Prostituutio antiikin Kreikassa

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Hetaira)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kurtisaani ja hänen asiakkaansa. Punakuvioinen maljakko noin vuodelta 430 eaa. Ateenan arkeologinen kansallismuseo.

Prostituutio oli antiikin Kreikassa osa ihmisten jokapäiväistä elämää. Kreikan tärkeimmissä kaupunkivaltioissa ja satamakaupungeissa prostituutio oli tärkeä elinkeino. Yhteisö ei juuri paheksunut julkista prostituutiota ja ilotalot toimivat avoimesti. Ateenassa jopa laskettiin lainsäätäjä Solonin ansioksi huokeahintaisten valtiollisten ilotalojen perustaminen. Prostituutio kuitenkin kosketti miehiä ja naisia eri tavoin: kaikenikäiset naiset ja nuoret miehet myivät itseään asiakkaille, jotka olivat pääsääntöisesti miehiä.

Naisten prostituutio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hetaira ja juhlijat istumassa penkillä. Kreikkalainen poltetusta savesta tehty patsas Myrinasta noin vuodelta 25 eaa. Louvren museo.

Pseudo-Demosthenes julisti 300-luvulla eaa. tribunaaliin kokoontuneiden kansalaisten edessä: ”Meillä on kurtisaanit ilonpitoon, jalkavaimot saadaksemme jokapäiväisen huolenpitomme ja aviopuolisot, jotta saisimme laillisia lapsia; he ovat myös kotimme uskollisia vartijoita.” Vaikka todellisuus olikin vähemmän karrikoitu, niin selvää on, että kreikkalaiset miehet eivät tunteneet moraalisia ongelmia prostituoitujen hyväksikäytöstä.

Samanaikaisesti lait kohtelivat erittäin ankarasti miesten suhteita avioliitossa olevien vapaiden naisten kanssa. Aviorikostapauksissa petetyllä aviomiehellä oli oikeus jopa tappaa itse teossa tavattu avioliittoa loukannut osapuoli; sama päti myös raiskauksen kohdalla. Miesten keskimääräinen avioitumisikä oli noin 30 vuotta, joten halutessaan heteroseksuaalisia suhteita nuorilla ateenalaisilla miehillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin kääntyä orjien tai prostituoitujen puoleen.

Naisasiakkaille suunnattu naisprostituutio on vaikeasti todistettava ilmiö. Platonin Pidoissa (191e 2–5) komediakirjailija Aristofanes esittää kuuluisan tarinan Eros-jumalasta ja mainitsee siinä yhteydessä termin ἑταιρίστριαι (hetairístriai). Hänen mukaansa ”naiset, jotka syntyvät primitiivisistä naisista, eivät ole kiinnostuneita miehistä, vaan pitävät naisia parempina, ja siitä tulee käsite hetairístriai”. Oletettavasti kyseessä ovat prostituoidut, jotka myyvät palveluitaan lesboasiakkaille. Myös Lukianos Samosatalainen kiinnittää huomionsa tähän tapaan teoksessaan Ilotyttöjen rupatteluja (V), mutta on mahdollista, että kyseessä on yksinkertaisesti kirjoittajan viittaus Platonin tekemään tekstiin.

Pornai[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kurtisaani vastaanottaa asiakastaan. Attikalainen punakuvioinen ruukku, maalattu Ateenassa noin 460 eaa.–450 eaa. Ateenan arkeologinen kansallismuseo.

Prostituoidut oli antiikin Kreikassa luokiteltu useaan eri luokkaan. Alimmassa luokassa olevia kutsuttiin nimellä πόρναι (pórnai; yksikössä πόρνη, pórnē)[1]. Kuten sanan etymologiakin ilmaisee – lähtökohtana on πέρνημι (pérnēmi, ”myydä”) – he olivat pääasiassa orjia. Heidän omistajaansa eli parittajaa kutsuttiin nimellä πορνοϐοσκός (pornoboskós, kirjaimellisesti ”porneiden paimen”). Parittaja otti veronsa kaikesta tulosta, jota prostituoidut ansaitsivat. Omistaja saattoi olla kansalainen, jonka tulolähde, muiden tulojen joukossa, oli juuri prostituoitujen verotus. Eräs neljännellä vuosisadalla elänyt puhuja kertoo esimerkin kahdesta mainitulla tavalla omaisuutensa hankkineesta. Theofrastos mainitsee teoksessaan Luonteita majatalon pitäjän sekä veronkerääjän rinnalla myös parittajan listassa, jossa on lueteltu tavanomaisia ammatteja. Prostituoidun omistaja saattoi olla myös miespuolinen tai naispuolinen metoikki.

Klassisella kaudella, 500- ja 400-luvuilla eaa. prostituoidut olivat orjia ja syntyisin usein barbaareja. Hellenistisellä kaudella tähän ryhmään kuuluivat myös pikkutytöt, jotka heidän kansalaisisänsä olivat syntymän jälkeen jättäneet heitteille ja joita pidettiin orjina, kunnes toisin todistettiin. Nämä tytöt työskentelivät ilotaloissa, jotka sijaitsivat tämänkaltaisesta liiketoiminnasta tunnetuissa kortteleissa, kuten Ateenan satamakaupungissa Pireuksessa tai Kerameikoksen kaupunginosassa. Heidän palvelujaan käyttivät merimiehet ja vähävaraiset kansalaiset.

