haastaa Coolerin taisteluun luullen tätä Friezaksi. Cooler ja Goku taistelevat tasavertaisesti, mutta Cooler muuttuu viidenteen muotoonsa ja hakkaa helposti Gokua. Goku kuitenkin muuttuu jälleen supersaiyalaiseksi ja taistelee tasavertaisesti Coolerin kanssa. Cooler valmistautuu tuhoamaan Maan Supernovalla, mutta Goku lyö sen takaisin kamehamehalla ja Cooler osuu Aurinkoon. Coolerin apuri Salza kuitenkin kaivaa itsensä ylös kivien alta ja aikoo tuhota heidät, mutta Piccolo tappaa Salzan Special Beam Cannonilla.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

[muokkaa] Dabura

Dabura (takavasemmalla) ja Babidi
Dabura (takavasemmalla) ja Babidi

Dabura on demonien kuningas Dragon Ball Z-animessa. Hän toimii maagi Babidin alaisena. Daburan sylki muuttaa uhrin kiveksi ja taian voi peruuttaa vain tappamalla Daburan. Hän taistelee Gohania vastaan ja he ovat melko tasaväkisiä. Dabura myös oivaltaa, että hän ja Babidi voivat käyttää Vegetaa hyväkseen.

Kun Majin Buu kuoriutui, Dabura ei uskonut sen olevan vahva, vaan pilkkasi sitä. Buu suuttui ja tainnutti hänet hetkeksi. Tämän jälkeen Dabura seivästi Buun, joka ei ollut siitä moksiskaan ja tappoi Daburan muuttamalla hänet keksiksi ja syömällä sen. Dabura lähetettiin Taivaaseen, koska hän olisi vain nauttinut Helvetistä. Dabura nähdään vielä sarjassa Taivaassa Chi-Chin, Bulman ja Videlin kanssa.

[muokkaa] Mangassa

Daburan nimi on Dabra ja se tulee taikasana abracadabran loppuosasta dabra. Mangassa häntä ei nimitetä demonikuninkaaksi, vaan pahuuden maailman hallitsijaksi.

[muokkaa] Dende

Dende on namekilainen Dragon Ball Z -sarjassa. Dende auttaa Gohania ja Krilliniä toivomaan Namekin lohikäärmekuulilla ja ystävystyy heidän kanssaan. Goku lähdettyä etsimään uutta jumalaa Maalle, Dende päätetään ottaa jumalaksi, jolloin hän muuttaa asumaan Jumalan palatsiin.

[muokkaa] Dodoria

Dodoria on Dragon Ball -mangassa ja Dragon Ball Z -animessa esiintyvä Freeza-hahmon kätyri. Dodoria kuuluu Freezan vahvimpiin ja luotetuimpiin kätyreihin Zarbonin kanssa, vaikkei hän olekaan taistelijanero. Hän on isokokoinen.

[muokkaa] Dr. Gero

Dr. Gero on Dragon Ball Z -animessa esiintyvä fiktiivinen henkilö. Dr.Gero on tiedemies, joka on luonut sarjassa esiintyvät androidit, sekä Cellin ja Super Android 17:n. Elokuvassa Super Android 13!, androidit 17 ja 18 tappavat Dr. Geron.

[muokkaa] Great Saiyaman

Great Saiyaman on fiktiivinen henkilö Akira Toriyaman luomassa Dragon Ballissa. Hän on supersankari, joka liikkuu Great Saiyawomanin kanssa.

[muokkaa] Great Saiyamanin henkilötiedot

Great Saiyaman on 16-vuotiaan Gohanin alter ego. Great Saiyaman on maailmanpelastamisen ohella syntynyt hahmo, koska Gohan tarvitsi valehenkilöllisyyden. Great Saiyawoman/Great Saiyaman 2 on hänen parinsa ja tyttöystävänsä Videl. Tämä duo syntyi Buu-saagan lopulla. He myös taistelivat Hirudegarnia vastaan Wrath of the Dragon -elokuvassa.

