Hiekkakupu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Höyryveturin hiekkakupu.

Hiekkakupu on höyryveturien kattilan päällä oleva kupumainen hiekkasäiliö, josta lähtevät pyörien väliin päättyvät hiekoitusputket, joilla kiskoille voidaan sirottaa hiekkaa pitoa parantamaan.

Joissakin vetureissa, etupäässä raskaassa vaihtotyössä käytetyissä, hiekkakupuja saattoi olla kaksikin. Vanhemmassa kalustossa ja kapearaiteilla järjestelmä toimii painovoimalla, mutta kun vetureihin alettiin asentaa paineilmajärjestelmiä, myös hiekoitin siirrettiin toimimaan sillä.

Nykyaikaisissa sähkö- ja dieselvetureissa hiekkasäiliöt ovat alustassa, mikä merkitsee tiettyä paluuta entiseen: alun perin hiekkasäiliöt olivat käyntisilloissa ja hiekkakupuja alettiin asentaa vasta 1870-luvun tienoilla. Muun muassa Suomen Rautatiemuseossa olevan Suomen vanhimman veturin (B1 “Pässi“, Beyer Peacock 1868, 0-4-2st) hiekkasäiliöt ovat käyntisiltojen alapinnassa.

Nykyisin hiekkana käytetään säkitettyä hienojakoista rakennushiekkaa. Leveäraiteilla hiekkaa käytetään nykyisin vain erikoistilanteessa, koska se huonontaa radan tukemiseen nykyisin käytetyn sepelin laatua ja siten lisää radan tukirakenteen huoltotarvetta.

Jokioisten museorautatiellä hiekkaa käytetään yleensä sateen jälkeen. Toimivia hiekoituslaitteita on vain kolmessa veturissa eli JR4, JR5 ja LWR6; HKR5:n ja ÄSR1:n loppuun kuluneet hiekoitusputket poistettiin peruskorjauksessa eikä uusia ole toistaiseksi asennettu. Kovjoen museorautatien veturien hiekoituslaitteita ei käytetä, koska rata on mäetön. Lahnuksen rautatien ainoassa veturissa ei ole hiekoituslaitteita.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Suomen Rautatiemuseo
  • Jokioisten Museorautatien varikkomestarin arkistot