Herkules ja Lyydian kuningatar
| Herkules ja Lyydian kuningatar | |
|---|---|
| Ercole e la regina di Lidia Hercule et la reine de Lydie |
|
 Elokuvan ranskalainen mainosjuliste. |
|
| Ohjaaja | Pietro Francisci |
| Käsikirjoittaja |
|
| Tuottaja | Bruno Vailati |
| Säveltäjä | Enzo Masetti |
| Kuvaaja | Mario Bava |
| Leikkaaja | Mario Serandrei |
| Tuotantosuunnittelija | Flavio Mogherini |
| Pukusuunnittelija | Maria Baronj |
| Lavastaja | Massimo Tavazzi |
| Pääosat | |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | |
| Tuotantoyhtiö | |
| Levittäjä |
Warner Bros. Netflix |
| Ensi-ilta |
14. helmikuuta 1959 (Italia) 18. marraskuuta 1960 (Suomi) |
| Kesto | 110 min.[1] |
| Alkuperäiskieli | italia, ranska |
| Tuotto | 890 000 000 liiraa (Italia) |
| Edeltäjä | Voittamaton Herkules |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Herkules ja Lyydian kuningatar (ital. Ercole e la regina di Lidia, ransk. Hercule et la reine de Lydie) on vuonna 1959 valmistunut Pietro Franciscin ohjaama italialais-ranskalainen seikkailuelokuva. Se on jatkoa edellisenä vuonna ilmestyneelle ensimmäiselle peplum-elokuvalle Voittamaton Herkules. Molempien filmien päähenkilöä Herkulesta esittää amerikkalainen kehonrakentaja Steve Reeves.[2] Herkules ja Lyydian kuningatar menestyi edeltäjäänsäkin paremmin ja vakiinnutti peplumin aseman Italiassa.
Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elokuva perustuu löyhästi Sofokleen kuningas Oidipuksen viimeisiä hetkiä kuvaavaan näytelmään Oidipus Kolonoksessa, Aiskhyloksen thebalaissodista kertovaan Seitsemän Thebaa vastaan sekä legendoihin Herkuleesta ja Lyydian kuningattaresta Omfaleesta. Herkules, hänen vaimonsa Iole ja Odysseus palaavat Attikaan, jossa Oidipuksen pojat Eteokles ja Polyneikes riitelevät vallasta. Matkalla Thebaan Herkules voittaa painiottelussa maan jumalan Gaian pojan Antaioksen.[3]
Herkules ja Odysseus saavat aikaan rauhan Oidipuksen poikien välille, mutta joutuvat lyydialaisten kaappaamiksi. Muistinsa menettäneestä Herkuleesta tulee Lyydian kuningattaren Omfalen orja ja rakastaja. Kuningattarella on tapana muuttaa rakastajansa ihmispatsaiksi, ja sama kohtalo uhkaa myös Herkulesta.[4]
Kuningas Laertesin lähettämät miehet vapauttavat Herkuleen. Hän ryntää Thebaan, jossa Eteokles aikoo heittää Iolen tiikereiden raadeltavaksi. Eteokles ja Polyneikes tappavat toisensa, ja lopussa Herkules johtaa thebalaisten puolustustaistelua Polyneikesin kutsumia argoslaisia vastaan kaataen näiden hyökkäystornit.[4][5]
Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Steve Reeves | … | Herkules |
| Sylva Koscina | … | Iole |
| Sylvia Lopez | … | Omfale |
| Patrizia Della Rovere | … | Penelope |
| Primo Carnera | … | Antaios |
| Carlo D’Angelo | … | Kreonteus |
| Gabriele Antonini | … | Odysseus |
| Cesare Fantoni | … | Oidipus |
| Mimmo Palmara | … | Polyneikes |
| Andrea Fantasia | … | Laertes |
| Aldo Fiorelli | … | Argos |
| Gino Mattera | … | Orfeus |
| Aldo Pini | … | Tifi |
| Nino Marchetti | … | Fossore |
| Daniele Vargas | … | Anfiarao |
| Sergio Fantoni | … | Eteokles |
| Elda Tattoli | … | Altmea |
| Ugo Sasso | … | Polyneikeen virkamies |
| Fulvio Carrara | … | Pollux |
| Willy Colombini | … | Kastor |
| Angelo Zanolli | … | Admeo |
| Fulvia Franco | … | Antiklea |
| Walter Grant | … | Aeskulapio |
| Marisa Valenti | … | Altmean tytär |
| Gianni Loti | … | Sandone |
| Fernando Cicero | … | Lastene |
| Colleen Bennett | … | tanssija Omfalen hovissa |
| Sergio Ciani | … | [6][7] |
