Hikka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Hikka eli nikotus (lat. singultus) on tahdosta riippumaton äkillinen sisäänhengitys, joka johtuu nopeasta pallean supistumisesta. Hikalle tyypillisen äänen aiheuttaa äänihuulten sulkeutuminen kurkunpäässä. Nikottelun perimmäistä syytä ei tiedetä, mutta sen epäillään olevan jokin jäänne jostain evoluution aikana ylimääräiseksi jääneestä elintoiminnosta. Kaikki ihmiset saavat hikan jossain vaiheessa elämäänsä, ja sitä esiintyy myös muilla nisäkkäillä. Hikka menee usein ohi muutamassa minuutissa. Hikka voi kestää kuitenkin kauemmin, mutta pitkittyneen hikan taustalla on usein jokin sairaus. Hikkaa voi hoitaa useilla eri kotikonsteilla, mutta niiden tehosta ei ole tieteellisiä todisteita. Pitkittynyttä hikkaa hoidetaan lääkkeillä, jotka vaimentavat ja hillitsevät, mutta eivät kuitenkaan ehkäise kokonaan hikan syntymistä.

Syyt ja esiintyvyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hikka aiheutuu pallean äkillisestä supistuksesta. Normaalisti pallea supistuu rauhallisesti ja hallitusti ja täyttää täten keuhkot ilmalla. Hikassa pallea supistuu äkillisesti. Näin ilmaa alkaa virrata nopeasti sisään, mutta kurkunpään sulkeutuminen estää keuhkojen täyttymisen ilmalla. Hikalle tyypillisen äänen aiheuttaa äänihuulten sulkeutuminen kurkunpäässä. Nikottelukohtauksen voi aiheuttaa esimerkiksi ruokatorven tai mahalaukun ärsytys, kuten liikasyönti, hyvin nopea syöminen, hyvin kuuman tai kylmän ruoan nauttiminen, ilmavaivat, hiilihappopitoisten juomien nauttminen tai runsas alkoholin käyttö. Refluksitautiin liittyvä mahahapon nouseminen ruokatorveen voi myös laukaista hikan. Pitkittinyt hikka johtuu usein joistakin sairaudesta, joka vaikuttaa peallean ja kurkunpään hermojen toimintaan. Tällaisia sairauksia on useita.[1]

Hikan perimmäistä syytä ei tiedetä. On esitetty arveluita, että hikka olisi jäänne jostain elintoiminnosta, joka olisi menettänyt tarkoituksensa jossain evoluution vaiheessa, kuten siirtymisessä vedestä kuivalle maalle.[2] Se liittyy kuitenkin yleisesti nisäkkäiden hengitykseen, sillä nikottelua on havaittu myös muun muassa kissoilla, rotilla ja kaneilla.[1]

Kaikki ihmiset kokevat nikottelua jossain vaiheessa elämäänsä, ja sitä esiintyy kaikenikäisillä. Nikottelua tapahtuu jo kohdussa olevalla sikiöllä, ja keskosilla on normaalia enemmän hikkaa.[1]

Hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hikka menee useimmiten ohi muutamassa minuutissa. Sitkeää hikkaa voidaan koittaa lopettaa useilla kotikonsteilla, mutta minkään tehoa ei ole tieteellisesti todistettu.[1] Monet ihmiset ovat kuitenkin vakuuttuneita jonkin keinon toimivuudesta omalla kohdallaan. Useimmille on yhteistä se, että potilas keskittyy hetken aikaa johonkin muuhun kuin hikkaansa. Keinot voidaan luokitella kolmeen: psykosomaattisiin sekä nielemis- ja hengityskeinoihin. Eräs epävarma keino lopettaa hikka on keskeyttää hengittäminen. Noin 10 sekunnin kuluttua hengittämisen alettua uudelleen on mahdollista, että hikan oireet ovat keskeytyneet. Hengityksen pidättämisen sijaan voidaan hengittää muovipussiin. Tällöinkin veren hiilidioksidipitoisuus lisääntyy, mikä voi lopettaa hikan.[3] Hyvin nopea etenkin happopitoisten juomien nieleminen keskeytyksettä sekä oksentaminen auttavat monella hikkaan. Yleinen uskomus on, että äkillinen säikähdys poistaa hikan. Myös nukkuminen auttaa asiaan, mutta epämukavan vaivan tilassa se on varsin hankalaa. Imeväisikäisillä imemisrefleksin laukeaminen yleensä pysäyttää hikan heti.

Jos hikka pitkittyy ja kestää pidemään kuin muutaman päivän, potilaan on syytä hakeutua hoitoon. Tutkimuksiin on syytä mennä myös, jos tuntikausia kestävä hikka alkaa häiritä muuta elämää. Pitkittyneen hikan tapauksessa on tarpeen selvittää, onko sen taustalla jokin sairaus, jonka hoidolla myös hikka väistyy. Hikkaa voidaan tarvittaessa myös hillitä lääkkeillä. Sitä voidaan hoitaa muun muassa epilepsialääkkeillä, tietyillä pahoinvointilääkkeillä ja psyykenlääkkeillä. Lääkehoidolla ei kuitenkaan sataprosenttisen varmasti saada poistettua hikkaa kokonaan, mutta niiden avulla voidaan heikentää sen voimakkuttaa ja vähentää ilmaantumista.[1] Eniten pitkittyneen hikan hoidosta on näyttöä baklofeenista, klorpromatsiinista ja metoklopramidista.[4] Hikan pysäyttäminen sedatiiveilla vaatii usein niin suuren annoksen, että potilas menettää tajuntansa tai lamautuu voimakkaasti, joten parantumattomasta hikasta kärsivä ei voi lääkehoidon avulla viettää normaalia elämää. Hikan hoidossa on myös kokeiltu implantteja, jotka ärsyttävät sähköisesti kiertäjähermoa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Atula, Sari: Hikka (nikotus) Lääkärikirja Duodecim. 16.1.2012. Kustannus Oy Duodecim. Viitattu 7.3.2015.
  2. Straus, C. (February 2003). "A phylogenetic hypothesis for the origin of hiccough". BioEssays 25 (2): 182–188. doi:10.1002/bies.10224. 10.1002/bies.10224. http://www3.interscience.wiley.com/cgi-bin/abstract/102526391/ABSTRACT?CRETRY=1&SRETRY=0=Abstract. Retrieved on 2007-07-20.
  3. Jerk W. Langer: Mistä hikka syntyy. Tieteen Kuvalehti, 1988, nro 12, s. 7. Kööpenhamina / Helsinki: Bonniers Specialmagasiner A/S / Suomen Fogtdal Oy. ISSN 0903-5583.
  4. Saarto, Tiina: Pitkittyneen hikan lääkehoito Käypä hoito. 22.8.2012. Kustannus Oy Duodecim. Viitattu 7.3.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]