Hey Monday

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hey Monday (2009).

Hey Monday on vuonna 2008 perustettu yhdysvaltalainen rockyhtye Floridasta.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mike Gentile.
Cassadee Pope.

Hey Monday muodostettiin maaliskuussa 2008, kun Cassadee Popen ja Mike Gentilen entinen yhtye Blake oli hajonnut. Pope ja Gentile halusivat jatkaa musiikin parissa ja saivat nopeasti mukaansa rytmikitaristi Alex Lipshawin ja rumpali Elliot Jamesin. Pian he saivat yhtyeeseensä myös basisti Michael Jersey Moriartyn, ja Hey Monday oli perustettu. Fall Out Boyn Pete Wentz sai kuulla Hey Mondayn demot yhtyeen käydessä Crush Managementin toimistolla, ja hän halusi kirjoittaa levytyssopimuksen yhtyeen kanssa. Columbia Records oli samaan aikaan myös kiinnostunut Hey Mondaystä. Yhtye päätti allekirjoittaa levytyssopimuksen molempien firmojen kanssa. He nauhoittivat esikoisalbumiansa, Hold On Tight, koko kesän 2008 ja se julkaistiin myöhemmin syksyllä 7. lokakuuta. Pian kun esikoisalbumi oli ilmestynyt, he alkoivat tehdä kiertueita seuraavien yhtyeiden kanssa: Academy Is..., Me Kings, Cab, This Providence, A Rocket to the Moon ja Cash Cash. Samana vuonna Hey Monday alkoi myös esiintyä Fall Out Boyn kanssa merkittävillä kansainvälisillä kiertueilla. Suosio kasvoi ja Hey Monday on ollut pääesiintyjänä myös muutamassa konsertissa Euroopassa. Syksyllä 2009 he myös esiintyivät All Time Low'n Glamour Kills -kiertueella.

Elliot Jamesin lähtö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

7. lokakuuta 2010 Hey Monday ilmoitti, että Elliot James eroaisi yhtyeestä. Kun Glamour Kills -kiertueeseen oli enää viikko aikaa, hän kertoi sen keikan olevan hänen viimeisensä. Jäljelle jääneet jäsenet korvasivat edellisen rumpalin uudella rumpalilla Patrick McKenzie, joka soitti syksyllä kiertueella. Elliot James on nyt Easton-yhtyeen rumpali.

Beneath It All (2010)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hey Monday vietti yhden vuoden (2010) levyttäessään seuraavaa albumiaan. Kun albumi oli loppusuoralla, he menivät 2010 Alternative Press -kiertueelle, jolla esiintyivät heidän lisäkseen Summer Set, Every Avenue, Cab, ja Never Shout Never. He myös soittivat kiertueella Bamboozle-festivaalin päälavalla sunnuntaina 2. toukokuuta. Hey Monday soitti koko Warped-kiertueen 2010 Altec Lansing -lavalla. Hey Monday julkaisi singlen "I Don't wanna dance" ja toisen kappaleen albumilta Beneath It All "Wish you were here", Jimmy Kimmel Livessä 22. syyskuuta 2010. Hey Monday vieraili neljännessä jaksossa TV-sarjassa Hellcats, nimeltään Nobody Loves Me, but my mom. Syksyllä 2010, Patrick McKenziestä tuli pysyvä rumpali.

Michael Jersey Moriartyn lähtö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heti Warped-kiertueen jälkeen Hey Monday ilmoitti Jersey Moriartyn jättävän yhtyeen. Jerseyn korvasi Crish Gentile. Jersey on tekemässä sooloprojektiaan I Am Jersey.

The Christmas EP (2011- nykyhetki)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keväällä 2011 Hey Monday keikkaili All Time Low'n, Yellowcardin ja The Summer Setin kanssa. Tammikuussa 2011 Cassadee Pope sanoi haastattelussa yhtyeen pyrkivän julkaisemaan kappaleen tai kaksi ennen uutta kiertuetta, mutta julkaisupäivää ja albumia ei ollut tiedossa. 8. helmikuuta Hey Monday uudelleenjulkaisi järjestyksessä toisen EP:nsä Candels. 1. toukokuuta Hey Monday soitti Indonesiassa ja ilmoitti että he soittaisivat kiertueella Never Shout Neverin kanssa elokuussa. Yhtye purki sopimuksensa Decaydencen ja Columbian kanssa ja julkaisi omakustanteisen The Christmas EP:n digitaalisesti joulukuussa 2011.

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Cassadee Pope - laulu, kitara
  • Mike Gentile - kitara
  • Alex Lipshaw - rytmikitara ja taustalaulu
  • Patrick McKenzie - rummut ja lyömäsoittimet

Entiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Elliot James - rummut, lyömäsoittimet, taustalaulu
  • Michael Jersey Moriarty - bassokitara, taustalaulu

Kiertuejäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Chris Gentile - bassokitara

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hold On Tight (2008)

EP:t[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Beneath It All (2010)
  • Candels- EP (2011)