Kategoriaan pornai kuuluivat myös Ateenan kaupunkivaltion omistamien bordellien tytöt. Kreikkalainen oppinut ja kielentaitaja Athenaios (170 jaa. – 200-luku; XIII, 23) siteeraa komediakirjailijaa Filemonia (Adelfoi, fgt. 23) ja historioitsija Nikandrosta (Kolofonin historia = FGrH 271–272 fgt. 9) ja kertoo, että Solon ”huolestuneena nuorten miesten kiihkon hillitsemisestä – – otti tehtäväkseen avata ilotaloja ja asettaa niihin ostettuja naisia[2]”. Näin asian ilmaisee eräs Adelfoin henkilö:

»Sinä Solon, olet siinä tehnyt yleisesti tärkeän lain, sillä sinä olet ensimmäinen, sanotaan, joka on ymmärtänyt tämän demokraattisen ja hyvää tekevän instituution merkityksen, Zeus olkoot asiassa todistajani! On tärkeää, että minä sanon tämän. Kaupungissamme kuhisee köyhiä nuorukaisia, joiden luontoa pakottaa väkevästi, niin paljon, että he ovat valmiita hylkäämään heille varatut tiet; heitä varten sinä olet ostanut ja asuttanut erilaisiin paikkoihin naisia, jotka ovat hyvin varustettuja ja valmiita käyttöön. – – Hinta: yksi oboli: ota käyttöösi! Ei turhia touhuja! Saat rahalla haluamasi, kuten haluat ja millä tavoin haluat. Poistut. Käsket häntä menemään muualle: hän ei merkitse sinulle mitään.»

Kuten äskeinen henkilö korostaa, niin solononilaiset ilotalot antoivat tyydytyksen kaikille eikä se ollut sidoksissa henkilön tulotasoon.[3] Samaan tapaan Solonin kerrotaan pystyttäneen ilotaloista kerättyjen verojen avulla temppelin Afrodite Pandemokselle eli kirjaimellisesti ”kaiken kansan Afroditelle”. Vaikka tämän anekdootin historiallisuus on vähintäänkin epäilyttävä, näyttää silti selvältä, että ateenalaiset kokivat prostituution osana demokraattista järjestelmäänsä.

Mitä tulee kysymykseen hinnoista, niin useissa yhteyksissä tuodaan esille yhden obolin hinta, joka oli kaikkein halvimman luokan prostituoitujen maksu, mutta kyse on ilmeisesti kaikkein yksinkertaisimmista palveluista. On hyvin vaikea tietää, onko kyse eräänlaisesta tyylikeinosta kertoa, että kyseessä oli todella ”halpa kauppa” vai todellisesta hinnasta.

Itsenäiset prostituoidut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pitojen muusikot yhdistetään usein prostituutioon. Maljan pohjamaalaus Attikasta, jossa punasaviset figuurit mustalla pohjalla. Tekijä on ns. Colmarin maalari, noin vuodelta 480 eaa. Louvren museo.

Astetta ylempänä olivat itsenäisesti työskentelevät prostituoidut, jotka pyydystivät asiakkaitaan kaduilla. Paitsi että he esittelivät omaa sulokkuuttansa suoraan mahdollisille asiakkaille, he turvautuivat myös mainonnallisiin temppuihin. On näet löydetty sandaaleita, joiden pohjaan oli muokattu kuvio, joka jätti merkin ΑΚΟΛΟΥΘΙ (AKOLUTHI, ”seuraa minua”) maahan painettuna. He käyttivät myös meikkiä, luultavasti eivät kovinkaan hillitysti. Keskikomedian edustaja Eubulos tekee naurunalaisiksi ”lyijyvalkoisella töhrityt ja – – poskensa marjamehulla sivelevät” kurtisaanit[4].

Itsenäisillä prostituoiduilla oli hyvin erilaiset taustat. Jotkut heistä olivat metoikkien vaimoja, jotka eivät löytäneet muuta työtä kaupungista, johon olivat tulleet, tai köyhiä leskiä tai entisiä pornē-luokan prostituoituja, jotka olivat onnistuneet ostamaan itsensä vapaiksi, usein lainan avulla. Ateenassa prostituoitujen tuli rekisteröityä kaupunkivaltion virastossa ja maksaa eräänlainen vero. Jotkut naiset pystyivät vaurastumaan tällä työllä. Ensimmäisellä vuosisadalla jaa. Koptoksessa, roomalaisessa Egyptissä prostituoitujen matkakulu (eräänlainen tullimaksu) oli 108 drakhmaa, kun se muilta naisilta oli vain 20 drakhmaa.[5]

Itsenäisten prostituoitujen hinnat ovat erittäin vaikeasti arvioitavissa. Ne todennäköisesti vaihtelivat hyvinkin paljon. 300-luvulla eaa. Theopompos toteaa, että toisen ryhmän prostituoidut maksoivat yhden staterin eli neljä drakhmaa, ja ensimmäisellä vuosisadalla eaa. epikurolainen filosofi Filodemos Gadaralainen (siteerattu Anthologia Palatinassa, V 126) mainitsee sarjalippujärjestelmän, jossa kaksitoista käyntiä maksoi viisi drakhmaa. Toisella vuosisadalla Lukianos Samosatalaisen dialogissa Ilotyttöjen rupatteluja prostituoitu Ampelis piti viiden drakhman summaa käyntiä kohden keskinkertaisena hintana (8, 3). Samassa tekstissä nuori neitsyt voi pyytää yhden minan eli sata drakhmaa, ja jopa kaksi minaa, jos asiakas on vastenmielinen (7, 3). Toisin sanoen nuori ja kaunis prostituoitu saattoi vaatia korkeampaa hintaa kuin hänen jo ikääntyneempi kollegansa, joskin kuvista voimme nähdä, että oli olemassa myös markkinat vanhempien naisten prostituutiolle. Kaikki riippui tietenkin myös siitä, halusiko asiakas käyttää prostituoitua yksinoikeudella. Oli olemassa myös sellaisia järjestelyjä, että kaverusten ryhmä osti yhdessä prostituoidun ja jakoi käyttöajan niin, että jokaisella ryhmän jäsenellä oli oma aikansa.