[muokkaa] Hirudegarn

Hirudegarn (Hildegarn on toinen nimike) on paha kuvitteellinen olento Akira Toriyaman luomiin Dragon Ball Z-mangoihin perustuvassa Dragon Ball-elokuvassa Wrath of the Dragon.

Hirudegarn oli aikoinaan jumala eräälle avaruuden velhorodulle. Velhot halusivat tuhota universumista kaikki muut rodut itseään lukuunottamatta, joten he loivat Hirudegarnista aineellisen muodon pyrkimystensä välikappaleeksi. Alkajaisiksi Hirudegarn hyökkäsi eräälle planeetalle, jonka asukkaat hirviö hävittikin lähes totaalisesti. Kuitenkin planeetan asukas Tapion asettui veljensä ja erään velhon kanssa Hirudegarnia vastaan. Tapion jähmetti Hirudegarnin veljensä kanssa erikoisilla taikahuiluilla. Tämän jälkeen velho halkaisi jättiläisen kahtia. Hirudegarnin alempi puolisko suljettiin Tapionin veljeen ja ylempi puolisko Tapioniin. Lisäksi velho sulki molemmat veljekset taiottuihin soittorasioihin ja laukaisi ne avaruuteen. Vuosia myöhemmin Hirudegarnin luoneen velhorodun edustaja Hoi sai käsiinsä molemmat soittorasiat ja vapautti helposti Hirudegarnin alemman puoliskon. Saadakseen toisen rasian auki, hän matkusti Maahan ja toivoi, että Shenlong aukaisisi rasian. Toive toteutui ja Tapion pääsi vapaaksi. Lukuisten yritysten jälkeen Hoi sai liitettyä hirviön molemmat puoliskot jälleen yhteen. Hirudegarn näytti mahdottomalta vastukselta Gokulle ja kumppaneille, kunnes Trunks ja Goten fuusioituivat Gotenksiksi. Hirudegarn kärsi nopeasti tappion, mutta muutti muotoaan ja vahvistui niin, ettei edes Gotenks enää pärjännyt. Juuri kun kaikki näytti mahdottomalta, Goku muuttui supersaiyan 3 muotoon ja voitti Hirudegarnin massiivisella Super Dragon Fist hyökkäyksellä.

[muokkaa] Muuta

• Tapion ei voinut nukkua 1000 vuoteen Hirudegarnin takia. Hän sai unen päästä kiinni vasta kun Bulma oli rakentanut hänelle erityisen huoneen sitä varten.

• Hirudegarnilla ei ole sielua

• Hirudegarn oli aluksi pelkkä patsas. Velhot loivat Hirudegarnin herättämällä patsaan henkiin.

• Hirudegarn tappoi Hoin, vaikka tämä oli nähnyt suunnattomasti vaivaa hirviön herättämiseksi

• Hirudegarn on niitä harvoja vihollisia, jotka ovat ajaneet Gokun muuttumaan kolmannen tason supersaiyalaiseksi Dragon Ball Z animesarjassa ja elokuvissa. Hirudegarnin lisäksi tähän ovat pystyneet vain Janemba ja Majin Buu

[muokkaa] Kamesennin

Kamesennin eli Muten-Rôshi on Akira Toriyaman luoma mangahahmo, joka esiintyy Dragon Ball-, Dragon Ball Z- ja Dragon Ball GT -sarjoissa. Hän on tarinan päähahmon, Son Gokun ensimmäisiä opettajia ja kilpikonnamestari. Hänen oppilaitaan ovat olleet muun muassa Son Gohan vanhempi, Goku, Yamcha, Krillin jne. Erityispiirteitä tällä vanhuksella on irstaus ja härskit vitsit. Hän ei vanhene lainkaan, sillä hän on ottanut feenikslinnun kuolemattomuusrohtoa. Alussa tämä korostui erityisesti kuulien keruussa. Kamesenninilla on sisko, ennustajaeukko. Hänen erikoistekniikkansa on mahtava kamehameha, jonka hän itse kehitteli. Kamesennin ei ole enää kovin vahva muihin verrattuna, sillä hän ei harjoittele. Hän taisteli sarjan alussa Maailman Vahvin -turnauksissa Jackie Chunin nimellä.