Tuotanto ja teemat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ennio De Concinin käsikirjoittamaa elokuvaa ryhdyttiin tekemään pian sen jälkeen, kun Pietro Franciscin ja Steve Reevesin Voittamaton Herkules oli osoittautunut suureksi kaupalliseksi menestykseksi. Se kuvattiin Dyaliscope-laajakangastekniikalla Eastmancolor-väreissä kesä-elokuussa 1958 Roomassa Titanus Appian studiolla, Tor Caldaran rantamaisemissa ja Trejajoen laaksossa. Kuvaajana toimi aikaisempaan tapaan Mario Bava, jonka kerrotaan käytännössä vastanneen myös useimpien kohtausten ohjauksesta. Enzo Masettin musiikki lainattiin etupäässa edellisestä elokuvasta. Elokuvaan sisältyvästä laulusta Per l’eternità (englanniksi Evening Star) tuli suosittu Marisa del Fraten italialaisena ja June Vallin amerikkalaisena versiona.[4][8]
Herkulesta ja Lyydian kuningatarta pidetään edeltäjäänsä parempana elokuvana[4][9][10][11][12]. Siinä on enemmän toimintaa, vahvemmat näyttelijäsuoritukset sekä upean ranskalaisen Sylvia Lopezin antama voimakas eroottinen lataus. Omfalea esittävä Lopez kuoli leukemiaan pian elokuvan ilmestymisen jälkeen.[4] Maailmanmaineeseen kohonnut Steve Reeves on yhtä ikoninen ja jäykkä kuin Voittamattomassa Herkuleessa, kun taas Iolea esittävä Sylva Koscina jää Lopezin rinnalla selvästi sivuosaan. Muista näyttelijöistä erottuvat Eteoklesta esittävä Sergio Fantoni sekä entinen nyrkkeilyn raskaansarjan maailmanmestari Primo Carnera Antaioksena.[13] Enemmän melodraamaan kuin sankarin urotekoihin keskittyvän juonen teemoja ovat avioliiton kahleet ja niihin liittyvä uskottomuus[14][15] sekä voimakkaiden naisten uhkaama heteroseksuaalinen maskuliinisuus[5].
Bavalle tyypillisissä voimakkaissa eksoottisissa väreissä hehkuva Herkules ja Lyydian kuningatar on myös kuvauksellisesti edeltäjäänsä näyttävämpi[4][16]. Taiteellisena johtajana toimineen Flavio Mogherinin valvoma lavastus on ylitsevuotavan barokkimainen ja monet visuaalisista oivalluksista on lainattu Alex Raymondin Flash Gordon -sarjakuvista. Elokuvan suurin ongelma on sen rakenteellinen heikkous. Omfalen viettelykset varastavat huomion Eteoklesin ja Polyneikesin konfliktilta, joka jatkuu vielä kaksikymmentä minuuttia sen jälkeen, kun Herkules on palannut kotiin ja tarina on saavuttanut loogisen päätepisteensä.[17]
Vastaanotto ja julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Herkules ja Lyydian kuningatar oli vielä edeltäjäänsäkin suurempi kaupallinen menestys, joka vakiinnutti peplumin yhdeksi italialaisen elokuvan suosituimmista tyylilajeista. Se oli Italiassa vuoden 1959 kolmanneksi katsotuin elokuva ja tuotti yhteensä 890 miljoonan liiran pääsylipputulot.[18] Elokuva teki Nello Santin Galateasta yhden Italian suurimmista tuotantoyhtiöistä, mutta yllättäen Santi päätti tämän jälkeen luopua aiheesta ja antoi sen Achille Piazzille, joka ryhtyi tekemään kolmatta Herkules-elokuvaa ohjaaja Vittorio Cottafavin kanssa. Steve Reeves olisi ollut valmis jatkamaan roolissa, mutta halusi työskennellä vain Pietro Franciscin ohjauksessa, ja niinpä Cottafavin Herkuleen koston sankariksi tuli amerikanitalialainen kehonrakentaja Lou Degni alias Mark Forest. Francisci otti itselleen kaiken kunnian Herkuleen ja Lyydian kuningattaren menestyksestä, mikä aiheutti välirikon Mario Bavaan, joka ei enää työskennellyt ohjaajan alaisuudessa. Bavan menettäminen johti Franciscin epäonnistumisiin, jotka lopulta tuhosivat hänen uransa.[19]
