Henrik Dorsin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Henrik Dorsin
Henrik Dorsin, 2014
Henrik Dorsin, 2014
Henkilötiedot
Koko nimi Per Henrik Dorsin
Syntynyt20.11.1977
Lidingö, Ruotsi
Ammatti koomikko, näyttelijä, laulaja, revyyntekijä
Puoliso Hanna Dorsin
Näyttelijä
Aktiivisena 1996–
Merkittävät roolit Ove Sundberg Onnea onkimassa ja Konttori, Rolf Pihlman ja muita Grotesco-komediaryhmässä
Palkinnot

Karamelodiktstipendiet-palkinto, Ankan (Expressenin satiiripalkinto)

Aiheesta muualla
IMDb
Elonet


Per Henrik Dorsin (20. marraskuuta 1977) on ruotsalainen näyttelijä, koomikko, laulaja ja revyytekijä. Jalkapalloilija Mikael Dorsin on hänen pikkuveljensä.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dorsinin ensimmäinen elokuvarooli oli sivurooli Vinterviken-elokuvassa. Televisioura alkoi 1998 satiirisessa uutisohjelmassa Detta har hänt. Sittemmin näyttelijä ryhtyi myös revyy-esiintyjäksi ja näytelmäkirjailijaksi. Dorsin on tuottanut muun muassa revyyn Slängar av sleven ja ollut mukana monissa kokoelmissa Stockholms blodbad -teatteriryhmän mukana. Dorsin perusti ryhmän yhdessä Per Gavatinin, Leo Spaulsin, Michael Lindgrenin och Erik Wernquistin kanssa, joihin hän tutustui jo lapsena Lidingön Sagateatern-teatterissa. Lindgren ja Wernquist olivat mukana myös Grotesco-komediaryhmässä. Käytyään käsikirjoituslinjan TV-alan instituutissa IHTV:ssä (Institutet för Högre TV-utbildning) Göteborgissa, Dorsin alkoi kirjoittaa sketsejä ja esiintyä koomikkona. Hän oli keskeisessä roolissa SVT:n viihdeohjelmassa Säpop, joka kuitenkin floppasi. TV4:n Parlamentet-komediasarjan myötä Dorsin palasi takaisin ruutuun. Dorsin oli yllätysvieras Orphei Drängars -mieskuoron jokavuotisessa Caprice-konsertissa Uppsalan yliopiston juhlasalissa joulukuussa 2006 ja 2012. Hänellä oli sivuosa elokuvassa Göta Kanal 2, joka sai ensi-iltansa joulukuussa 2006. A cappella -orkesteri Riltons vännerin kanssa Dorsin esitti sävellyksen O’boypaketin suomenkielisestä tekstistä. Musiikkina sävellyksessä on Göran Lindalin kirjoittama sävellys musikaaliin Sagoharen förstörde mitt liv. Laulu löytyy Kompis-albumilta.

Vuonna 2007 Dorsin sai Povel Ramelin jakaman Karamelodiktstipendiet-palkinnon. Samana vuonna hän oli mukana Allsång på Skansenilla, jossa hän esitti koomisen laulun oopperavierailusta. Musiikkina esityksessä oli tunnettuja lauluja oopperoista kuten Carmen ja Sevillan parturi. Myöhemmin Dorsin näytteli eri hahmoja Grotescon kahdella kaudella. Dorsin on näytellyt myös monissa muissa huumoriohjelmissa, kuten Extra! Extra!, Time out, Stockholm live ja Cirkus Möller. Vuoden 2009 Melodifestivalen-laulukilpailussa Dorsin näytteli Pihlmania, joka yhdessä Pålin (Rikard Ulvshammar) kanssa viihdytti katsojia laulamalla "Tingeling"-lauluesityksen.

Suomessa Dorsin on saanut luultavasti parhaiten tunnettu Onnea onkimassa (Solsidan) -sarjan Ove Sundbergina. Dorsin on näytellyt hahmoa sarjan neljässä kaudessa vuodesta 2009 lähtien. Dorsinin näyttelemä Ove Sundberg on myös päähenkilö The Office -sarjan ruotsalaisessa versiossa Kontoret, jota esitettiin kaksi kautta vuosina 2012 ja 2013. Suomessa ohjelmaa on esitetty YLE:llä Konttori-nimellä. Vuonna 2012 Dorsin oli kauden viimeinen kesäpuhuja Ruotsin yleisradion Sveriges Radio P1-kanavalla.

Vuonna 2014 Dorsin teki kiertueen huumoriesityksellä Henrik Dorsin – näktergalen från Holavedsvägen (suom. Henrik Dorsin – Holavedsvägenin satakieli). Esityksen kahdessa näytöksessä Dorsin laulaa, puhuu ja tanssii. 2014 Dorsin voitti Kristallen-galassa vuoden miesnäyttelijän palkinnon. 2014 Dorsin oli SVT:n jouluisäntä. 2. helmikuuta 2015 hän sai Expressenin Ankan-satiiripalkinnon. Perusteluina palkinnon saamiseen olivat muun muassa Dorsinin lämmin ironia ja rohkea epäkohtien käsittely.

Teatteri ja revyy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1998 – Djävulen (Stockholms blodbad)
  • 1999 – Revisorn (Sagateatern, Lidingö)
  • 2000 – Landet där man gör som man vill (Stockholms blodbad)
  • 2004 – Till Damaskus (Teater Kaos) - kerjäläinen, munkki, rippi-isä
  • 2004 – Slängar av sleven (Mosebacke Etablissement)
  • 2005 – Muntergökarna (Chinateatern)
  • 2007 – Godkänd kvalitetsunderhållning (Scalateatern)
  • 2008 – My Fair Lady (musikaali/operetti)
  • 2010 – Sugar – I hetaste laget (Piukat paikat) ( Oscarsteatern)
  • 2010 – Singin' in the rain (Laulavat sadepisarat) (Oscarsteatern)
  • 2011 – Spamalot (Oscarsteatern)
  • 2013 – Främmande Språk (Dramaten)
  • 2014 – Näktergalen från Holavedsvägen (huumorikonserttikiertue)

TV[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1998 – Falska förbindelser (SVT)
  • 1998 – Detta har hänt (SVT)
  • 2001 – En ängels tålamod (TV4, Kausi 2, Jakso 2)
  • 2003 – Säpop (SVT)
  • 2005 – Tjuefjerde [käsikirjoitus] (TV3 Norja)
  • 2005 – Stockholm live (SVT)
  • 2005–2011 – Parlamentet (TV4)
  • 2006 – Grotesco Royal, Tv-sarja Humorlabbetin voittaja (SVT)
  • 2006 – Time Out (TV4, kaudet 7 ja 8)
  • 2006–2007 – Extra Extra (TV3)
  • 2007 – Grotesco (SVT)
  • 2008 – Skägget i brevlådan (SVT)
  • 2010–2013 – Solsidan (Onnea onkimassa) (TV4)
  • 2010 – Grotesco, kausi 2 (SVT)
  • 2011 – Time Out (TV4)
  • 2012–2013 – Kontoret (Konttori) (TV4)

Elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 2014 – Finns här några snälla barn?

Palkinnot ja kunnianosoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 2007 – Karamelodiktstipendiet-palkinto
  • 2015 – Ankan, Expressenin satiiripalkinto

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Henrik Dorsin.
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Henrik Dorsin