Itsenäisten prostituoitujen luokkaan voidaan sijoittaa myös muusikot ja tanssijattaret, jotka toimivat miehisten pitojen yhteydessä. Aristoteles teoksessaan Ateenan valtiomuoto (L.2) mainitsee tietyn virkamiesryhmän, astynomit, joiden tehtäviin kuului valvoa, että huilunsoittajattaria sekä lyyran ja kitharan soittajia ei vuokrattaisi iltaa kohden yli kahden drakhman edestä[6]. Seksuaaliset palvelut olivat selvästi osa vuokraamista[7] ja niiden hinnoittelu, vaikka astynomit valvoivat asiaa, tahtoi tulla jatkuvasti korkeammaksi ajan myötä.

Hetairat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Capitoliumin Afrodite, kopio Knidoksen Afroditestä. Tekijä oli Praksiteles ja mallina toimi hänen rakastajattarensa, hetaira Fryne. Louvren museo.

Hetairat olivat prostituoitujen hierarkian ylintä tasoa. Päinvastoin kuin alemmat luokat, he eivät tyytyneet tarjoamaan yksinomaan seksipalveluja eivätkä heidän tehtävänsä olleet yhtä tarkoin rajattuja. Kirjaimellisesti ἑταίρα (hetaíra) tarkoittaa toveria. Eräässä mielessä heitä voidaan verrata japanilaisiin geishoihin, koska he olivat saaneet perusteellisen kasvatuksen ja pystyivät ottamaan osaa sivistyneisiin keskusteluihin. Spartan naisia lukuun ottamatta hetairat olivat ainoita kreikkalaisia naisia, jotka olivat täysin vapaita ja saattoivat itse hallita omaisuuttaan.

Aspasia, Perikleen rakastajatar, oli viidennen vuosisadan eaa. kuuluisin nainen. Hän oli syntyjään Miletoksesta ja sai siten ulkomaalaisen statuksen Ateenassa. Hän veti puoleensa Sofoklesta, Feidiasta ja jopa Sokratesta ja hänen oppilaitaan. Plutarkhoksen mukaan (Perikleen elämä, XXIV, t) ”hän dominoi kaikkein vaikutusvaltaisimpia poliitikkoja ja herätti filosofeissa mielenkiinnon, joka ei ollut kovin vähäinen ja kapea-alainen”[8].

Tiedämme useiden hetaroiden nimet. Klassisella kaudella oli Theodote, joka oli Alkibiadeen ystävä ja jonka kanssa Sokrates keskustelee Ksenofonin Muistelmissa (III, 11, 4). Oli myös Neaira, joka oli Pseudo-Demostheneen erään puheen kohde sekä Fryne, joka oli Knidoksen Afroditen mallina – kyseessä on Praksiteleen mestarityö ja kuvattu nainen oli siis hänen rakastajattarensa, mutta samalla myös Hypereideen, ateenalaisen poliitikon ja puhujan, kumppani; Hypereides puolusti Frynetä tämän jumalanpilkkaa koskevassa oikeudenkäynnissä. Tunnettuihin hetairoihin kuuluu myös Leontine, Epikuroksen elämänkumppani, joka oli itsekin filosofi. Hellenistiseltä kaudelta voidaan mainita Tythonike, joka oli Harpaloksen, Aleksanteri Suuren rahastonhoitajan rakastajatar ja vielä Thais, itse Aleksanteri Suuren rakastajatar ja myöhemmin Ptolemaios I:n rakastajatar.

Jotkut näistä hetaroista olivat hyvin varakkaita. Ksenofon kuvailee Theodoten eläneen orjien ympäröimänä, pukeutuneen äveriäästi sekä omistaneen suuren ja ylellisen asunnon. Eräät heistä erottuivat suuren tuhlaavaisuutensa tähden. Niinpä kerrotaan että eräs Rhodopis, runoilija Sapfon veljen vapauttama egyptiläinen orja ja kurtisaani, rakennutti pyramidin. Herodotos (II, 134–135) ei usko tätä kertomusta, mutta kuvailee erittäin kalliin piirtokirjoituksen, jonka kurtisaani kustansi Delfoihin. Kurtisaanien hinnat vaihtelivat erittäin paljon, mutta olivat merkittävästi korkeammat kuin tavallisilla prostituoiduilla. Uudessa komediassa[9] hinnat vaihtelivat 20 ja 60 minan välillä, kun kyse ei ollut ennalta määritellystä kestosta. Menandros näytelmässään Ärmätti (säkeet 128–130) mainitsee kurtisaanin, joka ansaitsee kolme minaa päivässä eli enemmän kuin kymmenen pornē-luokan prostituoitua yhteensä. Jos on uskominen Aulus Gelliusta (Attikan öitä I.8), niin klassisen aikakauden kurtisaanit saattoivat ansaita jopa 10 000 drakhmaa yöltä.

Temppeliprostituutio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kreikassa ei tunnettu temppeliprostituutiota samassa mittakaavassa kuin sitä esiintyi muinaisessa Lähi-idässä. Ainoat asiaa koskevat tiedot liittyvät kreikkalaisen maailman reuna-alueisiin kuten Sisiliaan, Kyprokseen, Pontoksen kuningaskuntaan tai Kappadokiaan. Poikkeuksen tekee Korintin Afroditen temppeli, jossa oli merkittävä orjattarien ryhmä aina klassiselta kaudelta lähtien. Niinpä noin vuonna 464 eaa. eräs Ksenofon, Korintin kansalainen ja kävelykilpailun sekä viisiottelun Olympian kisojen voittaja, omisti Afroditelle kiitoksen osoituksena sata nuorta tyttöä temppelin palvelukseen. Tästä on säilynyt tietoja eräässä Pindarokselta tilatussa laulussa (122 Snell), jossa ylistetään ”hyvin vastaanottavaisia ja palvelevia neitoja ylellisessä Korintissa.”[10] Roomalaisella ajalla temppeli oli Strabonin mukaan (VIII, 6, 20) vauras ja omisti tuhatkunta orjaa, jotka toimivat temppeliprostituoituina.

