Herkkusienet

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Herkkusienet
Peltoherkkusieni Agaricus arvensis
Peltoherkkusieni Agaricus arvensis
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumalliset Eucarya
Kunta: Sienet Fungi
Kaari: Kantasienet Basidiomycota
Alakaari: Avokantaiset Agaricomycotina
Luokka: Varsinaiset avokantaiset Agaricomycetes
Alaluokka: Agaricomycetidae
Lahko: Helttasienet Agaricales
Heimo: Agaricaceae
Suku: Herkkusienet Agaricus
L.[1]
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Herkkusienet Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Herkkusienet Commonsissa

Herkkusienet (Agaricus) on helttasienten suku, johon saattaa kuulua yli 300 lajia. Joukossa on sekä myrkkysieniä että merkittäviä ruokasieniä. Joitakin lajeja viljellään ravinnoksi.

Suomen herkkusienet tunnetaan huonosti. Kun pyritään tarkkaan lajinmääritykseen, törmätään heti kahteen ongelmaan. Ensimmäinen on lähes kaaosmainen nimistön kirjavuus, jota ei ainakaan helpota se, että monet tutkijat yhdistelevät nimiä synonyymeiksi toisistaan poikkeavasti. Pahimmillaan saattaa yhdellä (tai useammalla?) lajilla olla jopa kahdeksan eri nimeä.[2] Toisaalta eri auktorit käyttävät samaa nimeä selvästi eri lajeista.

Alkuaan Agaricus-suku merkitsi yleensä helttasientä, kunnes Fries alkoi jakaa sitä alasukuihin, jotka on sittemmin nostettu itsenäisen suvun arvoon. (Paul Kummer oli tässä aktiivinen.) Herkkusienet Fries merkitsi Psalliota-sukuun. Nykyisten nimistösääntöjen mukaan kuitenkin nimi Agaricus pitää säilyttää entisen merkityksensä tyypillisimmän osan nimenä. Näin Psalliota-nimi on jäänyt synonyymiksi ja Agaricus on tullut merkitsemään herkkusieniä. Tosin ranskalaiset ja eräät muutkin tutkijat suosivat edelleen Psalliota-nimeä.

Toinen vaikeus on selvien tuntomerkkien epämääräisyys ja suuri vaihtelevuus. Sen seurauksena eri lajien tuntomerkit menevät osaksi päällekkäin. Tämä hankaloittaa varsinkin ns. kulttuurilajien tarkkaa määritystä. Yleensä tarkkaan lajinmääritykseen tarvitaan lisäksi mikroskooppista ja kemiallista tutkimusta.

Itiöemän rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joitakin poikkeuksia (Leucoagaricus, Stropharia, Melanophyllum) lukuun ottamatta sieni on hyvin helppo määrittää herkkusieneksi. Sukuna se on lähes yhtä selväpiirteinen kuin esimerkiksi kärpässienten suku. Yhteisiä ominaisuuksia herkkusienille ovat muun muassa kuiva, ei sateellakaan limainen lakin pinta, rengas jalassa ja jalan helppo irtoavuus lakista. Jalan tyvessä ei ole kärpässienelle tyypillistä tuppea. Kosketeltaessa tai leikattaessa herkkusieni usein värjäytyy joko keltaiseksi tai punaiseksi. Heltat ovat nuoressa sienessä vaaleat, joko harmahtavat tai lihanpunaiset. Ne tummuvat iän myötä niin, että vanhan sienen heltat ovat liki mustat. Itiöpöly on suklaanruskeaa. Nämä kaksi viimeistä ominaisuutta ovatkin varmin tapa erottaa herkkusieni tappavan myrkyllisestä valkokärpässienestä, jonka itiöpöly on valkoista ja heltat eivät vanhanakaan tummu.

Lakin halkaisija on tavallisesti 5-15 cm, kääpiöherkkusienillä vain 2-4 cm. Haju vaihtelee. Se voi olla miellyttävän sienimäinen, anista tai karvasmantelia muistuttava, mutta myös epämiellyttävä, karbolia, virtsaa, jodia tai raakaa kalaa muistuttava.

Kasvupaikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parhaita herkkusienten kasvupaikkoja ovat vanhat puistonurmikot, suurten kuusien alustat, muurahaispesät, laidunniityt ja vastaavat. Myös rehevissä lehdoissa kasvaa oma lajistonsa.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useimpien herkkusienten levinneisyyden pohjoisraja on Suomessa tutkimatta. Suku on kuitenkin eteläpainotteinen niin, että lajimäärä harvenee selvästi pohjoiseen mentäessä. Joitakin lajeja (esimerkiksi kuusiherkkusieni, nurmiherkkusieni ja peltoherkkusieni) voi kuitenkin löytää koko Suomesta aina Lappia myöten. Herkkusienilajeja lienee Suomessa runsaat 30.

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syötävyyden kannalta herkkusienet muodostavat ehkä kaikkein tärkeimmän sienisuvun. Läntisen maailman viljellyistä sienistä ne muodostavat edelleen leijonanosan. Luonnonvaraisistakin herkkusienistä useimmat ovat erittäin herkullisia. Myös niiden ravintoainekoostumus on herkkutatin ohella sienten parhaita. On kuitenkin vältettävä keräämästä varsinkaan kellertyviä herkkusieniä alueilta, joissa ne voivat kerätä raskasmetalleja ja muita saasteita. Lisäksi Suomessa esiintyy ainakin yksi lievästi myrkyllinen haisuherkkusieni (käytetty myös nimeä meriherkkusieni Agaricus bernardi). Sen sijaan varsinaista myrkkyherkkusientä ei ole tavattu Suomesta.

Luettelo lajeista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa tavattavia herkkusieniä

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Taksonomian lähde: MycoBank Luettu 1.9.2008
  2. esim. anisherkkusienen synonyymit Index Fungorum]
  3. a b c d e f g h i j k l m n o p q r Ilkka Kytövuori, Ulla Nummela-Salo, Esteri Ohenoja, Pertti Salo ja Jukka Vauras: ”5.2 Helttasienten ja tattien ekologiataulukko”, Suomen helttasienten ja tattien ekologia, levinneisyys ja uhanalaisuus, s. 261. Suomen ympäristö 769. Helsinki: Suomen ympäristökeskus, 2005. URN:ISBN:9521119977, ISBN 952-11-1997-7 (PDF), ISBN 952-11-1996-9 (nid.). Teoksen verkkoversio (viitattu 5.5.2012). (suomeksi)