Master Roshi on Kamesennin taiteilijanimi. Master roshi opetti Gokulle kamehamehan. Mutenrooshi on yhtä irstas kuin siskonsa Baba. Kamesennin pelasti aikaisemmin Härkäruhtinaan palatsin suurista liekeistä kamehamehalla, joka oikeastaan tuhosi palatsin.

[muokkaa] King Cold

King Cold (コルド大王, Korudo Daiō) on Dragon Ball -mangassa ja Dragon Ball Z -animessa esiintyvä fiktiivinen henkilö. Cold on Friezan ja Coolerin isä ja muistuttaa ulkonäöltään Friezan toista muotoa. Nähtyään Friezan riekaleet avaruudessa, Cold palkkasi kirurgeja korjaamaan hänet. [1] Hän saapui Friezan kanssa Maahan kostamaan Gokulle, mutta Trunks kuitenkin tappoi ensin Mecha Friezan ja sen jälkeen hänet. [2]

[muokkaa] Mestari Karin

Mestari Karin (カリン, Karin, animessa Korin) on hahmo Dragon Ball -mangassa ja animesarjoissa. Karin on ainakin 800 vuotta vanha kuolematon kissa (jap. Senbyō) ja taistelulajimestari, joka asuu Karin-tornin huipulla Yajiroben kanssa. Mestari Karin kuuluu Son Gokun parhaimpiin ystäviin. Hän esiintyy ensimmäistä kertaa mangakirjassa 8, kun Goku kiipeää Karin-torniin hävittyään palkkamurhaaja Tao Pai Paille. Hän tekee myöhemmin sarjassa lyhyitä esiintymisiä, mutta on merkittävä hahmo kasvattamiensa Senzu-papujen takia,[3] jotka parantavat vammoja ja poistavat väsymystä.

Karinilla on pyhää vettä, jonka väitetään moninkertaistavan juojansa voimia.[4] Todellisuudessa voimien moninkertaistuminen ei johdu itse vedestä, vaan kovasta treenistä. Hänellä on myös jumalten vettä, joka tuo esiin juojansa piilevät voimat. Juojan on kuitenkin voitettava hirvittävä myrkky ennen kuin voimat tulevat esiin. Vain Goku on selviytynyt tästä myrkystä. [5]

[muokkaa] Metal Cooler

Metal Cooler on Coolerin mekaaninen muoto joka nähdään Dragon Ball Z elokuvassa Return of Cooler.Kun Cooler iskeutyi aurinkoon hän ei kuollut vaan vahvistui koko ajan kun lopulta metallinen planeetta otti hänet ja teki hänestä Metal Coolerin Metal Coolerilla on monta kehoa.

[muokkaa] Nail

Nail (ネイル, Neiru) on kuvitteellinen hahmo Dragon Ball -mangassa ja -animessa. Hän on sivuhenkilö, joka esiintyy lähinnä Namekin planeettaan liittyvissä jaksoissa, mutta hänellä on hyvin merkittävä osa, koska hän on osa Piccoloa. Nail nähtiin ensimmäisen kerran, kun Dende ja Kuririn saapuivat Namekin vanhimman luokse hakemaan yhtä seitsemästä Namekin lohikäärmekuulista ja Nail oli vanhimman henkivartija.[6]

[muokkaa] Friezan kohtaaminen

Kun Ginyu-erikoisosasto saapui Namekille, lähetettiin Nail Z-soturien apuun. Nail oli juuri menossa heidän luokseen, kunnes vaistosi, että vanhin on vaarassa. Kun hän saapui vanhimman luokse, häntä odotti lohikäärmekuulien avulla kuolemattomuutta havitteleva Frieza. Nail kielsi Friezaa tappamasta vanhinta, koska jos vanhin kuolee, katoavat kuulatkin. Vanhin lähetti Nailin taistelemaan Friezaa vastaan, jotta Dende ehtisi Gohanin ja Kuririnin luokse kertomaan lohikäärmekuulien käyttämistä varten tarvittavan salasanan.[7] Nail ja Frieza siirtyivät taistelemaan muualle suojellakseen vanhinta. Friezan ja Nailin voimien välinen ero oli valtava. [8] Frieza käytti taistelussa vain vasenta kättä ja oli silti ylivoimainen. Frieza jätti Nailin henkihieveriin.