Sparta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Spartassa tilanne oli jossakin määrin toinen kuin muissa antiikin Kreikan kaupunkivaltioissa: kerrotaan, että siellä ei asunut yksikään pórnē. Plutarkhos (Lykurgoksen elämä IX, 6) selittää tätä seikkaa jalometallien puuttumisella alueen luonnonvaroista ja siten todellisen rahan puutteella. Spartassa käytettiin rautaista rahaa, jota ei hyväksytty maksuvälineenä missään muualla. Siksi kukaan ilotalonpitäjä ei olisi halunnut asettua Spartaan. Arkaaisen ja klassisen kauden osalta Spartasta ei tosiaankaan ole löydetty ainoatakaan jäännettä, joka kertoisi yleisen prostituution olemassaolosta. Ainoa kutkuttava jäänne on 500-luvulta eaa. peräisin oleva vaasi[11], joka esittää naisia soittamassa aulosta miesten pidoissa. Kuitenkin on todennäköistä, että kuva ei esitä tuon ajan Spartan todellisuutta, vaan että kyseessä on yksinkertaisesti ikonografinen teema. Lisäksi siivekkään demonin kuvaaminen sekä hedelmien, vihannesten ja alttarin läsnäolo kuvassa antavat aihetta olettaa, että kyseessä on eräänlainen rituaalinen banketti, joka on järjestetty todennäköisesti jonkin hedelmällisyyteen liittyvän jumaluuden kunniaksi. Tällainen saattoi olla esimerkiksi Artemis Orthia tai Apollon Hyakinthios.

Sitä vastoin klassisella kaudella Spartassa kyllä oli hetairoita. Athenaios kertoo kurtisaaneista, joiden kanssa Alkibiades seurusteli ollessaan maanpaossa Spartassa (415–414 eaa.). Ksenofon kertoo teoksessan Hellenika Spartassa 300-luvun alkupuolella eaa. tapahtuneesta Kinadonin salaliitosta ja tarkentaa, että päähenkilö karkotettiin kaupungista sillä tekosyyllä, että oli tarpeen pidättää ”erittäin kaunis nainen, jota syytettiin siitä, että hän vietteli kaikki, niin vanhat kuin nuoretkin lakedaimonilaiset (spartalaiset), jotka tulivat Auloniin”. Kyseessä on ollut todennäköisesti hetaira.

Ainakin 200-luvulta eaa. lähtien suuret määrät ulkomaista rahaa oli liikkeellä Lakoniassa. Tällöin Sparta joutui täydellisesti mukaan muiden kreikkalaisten kaupunkien tapoihin ja normeihin. Hellenistisellä kaudella Polemon Ilionilainen kuvaa teoksessaan Lakedaimonin lahjat kuuluisaa hetairaa, Kottinaa, ja pronssista lehmää, jonka tämä lahjoitti uhriksi. Kirjoittaja lisää, että vielä hänenkin aikanaan eräänlaisena kuriositeettina näytettiin ilotaloa, jota Kottina oli pitänyt lähellä Dionysos-temppeliä.

Prostituoitujen olosuhteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iäkäs prostituoitu puristaa viiniruukkua rintaansa vasten, toiselta vuosisadalta eaa. Münchenin glyptoteekki.

Prostituoitujen elinolosuhteiden selvittäminen on hankalaa. Jo pelkästään naisina he kuuluivat kreikkalaisen yhteiskunnan alempaan luokkaan. Nykyaikaan ei ole jäänyt ainuttakaan suoraa kuvausta heidän elämästään, eikä liioin ilotaloista, joissa he työskentelivät. On kuitenkin todennäköistä, että kreikkalaiset ilotalot muistuttivat roomalaisten ilotaloja, joista on tietoja tuon ajan kirjallisuudessa sekä Pompejin säilyneissä rakennuksissa: hämäriä, löyhkääviä ja ahtaita paikkoja. Eräs muinaiskreikan slangitermi prostituoidulle oli χαμαιτύπη (khamaitypē)[12] eli kirjaimellisesti ”maahan iskeytyvä”, mikä puolestaan kertoo, että palvelut tapahtuivat suoraan paljaalla maaperällä.

Jotkut aikakauden kirjailijoista tuovat esiin prostituoituja, jotka puhuvat itse. Näin tekivät muun muassa Lukianos teoksessa Ilotyttöjen rupatteluja ja Alkifron kirjekokoelmassaan; kyse on kuitenkin kaunokirjallisista teoksista. Esiintuodut prostituoidut ovat joko itsenäisiä tai hetairoita; lähteet eivät juurikaan mainitse orjaprostituoituja muuten kuin taloudellisina hyödykkeinä. Tämä osoittaa erinomaisesti, mitä kreikkalaiset miehet ajattelivat prostituoiduista: ennen kaikkea he paheksuivat prostituoitujen kaupallisuutta. Kreikkalaisten mielestä henkilö, joka harjoitti prostituutiota, teki niin joko köyhyyden tai hyödyn, ei seksuaalisen nautinnon takia. Prostituoitujen voitonhimo on hyvin yleinen teema aikakauden komedioissa. On kuitenkin muistettava, että prostituoidut olivat Ateenassa ainoita naisia, jotka hallitsivat rahavarojaan itsenäisesti. Siksi kyse voi olla yksinkertaisesti miesten asian suhteen kantamasta kaunasta. Prostituoitujen väitetylle ahneudelle on myös toinen selitys, sillä heidän uransa oli hyvin lyhyt ja epävarma, minkä lisäksi tulot laskivat ikävuosien lisääntyessä. Jotta prostituoitu olisi voinut elää turvattua vanhuutta, uran aikana oli kerättävä varallisuutta mahdollisimman runsaasti.

