Hietaheinäperhonen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hietaheinäperhonen
Naaras
Naaras
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Perhoset Lepidoptera
Alalahko: Glossata
Osalahko: Erilaissuoniset Heteroneura
Yläheimo: Päiväperhoset Papilionoidea
Heimo: Täpläperhoset Nymphalidae
Alaheimo: Heinäperhoset Satyrinae
Tribus: Satyrini
Suku: Hipparchia
Laji: semele
Kaksiosainen nimi
Hipparchia semele
(Linnaeus, 1758)
Katso myös
 Commons-logo.svg Hietaheinäperhonen Commonsissa

Hietaheinäperhonen (Hipparchia semele) on täpläperhosten heimoon ja heinäperhosten alaheimoon kuuluva keskikokoinen päiväperhonen.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hietaheinäperhonen esiintyy lähes koko Euroopassa lukuun ottamatta pohjoisimpia alueita. Idässä levinneisyysalue ulottuu Venäjän kautta Armeniaan. Pohjois-Euroopassa levinneisyysalue ulottuu Fennoskandian eteläosiin. Lajin levinneisyysalueen raja Aasiassa on huonosti tunnettu. Hietaheinäperhonen muodostaa levinneisyysalueen eteläosissa myös vaikeasti määriteltävän lajikompleksin lähilajin Hipparchia aristaeus (etelän heinäperhonen) kanssa. Lajista esiintyy runsaasti muuntelua levinneisyysalueen eri osissa.

Hietaheinäperhosesta on nimialalajin lisäksi kuvattu alalaji Hipparchia semele cadmus, joka esiintyy Keski- ja Etelä-Euroopassa etenkin vuoristoissa Alpeilla, Pyreneillä, Pyreneiden niemimaalla ja Balkanilla. Nimialalaji esiintyy Keski-Euroopan pohjoisosissa, Britteinsaarilla ja Fennoskandiassa.

Suomessa hietaheinäperhonen esiintyy Ahvenanmaalla, lounaissaaristossa ja etelärannikolla. Laji on taantunut Suomessa, aikaisemmin sitä on tavattu laajemmin länsirannikolla ja jonkin verran myös Etelä-Suomen sisämaassa.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siipien alapuolta

Hietaheinäperhosen etusiiven pituus on alalajista riippuen 21–30 mm. Suomessa on mitattu siipien kärkiväliksi 41,5–58,5 mm. Naaraat ovat keskimäärin koiraita kookkaampia. Nimialalajilla siipien yläpuolen pohjaväri on ruskea. Etusiiven yläpuolen postdiskaalialassa on epäselvä keltainen juova, joka on tummakehnäinen ja suonien kohdalta pohjavärin katkaisema. Naaraalla siipien yläpuolen postdiskaalijuova on vaaleampi, niukempikehnäinen ja leveämpi kuin koiraalla. Takasiiven yläpuolen reunan punakeltainen submarginaaliala on leveälti suonten katkaisema. Takasiiven alapuoli on vaalean- ja tummanharmaan kirjavoima. Vaaleanharmaata tai valkoista postdiskaalijuovaa rajoittaa tyviosaan tummempi reuna.

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hietaheinäperhosen elinympäristöä ovat avoimet nummet ja kiviset rinteet alangoilta vuoristoihin ainakin 1 700 metrin korkeuteen. Levinneisyysalueen pohjoisosissa lajia tavataan pääasiassa merenrantojen lähellä ja poikkeuksellisesti soilla. Tyypillistä elinympäristöä Suomessa ovat rannikon lentohiekkadyynit ja heinikkoiset hiekkakentät sekä kalliotasanteet.

Lentoaika ja elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lentoaika on levinneisyysalueen eteläosissa toukokuun lopulta alkaen (Hipparchia semele cadmus) ja pohjoisosissa nimialalajilla heinä–elokuussa. Suomessa paras keskimääräinen lentoaika on heinäkuun loppupuoliskolla. Toukka on aktiivinen öisin. Laji talvehtii keskenkasvuisena toukkana ja koteloituu hiekalle tai kalliolle löyhän suojuksen sisään.

Ravintokasvi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toukka

Toukan ravintokasveja ovat rantavehnä (Elymus arenarius), luhtakastikka (Calamagrostis stricta), nadat (Festuca), koiranheinä (Dactylis glomerata), lauhat (Deschampsia) ja kääpiölauhat (Aira).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Olli Marttila, Tari Haahtela, Hannu Aarnio, Pekka Ojalainen: Suomen päiväperhoset. Tekijät ja Kirjayhtymä Oy, 1990. ISBN 951-26-3471-6.
  • Lionel G. Higgins, Norman D. Riley, suom. Olavi Sotavalta: Euroopan päiväperhoset. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1973. ISBN 951-30-2311-7.
  • Pertti Pakkanen: Hietaheinäperhonen. Suomen Perhostutkijain Seura.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • van Swaay, C., Wynhoff, I., Verovnik, R., Wiemers, M., López Munguira, M., Maes, D., Sasic, M., Verstrael, T., Warren, M. & Settele, J.: Hipparchia semele IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.2. 2010. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 19.8.2014. (englanniksi)