Hereti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Armenia 1000-luvulla, Hereti kartan oikeassa yläkulmassa Kakhetin ja Širvanin välissä.
Näkymä Khornabudžin linnoitukselta Alazanijoen laaksoon.

Hereti (georg. ჰერეთი) oli historiallinen georgialainen maakunta nykyisen Georgian ja Azerbaidžanin alueilla. Se oli osa nykyistä laajempaa Kakhetin aluetta, joka jakaantui alun perin kolmeen osaan: Iorijoen ja Dagestanin vuorten välissä sijaitsi varsinainen, sisempi Kakheti, Iorin ja Mtkvarin välinen maa-alue tunnettiin nimellä Kukheti ja alavin maa ennen jokien yhtymäkohtaa oli Hereti.[1]

Poliittisesti Hereti oli osa georgialaisia alueita jo 300–400-luvulta lähtien, ja alueella on säilynyt 500–700-luvuilla rakennettua georgialaista arkkitehtuuria. 1000-luvulla se oli osa Matšin ja sittemmin Kakhetin ruhtinaskuntaa. Georgian kuningaskunnan yhdistymisen jälkeen Hereti nousi aiempaa merkittävämpään asemaan, kun maan valtakeskittymä siirtyi itään. Nimi jäi 1400-luvulla kuitenkin vähitellen käytöstä valtion hajoamisen ja Kakhetin kuningaskunnan syntymisen myötä, ja ”Kakheti” alkoi tarkoittaa myös aiempaa Heretin aluetta.[2][1]

Nykyisin Azerbaidžanin alueella sijaitseva ingiloijien asuttama Saingilon alue sijaitsee entisen Heretin koillisosassa.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b William Edward David Allen: A history of the Georgian people: from the beginning down to the Russian conquest in the nineteenth century, s. 162–163. Taylor & Francis, 1971. ISBN 9780710069597. Teoksen verkkoversio.
  2. a b R. Khanam: Encyclopaedic ethnography of Middle-East and Central Asia: A–I, Nide 1, s. 314. Global Vision Publishing Ho, 2005. ISBN 9788182200623. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]