Lääketieteelliset käsikirjat antavat prostituoitujen jokapäiväiseen elämään jonkinlaisen, joskin erittäin vajavaisen ja epätäydellisen näkökulman. Niiden mukaan prostituoitujen oli vältettävä kaikin mahdollisin keinoin raskaaksi tulemista, jotta pystyisivät jatkamaan rahan ansaitsemista. Kreikkalaisten harjoittamasta ehkäisystä on kuitenkin hyvin vähän tietoa, huomattavasti vähemmän kuin roomalaisten vastaavista käytännöistä. Usein Hippokrateen tekemäksi mainitun teoksen (Siemennesteestä, 13) kirjoittaja kertoo yksityiskohtaisesti tapauksen eräästä tanssijattaresta ”jolla oli tapana mennä miesten kanssa”. Kirjoittaja suosittaa tässä tapauksessa hyppäämään niin että kantapäät koskettavat takapuolta, jotta sperma valuisi ulos ja vältyttäisiin riskeiltä[13]. Lähteiden mukaan vaikuttaa siltä, että orjaprostituoidut olisivat turvautuneet myös abortteihin sekä lapsenmurhiin. Itsenäisten prostituoitujen tapauksessa asiat ovat huomattavasti epäselvempiä. Tyttölapsi saatettiin kouluttaa prostituoidun ammattiin, jossa hän sitten seurasi äitiään ja hankki perheen elannon äidin tultua liian iäkkääksi.

Myös kreikkalaiset maljakot antavat meille kuvan prostituoitujen arkielämästä. Prostituoitujen kuvaukset olivat maljakoissa hyvin yleisiä, ja ne voidaan luokitella neljään tyyppiin: pitokuvauksiin, seksikohtauksiin, peseytymisaskareihin sekä huonon kohtelun kuvauksiin. Peseytymiskohtauksissa on yleistä, että prostituoidulla on vähemmän sulokas vartalo: riippuvat rinnat, rasvapoimuja vartalolla ja niin edelleen. Eräässä kyliksissä jopa esitetään prostituoitu tekemässä tarpeensa makuuhuoneen pottaan. Seksikohtauksissa nainen voidaan usein tunnistaa prostituoiduksi siten, että kuvassa on mukana rahapussi, joka viittaa suhteen kaupalliseen luonteeseen. Yleisin kuvissa esitetty yhdyntäasento on takaapäin tapahtuva tavallinen yhdyntä tai anaaliyhdyntä. Tosin näitä kahta voi olla vaikea erottaa toisistaan. Nainen on yleisimmin taipunut kaksin kerroin ja hänen kätensä ovat maata vasten. Anaaliyhdyntä tosin koettiin aikuiselle halventavana, eikä takaapäin tapahtuvaa yhdyntääkään (vastakohtana lähetyssaarnaaja-asennolle) näytetä pidetyn naisille kovin nautinnollisena.[14] Osassa maljakkomaalauksista on esitetty kohtauksia, joissa prostituoituja uhataan kepeillä tai sandaaleilla ja pakotetaan sellaisiin seksiakteihin, joita kreikkalaiset pitivät nöyryyttävinä: suuseksiin, anaaliyhdyntään tai jopa molempiin samanaikaisesti.

Antiikin Kreikassa pidettiin vaaleista hiuksista, joten prostituoidut vaalensivat usein hiuksiaan. Vaatteet olivat paljastavia, sillä vartalo oli tuote, jota myytiin. Vaatteena käytettiin enimmäkseen ohutta tunikaa. Myös kasvojapeittävää huntua käytettiin, mutta sellainen ei koskaan peittänyt tukkaa tai silmiä.

Yhteenvetona voidaan todeta, että hetairat ovat vapaimpia naisia antiikin Kreikassa. On huomattava heidän lukuisuutensa ja halunsa saada osakseen yhteisön arvonanto löytämällä aviomies tai vakituinen seuralainen. Neaira, jonka ura on kerrottu oikeuspuheissa, onnistui näin kasvattamaan kolme lasta, ennen kuin hänen menneisyytensä tuli esille. Samoin Aspasia oli Perikleen avopuoliso tai jopa hänen puolisonsa. Athenaios (XIII,38) huomauttaa että ”huorat, jotka muuttuvat kunniallisiksi naisiksi, ovat yleensä paljon luotettavampia kuin naiset, jotka kehuskelevat kunniallisuudellaan”, ja hän mainitsee useita kuuluisia kreikkalaisia miehiä, jotka olivat mieskansalaisen ja kurtisaanin poikia, esimerkiksi strategi Timoteuksen, Kononin pojan. Toisaalta ei tunneta ainuttakaan esimerkkiä, jossa naispuolinen kansalainen olisi vapaaehtoisesti ryhtynyt hetairaksi.

Prostituutio kirjallisuudessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyrenaikasta Libyasta löytynyt, terrakottasta valmistettu kurtisaani-teatterinaamio eli pseudokorē.

Uuden komedian aikakaudella prostituoidut tulivat orjien tapaan todellisiksi komedioiden tähdiksi. Tähän voidaan löytää useita eri syitä. Siinä missä vanha komedia käsitteli poliittisia aiheita, uusi komedia oli kiinnostunut yksityisistä ihmisistä ja ateenalaisten arkielämästä. Lisäksi teatterin näyttämö esitti aina julkista ulkotilaa, jossa hyvin kasvatetut naiset eivät juurikaan voineet liikkua säädyllisyyssäädöksistä johtuen. Ainoat naiset, joille yksin ulkona liikkuminen oli tavallista, olivat juuri prostituoidut.