Yhdysvalloissa tuottaja Joseph E. Levine osti jälleen elokuvan oikeudet ja antoi sen Warner Brothersin levitettäväksi. Levine käytti ennennäkemättömät yli puolitoista miljoonaa dollaria Herkuleen ja Lyydian kuningattaren mainontaan, joka käsitti muun muassa ensimmäisen suuren televisiokampanjan. Nimellä Hercules Unchained (”Kahleistaan vapautunut Herkules”) julkaistu elokuva tuotti Levinelle miljoonia, jotka mahdollistivat hänen oman levitysyhtiönsä Embassy Picturesin perustamisen. Vuonna 1975 Reevesin molemmat Herkules-elokuvat julkaistiin uudelleen kaksoisnäytäntönä, mutta huonoina tv-kopioina liian monta kertaa nähtyinä ne eivät enää houkutelleet yleisöä. Tuotantoyhtiöiden lopetettua toimintansa elokuvista on tullut osa public domainia, minkä takia niitä ei Yhdysvalloissa ole ollut saatavina kunnollisina laajakangasversioina. Amerikassa Reevesin elokuvista on muodostunut eräänlainen camp-henkinen vitsi, jota edustaa muun muassa niistä vuonna 1997 uudelleen leikattu ja dubattu komedia Hercules Recycled (”Kierrätetty Herkules”). Muualla maailmassa elokuvia arvostetaan yhä, ja niillä on ollut suuri vaikutus italialaisen fantasiaelokuvan kehitykseen.[20]
Herkules ja Lyydian kuningatar on julkaistu DVD:llä lukuisina heikkotasoisina tv-kopiona. Julkaisuista laadukkain lienee saksalaisen Concorden laajakangasversio, joka sisältää saksan- ja englanninkielisen ääniraidan.[21][22][23] Elokuvan laajakangasversio on saatavilla myös italialaisena ja ranskalaisena DVD:nä[24][10].
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Bondanella, Peter: A History of Italian Cinema. New York: Continuum International Publishing Group, 2009. ISBN 978-1441160690.
- Hughes, Howard: Cinema Italiano: The Complete Guide from Classics to Cult. London, New York: I. B. Tauris, 2011. ISBN 978-1848856080.
- Lucas, Tim: Mario Bava: All the Colors of the Dark. Cincinnati: Video Watchdog, 2007. ISBN 0-9633756-1-X.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Chiti, Roberto; Poppi, Roberto: Dizionario del cinema italiano: I film dal 1945 al 1959, s. 141. Roma: Gremese, 1991. ISBN 88-7605-548-7.
- ↑ Hughes, s. 3.
- ↑ Hughes, s. 3–4.
- ↑ a b c d e f Hughes, s. 4.
- ↑ a b World Cinema Directory worldcinemadirectory.co.uk. Arkistoitu 7.3.2016. Viitattu 22.11.2013. (englanniksi)
- ↑ Anica: Archivio del Cinema Italiano archiviodelcinemaitaliano.it. Viitattu 22.11.2013. (italiaksi)
- ↑ Internet Movie Database: Full Cast and Crew imdb.com. Viitattu 22.11.2013. (englanniksi)
- ↑ Lucas, s. 225–226, 235–236.
- ↑ Giordano, Michele: Giganti buoni: da Ercole a Piedone (e oltro) il mito dell'uomo forte nel cinema italiano, s. 37. Roma: Gremese Editore, 1998. ISBN 88-7742-183-5.
- ↑ a b Peplvm – images de l'antiquité peplums.info. Viitattu 4.12.2013. (ranskaksi)
- ↑ B-Movie Central bmoviecentral.com. Viitattu 4.12.2013. (englanniksi)
- ↑ Cool Ass Cinema coolasscinema.com. Viitattu 4.12.2013. (englanniksi)
- ↑ Lucas, s. 228–229.
- ↑ Bondanella, s. 169–170.
- ↑ Lucas, s. 231–232.
- ↑ Bondanella, s. 169.
- ↑ Lucas, s. 230–231, 233–234.
- ↑ Marchena, Oscar Lapeña: Guida al cinema ”peplum”, s. 329. Roma: Profondo Rosso, 2009. ISBN 978-88-95294-26-1.
- ↑ Lucas, s. 236–237, 239.
- ↑ Lucas, s. 239.
- ↑ Rewind @ www.dvdcompare.net dvdcompare.net. Viitattu 2.12.2013. (englanniksi)
- ↑ 10,000 Bullets 10kbullets.com. Arkistoitu 3.12.2013. Viitattu 2.12.2013. (englanniksi)
- ↑ Mondo Esoterica mondo-esoterica.net. Viitattu 2.12.2013. (englanniksi)
- ↑ Amazon.it amazon.it. Viitattu 2.12.2013. (italiaksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Herkules ja Lyydian kuningatar Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
- Herkules ja Lyydian kuningatar Elonet.