Hermostoputki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Hermostoputki on hermostolevystä kehittyvä putkimainen rakenne, josta muodostuu selkärankaisten keskushermosto eli aivot ja selkäydin ja silmien aiheet.

Kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hermosto1.svg

Gastrulaation jälkeen alkion solut ovat järjestäytyneet kolmeen kerrokseen: ektodermi, mesodermi ja endodermi. Hermostolevy kehittyy ektodermistä ja sijaitsee alkion selkäpuolella. Hermostolevy paksuuntuu ja muodostaa uurteen, jonka reunat yhtyvät keskiviivassa. Ihmissikiöllä tämä tapahtuu sikiön ollessa n. 21 vuorokauden ikäinen. Hermostoputken kehitykselle tärkeitä säätelijöitä ovat geenien lisäksi eräät ravintoaineet, kuten foolihappo. Foolihappo aktivoi homokysteiinin muuttumista metioniiniksi. Mikäli sikiö kärsii foolihapon puutteesta, elimistöön kerääntyy liikaa homokysteiiniä mikä johtaa hermostoputken kehityshäiriöihin.


Hermostoputkesta kehittyvät rakenteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hermostoputken etupäästä muodostuvat aivot ja silmät ja takapäästä selkäydin. Etupää muodostaa ensin kolme ja myöhemmin viisi rakkulaa, joista kehittyvät aivojen eri osat. Nämä viisi rakkulaa muodostavat pääteaivot, väliaivot, keskiaivot, taka-aivot ja ydinjatkeen, joka jatkuu selkäytimenä.

Keskushermoston kehitys
Kolmirakkulavaihe Viisirakkulavaihe Täysin kehittynyt yksilö
Etuaivot (prosencephalon) Pääteaivot (telencephalon) Isoaivot (cerebrum)
Väliaivot (diencephalon)
Keskiaivot (mesencephalon)
Ruutuaivot (rhombencephalon) Taka-aivot (metencephalon) Pikkuaivot (cerebellum) ja aivosilta (pons)
Ydinjatke (medulla oblongata)
Hermostoputki

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • König, Horst Erich; Liebich, Hans-Georg: Veterinary Anatomy of Domestic Mammals. Schattauer, 2007. ISBN 3-7945-2485-3.
  • Palo, Jorma; Jokelainen, Matti; Kaste, Markku; Teräväinen, Heikki; Waltimo, Olli: Neurologia. WSOY, 1984. ISBN 951-0-16602-2.
  • Tast, Johan; Tyrväinen, Heikki; Nyberg, Teuvo; Leinonen, Matti: Lukio 3, Koulun biologia - Ihminen. Otava, 2003. ISBN 951-1-15669-1.
  • Nienstedt, Walter; Rautiainen, Eija: Lääketieteen termit. Duodecim, 1991. ISBN 951-8917-12-4.
  • Scott F. Gilbert: The Ecogenetics of Neural Tube Closure January 20, 2007. Sinauer Associates. Viitattu 20. tammikuuta 2007.