Niinpä uuden komedian juonet turvautuivat usein prostituoituihin. ”Niin kauan kuin on juonikkaita orjia, ankaria isiä, kunniattomia parittajia ja hyväileviä kurtisaaneja, Menandros elää”[15]. Kurtisaani saattoi olla nuori ja kokematon, näytelmän toinen päähenkilö ja nuoren miespäähenkilön rakastettu. Tässä tapauksessa hyveellinen ja vapaa nainen oli alistettu prostituutioon sen jälkeen, kun hänet oli hylätty tai hän oli joutunut merirosvojen sieppaamaksi (näin tapahtuu esimerkiksi Menandroksen komediassa Samoksen nainen). Lapsen todelliset vanhemmat tunnistavat hänet kehtoon jätetyn esineen avulla, ja näin nuori nainen vapautuu ja voi solmia avioliiton. Prostituoitu oli myös suosittu sivurooli, jolloin prostituoidun suhde nuoren rakastajan ystävän kanssa kohoaa komedian toiseksi rakkaustarinaksi. Komediassaan Välitystuomio Menandros loi vastoin perinteisiä himokkaiden prostituoitujen kuvauksia hyväsydämisen kurtisaanin, joka sallii näytelmän onnellisen lopun.

Sitä vastoin kreikkalaisten esittämissä utopiamaailmoissa tai ihanneyhteiskunnassa ei useinkaan ole sijaa prostituoiduille. Aristofaneen näytelmässä Naishallitus (392 eaa.; säkeet 716–719) sankaritar Praksagora kieltää heidät ihannevaltiossa: ”kaikkien huorien, kuinka paljon heitä onkaan, haluan lopettavan heidän toimintansa – – varatakseni näille naisille nuorten miestemme viriilin voiman”. [16] Prostituoidut koetaan tässä tavallisten naisten epälojaaleina kilpailijoina. Platon puolestaan teoksessaan Valtio (III. 404d) tuomitsee Korintin prostituoidut samasta syystä kuin attikalaiset sokerileivokset, nimittäin siksi, että molemmat tuovat ihanneyhteiskuntaan liiallista ylellisyyttä ja häiriötä. Hellenistisellä kaudella myös Krates Thebalainen (jota Diodoros Sisilialainen siteeraa kohdassa II, 55–60) kuvaa ihannevaltiota, jossa naiset ja lapset ovat Platonin Valtion tapaan yhteistä omaisuutta ja jossa myös prostituutio on julistettu pannaan.

Miesten prostituutio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pederastinen eroottinen kohtaus, yksityiskohta attikalaisesta mustakuvioisesta maljasta 550–525 eaa. Louvren museo.

Antiikin Kreikassa oli myös runsaasti miespuolisia prostituoituja (πόρνοι, pórnoi) [17]. Osa heistä tarjosi palveluitaan naispuolisille asiakkaille ja gigolojen esiintymisestä on todisteita jo klassiselta kaudelta. Niinpä Aristofanes näytelmässään Rikkaus kuvaa vanhaa naista, joka on tuhlannut kaikki varansa nuoreen rakastajaan, joka lopulta hylkää naisen. Suurin osa miesprostituoiduista palveli kuitenkin aikuisia miehiä.

Prostituutio ja pederastia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päinvastoin kuin naisten prostituutio, joka kosketti kaiken ikäisiä naisia, miesten prostituutio oli pääsääntöisesti nuorukaisiässä olevien tehtävä. Pseudo-Lukianos teoksessaan Erōtes eli Amores (25–26) kirjoittaa:

»Nainen on aina neitseellisestä puberteetistaan lähtien ja keski-ikään saakka, ennen kuin viimeiset vanhuuden rypyt ovat uurtaneet hänen viehätysvoimaansa, miesten hyväilyjen ja hellyyden arvoinen, ja kun hän on ylittänyt tämän kauneuden aikakauden, niin hänen kokemuksensa voi vielä kertoa kaunopuheisesti enemmän kuin nuorten poikien. Mutta sellainen, joka on mieltynyt nuoriin parikymppisiin miehiin, vaikuttaa minusta itsekin häpeällisten nautintojen perässä juoksijalta, joka seuraa kaksimielistä Venusta. Tällaisen kullannupun jäsenet ovat kuin miehellä vahvoja ja voimakkaita. Niin hieno kuin oli hänen leukansa, se muuttui karheaksi, kun parta tuli sitä kehystämään ja hänen pyöreät reitensä ovat peittyneet karvoihin.[18]»

Ikäkausi, jonka aikana nuorukaiset olivat haluttuja, alkoi puberteetista ja jatkui aina nuorukaisen parrankasvuun saakka. Karvaisuus oli kreikkalaisille erityisen epämiellyttävä asia. Silti tunnettiin myös heittiöitä, jotka säilyttivät suhteensa kasvaneeseen nuorukaiseen, mutta joka oli kuitenkin ajellut kaikki karvansa.

