Henri Giraud
Henri Honoré Giraud (18. tammikuuta 1879 – 11. maaliskuuta 1949) oli ranskalainen kenraali, joka taisteli ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa, jäi molemmissa vangiksi ja pakeni kummallakin kerralla. Toisen maailmansodan jälkipuoliskon hän johti vapaan Ranskan joukkoja ja jakoi jonkin aikaa poliittisen johdon Charles de Gaullen kanssa, kunnes joutui jäämään syrjään.
Ensimmäinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Giraud aloitti upseerinuransa palvelemalla Afrikassa, mutta hänet siirrettiin Eurooppaan vuonna 1914 ensimmäisen maailmansodan puhjettua. St. Quentinin taistelussa saksalaiset saivat Giraudin vangiksi tämän haavoituttua vakavasti. Giraud onnistui kuitenkin pakenemaan kaksi kuukautta myöhemmin ja hankkiutumaan Ranskaan Alankomaiden kautta.
Toinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Toisen maailmansodan alkaessa Giraud palveli Ranskan korkeimmassa sotaneuvostossa. Hän toimi aluksi 7. Armeijan komentajana.[1] Hän oli vahvasti eri mieltä de Gaullen kanssa panssarijoukkojen taktiikasta. Johtaessaan 7. armeijaa Alankomaissa hän onnistui viivyttämään Saksan hyökkäystä. Ardenneilla joukot kuitenkin joutuivat tappiolle ja Giraud jäi 19. toukokuuta 1940 saksalaisten vangiksi[1].
Giraudia ja muita korkeita ranskalaisupseereja pidettiin vankina Dresdenissä syvällä Saksan valtakunnassa. Kaksi vuotta Giraud punoi juonta paetakseen, opetteli saksaa ja painoi mieleensä ympäristön kartan. 17. huhtikuuta 1942 koitti paon hetki. Giraud laskeutui jyrkännettä pitkin vankilalinnoituksesta, ajoi viiksensä ja matkusti tirolilaisnaiseksi pukeutuneena Schandauhun tavoittaakseen brittiagentin. Viekkaudella hänen onnistui päästä Sveitsiin ja lopulta Vichyn Ranskaan. Giraud otti yhteyttä marsalkka Pétainiin ja kehotti tätä lopettamaan yhteistyön Saksan kanssa, koska hän oli alkanut uskoa Saksan tappioon. Vichyn hallitus kieltäytyi luovuttamasta karkulaista takaisin Saksaan.[2]
Giraudin pako kiinnitti valtavasti huomiota Ranskassa ja maailmalla. Gestapo aloitti salahankkeen hänen murhaamisekseen. Pierre Laval yritti suostutella miestä antautumaan saksalaisille. Liittoutuneet ottivat salaa yhteyttä Giraudiin.[2] Tämä otettiin sukellusveneen kyytiin Toulonista ja hän sai Pohjois-Afrikassa komentoonsa vapaan Ranskan joukot.
Yhdysvaltojen presidentti Franklin D. Roosevelt suosi Giraudia vapaan Ranskan johtajaksi de Gaullen sijaan, jonka hän pelkäsi kehittyvän diktaattoriksi. Vuonna 1943 miehet jakoivat Ranskan vapautuskomitean presidenttiyden ja armeijan ylipäällikkyyden. De Gaulle osoittautui kuitenkin poliittisesti lahjakkaammaksi ja hän onnistui nopeasti parantamaan asemiaan Giraudin kustannuksella. Marraskuussa 1943 Giraud joutui luopumaan jaetusta presidenttiydestä de Gaullen hyväksi. Liittoutuneet saivat selville, että Giraudilla oli ollut omia urkkijoita palveluksessaan ja nämä pakottivat Giraudin luopumaan myös ylipäällikkyydestä. Hän kieltäytyi tarjotusta armeijan ylitarkastajan virasta ja päätti mieluummin jäädä eläkkeelle. Vuonna 1944 Giraud selvisi salamurhayrityksestä Algeriassa.
Giraud osallistui sodan jälkeen 1946 Ranskan politiikkaan ja kirjoitti kaksi kirjaa. Hän kuoli vuonna 1949 Dijonissa.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ranskan parlamentti: Edustajien elämäkerrat, Henri Giraud.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Drakenlordh, Rikard: Toisen maailmansodan avainhenkilöt, s. 59. Suomentanut Kortesuo, Petri. Karisto, 2005. ISBN 951-23-4674-5.
- ↑ a b Vuosisatamme kronikka, s. 576. Gummerus, Helsinki 1987.
| ||||||||||||||||||
