Hippomenes

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Atalante ja Hippomenes, Guido Reni, n. 1622–25

Hippomenes, joka tunnettiin myös nimellä Melanion, oli kreikkalaisessa mytologiassa Atalanten puoliso.

Atalante oli pyytänyt isältään, että voisi pysyä naimattomana, mutta koska niin monet olivat pyytäneet hänen kättänsä, hänen isänsä järjesti jokaisen kosijan Atalanten kanssa juoksukilpailuun. Kosija juoksisi karkuun ja Atalante ajaisi tätä takaa aseen kanssa. Jos Atalante saisi kosijan kiinni ennen asettua rajaa, hän surmaisi tämän, mutta jos kosija ehtisi rajan yli, hän saisi Atalanten omakseen. Koska Atalante oli nopea juoksija, hän ehti tappaa useita sulhasehdokkaita. Hippomenes, joka oli rakastunut Atalanteen, ymmärsi varsin hyvin, ettei voisi voittaa kilpailua reilusti, ja niin hän rukoili apua Afroditelta. Jumalatar antoikin hänelle kolme kultaista omenaa, jotka hän neuvoi Hippomenestä heittämään yksi kerrallaan taakseen kilpailun aikana. Hippomenes teki saamiensa ohjeiden mukaisesti, ja Atalante menetti omenia ihaillessaan aikaa sen verran, että Hippomenes voitti kilpailun ja sai tämän vaimokseen.

Hippomenes ei kuitenkaan muistanut kiittää Afroditea, jonka avulla hän oli kilpailun voittanut. Niin hänen ollessa uhraamassa Zeukselle Parnassos-vuorella, Afrodite vihoissaan langetti heille vastustamattoman intohimon toisiaan kohtaan. Heidän maattua toistensa kanssa temppelissä puolestaan suututti Zeuksen, jolloin hän muutti rakastavaiset leijoniksi - eläimiksi, joiden tuohon aikaan uskottiin olevan kykenemättömiä pariutumaan oman lajinsa kanssa.[1]

Toisen version mukaan Afroditen lyötyä heitä himolla toisiaan kohtaan, nämä olisivatkin menneet Rhean temppelin viereiseen luolaan huomaamatta, että papit olivat tuoneet sinne vanhempia jumalia esittäviä patsaita. Heidän häpäistyään patsaat Kybele aikoi ensin tappaa rakastavaiset, mutta päätyikin muuttamaan heidät leijoniksi pitäessään kuolemaa liian lempeänä rangaistuksena. Muuttumisen jälkeen leijonat valjastettiin vetämään Kybelen vaunuja.[2]

Joissakin lähteissä Parthenopaios mainitaan Hippomeneksen lapseksi[3], mutta toisaalta Hyginus johdonmukaisesti kertoo Atalanten saaneen hänet Meleagroksen kanssa.[4][5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hyginus: Fabulae clxxxv (engl. käännös).
  2. Ovidius: Muodonmuutoksia x.681-704 (engl. käännös).
  3. Apollodoros: Bibliotheke ('Kirjasto') 3.9.2 (engl. käännös).
  4. Hyginus: Fabulae lxx (engl. käännös).
  5. Hyginus: Fabulae cclxx (engl. käännös).