[muokkaa] Piccolon kanssa yhdistyminen

Piccolo saapui Namekille ja löysi Nailin. Nail ehdotti Piccololle namekilaista yhdistymistä, jotta heistä tulisi voimakkaampia ja he pärjäisivät Friezaa vastaan. Piccolo suostui sillä ehdolla, että hän saisi pitää ulkonäkönsä ja voisi tarpeen tullen karkottaa Nailin itsestään. Nail suostui ja he yhdistyivät. [9]

[muokkaa] Omega Shenron

Omega Shenron (Super Yi Xing Long) on DragonBall GT -animen viimeinen vihollinen. Omega Shenron on yksi sarjassa esiintyvistä seitsemästä pahasta lohikäärmeestä (The Evil Dragons, The Shadow Dragons), jotka syntyivät lohikäärmekuulien liiallisen käytön aiheuttamasta pahasta energiasta.[10] Jokainen lohikäärme syntyi yhdestä kuulasta ja Omega Shenron oli aluksi yhden tähden kuulasta syntynyt lohikäärme, Syn Shenron (一星龍, Yī Xīng Lóng), joka oli lohikäärmeistä voimakkain. [11]

Goku kuitenkin voitti hänet helposti, joten hän imi loputkin lohikäärmekuulat itseensä, jolloin hän sai jokaisen lohikäärmekuulasta syntyneen lohikäärmeen voimat ja hänestä tuli Omega Shenron.[12] Omega Shenron oli Gokua moninkertaisesti voimakkaampi.

Gokun ja Vegetan fuusio Gogeta olisi tuhonnut Omegan lopullisesti Big Bang Kamehamehalla, mutta fuusio loppui kesken.[13] Omega Shenron tuhoutui, kun Son Goku keräsi energiaa suureen Spirit Bombiin ja heitti sen Omegaan. [14]

[muokkaa] Ox-King

Ox-King (牛魔王, Gyūmaō, mangassa Härkäruhtinas) on Dragon Ball -ja Dragon Ball Z -sarjoissa esiintyvä mieshenkilö. Hän on Son Gokun vaimon Chi-Chin isä.

[muokkaa] Pui Pui

Pui Pui on Dragon Ball Z ja Dragon Ball GT -animessa ja -mangassa esiintyvä kuvittellinen hahmo, joka on yksi velho Babidin voimakkaimmista sotureista. Pui Pui nähdään ensimmäisen kerran, kun hän vastaanottaa Spopovichin ja Yamun, jotka olivat ryöstäneet Gohanin energian. Pui Pui kuoli, kun Vegeta tappoi hänet Babidin aluksessa.[15]

[muokkaa] Saibamenit

Saibamenit ovat Dragon Ball Z animessa esiintyvä saiyalaisten keksimä rotu. Saibamaneja nähdään ensimmäisen kerran kun Vegeta ja Nappa tulevat Maahan. Ne ovat pieniä ja vihreitä muistuttaa Namekin asukkeja. Sibamenit ovat suunnilleen yhtä vhvoja kuin Raditz. Yksi saibamen tappoi Yamchan.

[muokkaa] Spopovich

Spopovich on fiktiivinen hahmo japanilaisesta anime- ja mangasarjasta Dragon Ball Z. Spopovich on ihminen, joka esiintyy sarjassa Maailman Vahvin -turnauksissa. [16]

25. turnauksen aikaan Spopovich on velho Babidin palveluksessa, joka hallitsee tämän mieltä taialla.[17] Babidi antaa Spopovichille yliluonnollisia kykyjä, kuten kyvyn lentää ja niiden lisäksi muun muassa hänen lihasmassansa on kasvanut edellisestä turnauksesta.[18] Vastapalveluksena Babidi odottaa hänen varastavan Yamun, Spopovichia muistuttavan hahmon, kanssa turnauksesta kilpailijoiden energiaa herättääkseen Majin Buun henkiin.[19]

[muokkaa] Yamu

Yamu on Dragon Ball Z -animessa ja -mangassa esiintyvä pahis, joka Spopovichin kanssa varastaa Gohanilta energiaa, jotta Babidi voisi herättää Majin Buun henkiin.

