Hermeneuttinen menetelmä
Hermeneuttinen menetelmä on hermeneutiikan lähtökohta. Menetelmällä pyritään ymmärtämään ja tulkitsemaan ihmisen toimintaa, kulttuuria tai tekstiä ja selvittämään merkityksiä. Hermeneuttista menetelmää käytetään humanistisissa tieteissä ja yhteiskuntatieteissä. Käsitteellä hermeneuttinen kehä kuvataan sitä, kuinka totuutta jatkuvasti lähestytään. Hermeneutikkojen mukaan menetelmä noudattaa tieteen menetelmää, koska sen tulosten totuudenmukaisuutta voidaan arvioida julkisesti.
Hermeneuttinen kehä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hermeneutiikan keskeisimpiä käsitteitä on hermeneuttinen kehä. Teoksessa Hermeneuttisen pedagogiikan pääsuuntaukset Pauli Siljander kertoo kolmesta eri merkityksestä, joissa hermeneuttisen kehän käsitettä voidaan käyttää. Ensimmäinen liittyy tiedonmuodostamisen tapahtumasarjaan ja tulee esiin siten, että tiedonmuodostuksella ei voi olla mitään varsinaista alkua. Voidaan käyttää käsitettä esiymmärrys, jonka täytyy aina olla kaiken uuden ymmärtämisen taustalla. Esiymmärrys muuttuu ja korjautuu ymmärtämisen ja tulkinnan edetessä. Se ei kuitenkaan muutu täysin, vaan säilyttää kosketuksen aikaisempaan. Hermeneuttista kehää voidaan kutsua myös hermeneuttiseksi spiraaliksi eli kierteeksi eteenpäin pääsemisen mahdollisuuden vuoksi.[1]
Toinen hermeneuttisen kehän merkitys on ymmärtää se osien ja kokonaisuuden tulkinnan kautta. Esimerkiksi tekstiä tulkittaessa sen osia ei voi ymmärtää ilman kokonaisuutta, mutta osien tulkinta vaikuttaa kokonaisuuden tulkintaan. Kehä etenee osien ja kokonaisuuden välisenä dialektisena suhteena.[2] Hermeneutikko Hans-Georg Gadamer totesi ajatuksen, jonka mukaan kokonaisuus määrittää osia ja osat puolestaan kokonaisuutta, olevan peräisin jo antiikin Kreikan ajalta.[3]
Hermeneuttisella kehällä on vielä kolmas merkitys, joka liittyy läheisesti kahteen edelliseen. Tämä on tulkintojen ja käsitteenmäärittelyn keskeneräisyys. Tällöin käsitteitä ei voi tarkasti määritellä ennen tutkimusta, vaan tutkimus voi osaltaan johtaa käsitteiden määritelmien muuttamiseen. Tutkimuksen edetessä tutkija pyrkii kyseenalaistamaan omia ennakkokäsityksiään ja korjaamaan niitä.[4] Tämän ajatuksen mukaan täsmällistä tutkimuksen kulun ennakkosuunnittelua ja käsitteenmäärittelyä painottava määrällinen tutkimus ja merkityksiä selvittämään pyrkivä laadullinen tutkimus voivat olla toisiaan täydentäviä tutkimustapoja.[5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Siljander, Pauli: Hermeneuttisen pedagogiikan pääsuuntaukset. Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan tutkimuksia 55. Oulu: Oulun yliopisto, 1988. ISBN 951-42-2678-X.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Siljander 1988, s. 115–116.
- ↑ Siljander 1988, s. 116–117.
- ↑ Gadamer, Hans-Georg: Hermeneutiikka: Ymmärtäminen tieteissä ja filosofiassa, s. 29. Suomentanut Ismo Nikander. Tampere: Vastapaino, 2004. ISBN 951-768-132-1.
- ↑ Siljander 1988, s. 117–119.
- ↑ Hirsjärvi, Sirkka & Remes, Pirkko & Sajavaara, Paula: Tutki ja kirjoita. 5. painos (1. painos 1997). Helsinki: Tammi, 2000. ISBN 951-26-4184-4.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Heller, Agnes: Yhteiskuntatieteiden hermeneuttisesta metodista yhteiskuntatieteiden hermeneutiikkaan. Suom. Mikko Mäntysaari. niin & näin 3/1995, 13–23.