Kun naisten prostituutio ei ollut kreikkalaisille mikään skandaalin aihe, niin sitä ei ollut myöskään miesten prostituutio. Orjapoikien ilotalot toimivat avoimesti, eivätkä suinkaan ainoastaan Pireuksen, Kerameikoksen tai Lykabettoksen pahamaineisissa kortteleissa, vaan kaikkialla kaupungeissa. Eräs eittämättä kaikkein kuuluisimmista nuorista poikaprostituoiduista oli Platonin dialogissa Faidon esiintyvä Faidon Elisläinen, joka joutui kotikaupunkinsa valtauksen yhteydessä vangiksi ja sitten myös toimimaan prostituoituna. Hän työskenteli ilotalossa kunnes Sokrates huomasi hänen kauneutensa ja älykkyytensä sekä osti varakkaiden ystäviensä avulla tämän vapaaksi. Varsin nopeasti nuorukainen kohosi filosofin oppilaaksi ja antoi nimensä yhdelle Platonin dialogeista, jossa kerrotaan Sokrateen kuolemaa edeltäneistä viimeisistä hetkistä[19]. Kreikan kaupunkivaltiot keräsivät myös veroa prostituoiduilta. Puheessaan Timaiosta vastaan (I, 74) tunnettu puhuja Aiskhines kuvailee tarkasti oikeudelle miesbordellia. Tällaisten talojen asiakkaita ei mitenkään rangaistu lainsäädännöllä niiden käytöstä, eikä sitä tehnyt myöskään yleinen mielipide.

Prostituutio ja kansalaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miesprostituution olemassaolo laajassa mittakaavassa todistaa, että kyse ei ollut pederastian rajoittumisesta vain pieneen etuoikeutettujen luokkaan. Jos vähemmän vaurailla kansalaisilla ei ollut aikaa eikä varallisuutta harrastaa aristokraattien rituaaleja (tarkkailla gymnasioneiden katsomoissa, seurustella ja antaa lahjoja), jotka eittämättä liittyivät seurustelurituaaleihin[20], jokaisella oli mahdollisuus tyydyttää mieltymyksensä prostituoitujen parissa. Nuorukaiset oli suojattu lailla kaikenlaista fyysistä väkivaltaa vastaan, toisin kuin naiset. Isäntien ja miesorjien välisistä seksuaalisista suhteista ei ole tietoa, ennen kuin sellainen mainitaan Ksenofonin teoksessa Pidot (390 eaa.)[21]. Toinen syy miesprostituoitujen käyttöön oli se, että kreikkalaisilla oli omat tabunsa ja yksi niistä oli fellaatio, joka oli heidän mielestään nöyryyttävä tapahtuma. Tämän vuoksi pederastisessa suhteessa rakastaja (ἐραστής, erastēs) ei voinut ehdottaa nuorelle rakastetulleen (ἐρόμενος, eromenos) ja tulevalle kansalaiselle tämän toiveen toteuttamista, vaan hänen oli käännyttävä prostituoidun puoleen.

Tämän johdosta, vaikka toiminta ei ollut laitonta, prostituution harjoittaminen oli kuitenkin jossain mielessä sosiaalisesti häpeällistä. Se oli tavallisesti orjien tai yleisemmin ei-kansalaisten harjoittamaa. Kansalaisille siitä saattoi olla Ateenassa arvaamattomia seurauksia: jopa yhteisön kansalaisoikeuksien menettäminen eli ἀτιμία (atimía). Puheessaan Timarkhosta vastaan Aiskhines puolustautuu Timarkhosta vastaan väittämällä Timarkhoksen olleen nuoruudessaan prostituoitu; tämän takia Timarkhoksen tulisi menettää kaikki poliittiset oikeutensa, mukaan lukien oikeus nostaa syyte jotakuta vastaan. Vastaavasti vapaan nuorukaisen saattaminen prostituoiduksi tai rahan tarjoaminen hänelle seksipalveluja vastaan oli tiukasti kielletty, sillä se johti siihen, että nuorukainen menetti tulevat kansalaisoikeutensa.

Kreikkalaisten järkeilyä tässä asiassa selittää Aiskhines (§ 29) siteeraten lakia, joka koskee dokimasiaa (δοκιμασία)[22]: kansalainen joka prostituoi itsensä (πεπορνευμένος, peporneuménos) tai antaa sen muiden tehtäväksi (ἡταιρηκώς, hētairēkōs) ei ole oikeutettu puhumaan julkisissa tilaisuuksissa, sillä »se, joka on myynyt omaa kehoaan, jotta toiset käyttävät sitä omaksi tyydytyksekseen (ἐφ’ ὕϐρει, ef' hybrei), ei ehkä epäröisi myydä myöskään yhteisiä etujamme.» Historioitsija Polybios (XII, 15, 1) kertoo Timaioksen syytöksistä Agathokles Syrakusalaista vastaan käyttäen samaa tematiikkaa. Määritelmän mukaan miesprostituoitu on sellainen, joka luopuu omasta arvokkuudestaan, jotta voi tyydyttää jonkun toisen haluja: ”yleinen prostituoitu (κοινὸν πόρνον, koinòn pórnon) on taipumuksiltaan huikentelevaisempi, eli naakka tai närhi [23], sekä hormi[24], joka antaa peräpäätä jokaiselle, joka sitä tahtoo”.

Hinnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuten naistenkin kohdalla, niin myös miesprostituoitujen hintataso oli erittäin vaihteleva. Athenaios (VI, 241) mainitsee pojan, joka tarjosi itseään yhdestä obolista. Summan pienuus herättää kuitenkin epäilyjä. Straton, joka kirjoitti epigrammeja 100-luvulla jaa., viittaa viiden drakhman hintaiseen vaihtokauppaan. Pseudo-Aiskhines (VII, 3) arvioi erään Melanopuksen ansainneen 3 000 drakhmaa, mutta tässä on ilmeisesti kyse koko uran aikana hankituista tuloista.