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Viitteet

  1. King Cold ("King Cold "resurrected" Frieza") The Official Dragon Ball Z Website. Viitattu 23. elokuuta 2008. (englanniksi)
  2. Trunks Saga ("After handily beating Frieza and his evil father, King Cold") The Official Dragon Ball Z Website. Viitattu 23. elokuuta 2008. (englanniksi)
  3. Korin ("Korin grows the magical, healing Senzu Beans that often help the Z Fighters in battle") The Official Dragon Ball Z Website. Viitattu 23. elokuuta 2008. (englanniksi)
  4. Korin ("Legend says that atop Korin's Tower rests the Sacred Water, enhancing the strength of anyone who drinks it.") The Official Dragon Ball Website. Viitattu 23. elokuuta 2008. (englanniksi)
  5. Ultra Divine Water Dragon Ball Wiki. Viitattu 23. elokuuta 2008. (englanniksi)
  6. Nail ("He is the personal bodyguard to Guru") Dragon Ball Wiki. Viitattu 23. elokuuta 2008. (englanniksi)
  7. Nail ("Nail revealed that this fight was to delay Frieza so Dende could get the Namekian Dragon Balls' password to the Earthlings") Dragon Ball Wiki. Viitattu 23. elokuuta 2008. (englanniksi)
  8. Captain Ginyu Saga ("Nail then fights Frieza in a remote location. It's obvious Nail has no chance against Frieza") Dragon Ball Wiki. Viitattu 23. elokuuta 2008. (englanniksi)
  9. Piccolo ("Piccolo merges with Nail, the last of the Namekian warriors.") The Official Dragon Ball Z Website. Viitattu 23. elokuuta 2008. (englanniksi)
  10. Syn Shenron ("Syn Shenron, like all the other Shadow Dragons before him, is formed by the negative energy stored inside the Dragon Balls") Dragon Ball Wiki. Viitattu 24. elokuuta 2008. (englanniksi)
  11. Syn Shenron ("making him the strongest of the dragons.") The Official Dragon Ball GT Anime Website. Viitattu 24. elokuuta 2008. (englanniksi)
  12. Syn Shenron ("Syn eventually absorbs all 7 Dragon Balls to become the awesome Omega Shenron giving him the powers of every Shadow Dragon.") The Official Dragon Ball GT Anime Website. Viitattu 24. elokuuta 2008. (englanniksi)
  13. The Limits of Power ("Goku and Vegeta try to regain their winning form by doing Fusion again") The Official Dragon Ball GT Anime Website. Viitattu 24. elokuuta 2008. (englanniksi)
  14. Omega Shenron ("Goku was able to create a bomb strong enough to finally put Omega down for the count.") Dragon Ball Wiki. Viitattu 24. elokuuta 2008. (englanniksi)
  15. Pui Pui ("In a face off against Vegeta, he is eliminated with ease.") The Official Dragon Ball Z Website. Viitattu 24. elokuuta 2008. (englanniksi)
  16. Spopovich ("Spopovich is a human fighter who competed in the previous World Martial Arts Tournament.") The Official Dragon Ball Z Website. Viitattu 24. elokuuta 2008. (englanniksi)
  17. Spopovich ("he is now under Babidi's control") The Official Dragon Ball Z Website. Viitattu 24. elokuuta 2008. (englanniksi)
  18. Spopovich ("his muscle mass had greatly increased") Dragon Ball Wiki. Viitattu 24. elokuuta 2008. (englanniksi)
  19. Spopovich ("Babidi is collecting Ki energy to try and revive an monster named Majin Buu.") Dragon Ball Wiki. Viitattu 24. elokuuta 2008. (englanniksi)
Henkilökohtaiset työkalut