Henkilönnimi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Henkilönnimi yksilöi ja identifioi ihmisen muusta yhteisöstä. Henkilönnimi on kulttuurinen universaali eikä maailmassa tunnetakaan kulttuureja, joissa ihmisille ei olisi annettu nimeä.[1]

Henkilönnimeen kuuluu kaikissa kulttuureissa yksilöllinen nimi (etunimi). Noin 60 %:ssa kulttuureista henkilönnimeen kuuluu myös lisänimi, joka voi olla esimerkiksi sukunimi, patronyymi tai klaaninimi.[2]

Henkilönnimet muodostavat henkilönnimisysteemejä, jotka yksilöimisen lisäksi myös luokittelevat ihmiset kuuluvaksi johonkin sosiaaliseen ryhmän kuten suku tai klaani. Samantyyppisissä kulttuuriympäristöissä käytetään usein samankaltaisia nimisysteemejä. Maanviljelysyhteisöjen nimisysteemit muistuttavat toisiaan kuten myös modernien kaupunkikulttuurien nimisysteemit.[3]

Nimenanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtaosassa kulttuureista nimenanto tapahtuu lapsen ensimmäisen elinkuukauden aikana. Nimenantajana toimii useimmiten lapsen isä tai äiti tai kummatkin yhdessä. Noin kolmasosassa maailman kulttuureista nimenantaja on joku muu sukulainen tai yhteisössä korkeaa arvostusta nauttiva henkilö. Valtaosassa kulttuureja (noin 75 %) nimenantoon liittyy myös nimenantoseremonia. Maatalousvaltaisissa kulttuureissa nimenantoseremonia suoritetaan lähes aina (noin 99 %). Nimenantoseremoniaan voidaan myös suorittaa erilaisia puhdistus- ja uhrirituaaleja.[3]

Nimenantoperuste vaihtelee myös eri kulttuureissa. Hyvin yleinen peruste on lapsen nimeäminen jonkin lähisukulaisen mukaan. Muita yleisiä perusteita ovat lapsen jokin ominaisuus (olemassa oleva tai haluttu), syntymähetken tapahtuma tai syntymäjärjestys tai -asema perheessä. Lapsen sukupuoli ilmenee aina nimestä vain vajaassa 50 %:ssa kulttuureista. Noin 15 % kulttuureista ei erottele nimissä lainkaan sukupuolta – sukupuoli ilmaistaan tarvittaessa muiden kielellisten keinojen avulla. Nimenantoon vaikuttaa myös samannimisyys. Noin 10 %:ssa kulttuureista henkilönnimi on täydellisen ainutkertainen eli kellään elävällä tai kuolleella ei ole ollut samaa nimeä. Noin 15 % kulttuureista rajoittaa samannimisyyden vain elossa oleviin henkilöihin. Valtaosa kulttuureista sallii kuitenkin samannimisyyden. Tällöin nimenantoon liittyy myös luokittelua – nimenantoperusteena on joku arvostettu tai esikuvallinen henkilö, jonka ominaisuuksien haluttaisiin ikään kuin "tarttuvan" lapseen. Noin joka viidennessä kulttuurissa kaimasuhteeseen liittyy myös erityisiä velvollisuuksia. [4]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ainiala, Terhi & Saarelma, Minna & Sjöblom, Paula: Nimistötutkimuksen perusteet. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2008. ISBN 978-951-746-992-0.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ainiala, Saarelma & Sjöblom 2008, 162-163
  2. Ainiala, Saarelma & Sjöblom 2008, 168
  3. a b Ainiala, Saarelma & Sjöblom 2008, 163-166
  4. Ainiala, Saarelma & Sjöblom 2008, 166-168