Aiskhines erottelee puheessaan Timarkhosta vastaan (§ 29, vrt. yllä) prostituoidut ja ylläpidetyt nuorukaiset. Myöhemmin hän lisää (§ 51–52), että jos Timarkhos olisi tyytynyt ensimmäiseen suojelijaansa, hänen käytöksensä olisi ollut vähemmän moitittavaa. Mutta kun hän jätti tämän rakastajansa, kun tällä ei ollut enää mahdollisuutta pojan ylläpitoon, ja otti suojelijakseen erään toisen miehen, vieläpä keräsi muitakin suojelijoita, hän todisti Aiskhineen mukaan tällä, ettei hän ollut ylläpidetty nuorukainen (hētairēkōs) vaan yleisessä käytössä oleva prostituoitu (peporneumenos).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Sana esiintyy ensimmäistä kertaa 600-luvulla eaa. eläneellä runoilijalla Arkhilokhoksella (fgt. 302 W = Lasserre 91).
  2. ↑ Philippe Remaclen tekemän ranskannoksen vapaa suomennos (A. M.), samoin menetellään kaikkien Athenaioksen tekstien käännösten kanssa. Katso myös[1].
  3. ↑ Yksi oboli on kahdeksasosa drakhmasta, joka oli palkkatyöläisen keskiansio Ateenan julkisissa töissä 500-luvun eaa. lopulla. 400-luvun eaa. puolivälissä keskiansio kohosi puoleentoista drakhmaan.
  4. ↑ Sitaatti Athenaioksella (XIII, 6).
  5. ↑ W. Dittenberger, Orientis Græci inscriptiones selectæ (OGIS), Leipzig, 1903–1905, II, 674.
  6. ↑ Georges Mathieu'n ja Bernard Haussoulier'n tekemän ja Claude Mossén tarkistaman ranskannoksen mukaan, Belles Lettres, 1996.
  7. ↑ Katso myös esimerkiksi Aristofaneen Ampiaiset 1342–43.
  8. ↑ Ranskalainen käännös Anne-Marie Ozanam, Gallimard, 2001. Vapaa suomennos A.M.
  9. ↑ Kyseessä on kreikkalainen kausi teatteritaiteessa, joka sijoittuu noin 400-luvulle eaa.
  10. ↑ Jean-Paul Savignacin ranskannos, La Différence, 1990. Vapaa suomennos A. M.
  11. ↑ Conrad M. Stibbe, Lakonische Vasenmaler des sechsten Jahrhunderts v. Chr., no 191 (1972), pl. 58. Katso myös Maria Pipili, Laconian Iconography of the Sixth Century BC, Oxford University Committee for Archaeology Monograph, no 12, Oxford, 1987.
  12. ↑ Liddell, Henry George & Scott, Robert: χαμαιτύπη A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  13. ↑ Hippokrates. De semine / natura pueri, engl. käännös Iain Lonie, teoksessa David Halperin. One Hundred Years of Homosexuality; And Other Essays on Greek Love. Routledge, 1989. ISBN 0-415-90097-2.
  14. ↑ Katso Eva C. Keuls, The Reign of the Phallus, Luku 6 »The Athenian Prostitute», s. 174–179.
  15. ↑ Ovidius, Amores I, 15, 17-18).
  16. ↑ Vapaa suomennos ranskankielisestä käännöksestä (Victor-Henry Debidour, Gallimard, 1965).
  17. ↑ Sana esiintyy ensimmäisen kerran arkaaisella kaudella Theran saarella sijaitsevassa graffitossa (katso Inscriptiones Græcæ, XII, 3, 536). Toisen kerran se esiintyy Aristofaneen näytelmässä Rikkaus, joka ajoittuu vuoteen 390 eaa.
  18. ↑ Tämä on näyte Eugène Talbotin ranskannoksesta, Hachette, 1912 (suomeksi A. M.) Sisältää tekstin (ranskaksi).
  19. ↑ Katso Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit. Helsinki, Kustannusosakeyhtiö Summa 2003 (II,31).
  20. ↑ Tässä on kyse eräänlaisesta kreetalaisesta rituaalisesta ryöstöstä (ἀρπαγμός, harpagmos), joka saattoi kestää parikin kuukautta, ja täysiaikaisella työläisellä ei moiseen ollut mahdollisuutta.
  21. ↑ Sen sijaan tavan tiedetään olleen yleinen antiikin Rooman valtakunnassa.
  22. ↑ Dokimasia on tutkinto, joka vaadittiin kaikilta ateenalaisilta tuomareilta ennen kuin he vastaanottivat tehtävänsä.
  23. ↑ Kreikassa närhet eivät olleet hyvässä maineessa. Niinpä sanonta »närhi närhen kanssa» tarkoitti suunnilleen »toistensa kaltaiset kokoontuvat yhteen» ja sanoja pidettiin loukkauksina. Tämän kielteisen konnotaation käytön syyt eivät ole tiedossa.
  24. ↑ Kreikan kielessä sana hormi (τριόρχης, triórkhēs) tarkoitti kirjaimellisesti »kolmekiveksistä». Eläin oli siis symboli riettaudelle.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • David M. Halperin: The Democratic Body; Prostitution and Citizenship in Classical Athens teoksessa One Hundred Years of Homosexuality and Other Essays on Greek Love. Routledge, 1990. ISBN 0-674-36270-5.
  • Kenneth J. Dover: Greek Homosexuality. Harvard University Press, 1989. ISBN 0-674-36270-5.
  • Eva C. Keuls: The Reign of the Phallus: Sexual Politics in Ancient Athens. University of California Press, 1993. ISBN 0-520-07929-9.
  • Claude Mossé: La Femme dans la Grèce antique. Complexe, 1991. ISBN 2-87027-409-2.
  • Sarah B. Pomeroy: Goddesses, Whores, Wives, and Slaves: Women in Classical Antiquity. Schocken, 1995. ISBN 0-8052-1030-X.
  • K. Schneider: Hetairai, teoksessa: Paulys Real-Encyclopädie der classichen Altertumwissenschaft. Georg Wissowa, 1913.
  • Violaine Vanoyeke: La Prostitution en Grèce et à Rome. Les Belles Lettres, 1990.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Prostituutio_antiikin_Kreikassa&oldid=21626043”