Helsinki-prosessi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Helsinki-prosessi (Helsinki Process on Globalisation and Democracy) on kansainvälinen prosessi, joka pyrkii edistämään globalisaation demokraattista hallintaa.

Helsinki-prosessin lähtökohdat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsinki-prosessi käynnistettiin Suomen ja Tansanian yhteisestä aloitteesta joulukuussa 2002 globalisaation hallintaa koskevien pelisääntöjen löytämiseksi ja vahvistamiseksi. Helsinki-prosessin vahvuutena ja lisäarvona voidaan pitää toimintakeskeistä lähestymistapaa ja pyrkimystä rohkaista uudenlaista yhteistyötä eri toimijoiden välillä. Helsinki-prosessin lähtökohtana on, että:

  • Eri toimijatahoilla – hallituksilla, kansalaisjärjestöillä, elinkeinoelämällä, kansainvälisillä järjestöillä, tutkimusyhteisöillä sekä tiedotusvälineillä – on kaikilla roolinsa maailmanlaajuisten ongelmien ratkaisemisessa sekä jo tehtyjen sitoumusten toimeenpanossa.
  • Näiden eri toimijatahojen ei välttämättä tarvitse päästä yksimielisyyteen kaikista yksityiskohdista voidakseen toimia yhdessä – tärkeintä on keskittyä yhteisten ratkaisujen löytämiseen kiireellisiin ongelmiin, vaikka niiden taustatekijöistä ei aina oltaisikaan yhtä mieltä.

Helsinki-prosessi edistää eri toimijatahojen välistä vuoropuhelua ja konkreettista yhteistyötä tarjoamalla avoimen ja epävirallisen foorumin monitoimijadialogille. Prosessin yhteydessä toimivat:

  • Korkean tason neuvoa-antava verkosto, joka koostuu noin 60 eri toimijatahoihin kuuluvista vaikuttajista ja päätöksentekijöistä.
  • Itsenäinen, YK-liiton alaisuudessa toimiva Kansalaisten Maailmannäyttämö, joka välittää kansalaisyhteiskunnan näkemyksiä prosessiin.

Helsinki-prosessin ensimmäinen vaihe 2002-2005[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsinki-prosessin ensimmäinen vaihe, joulukuusta 2002 lokakuuhun 2005, koostui korkean tason Helsinkiryhmästä, jonka puheenjohtajina Suomen ja Tansanian ulkoministerit toimivat, sekä kolmesta temaattisesta työryhmästä: Globaalin ongelmanratkaisun uudet lähestymistavat, Globaali talousagenda sekä Inhimillinen turvallisuus. Prosessin ensimmäinen vaihe huipentui 7.-9. syyskuuta järjestettyyn Helsinki-konferenssiin, johon osallistui yli 600 eri toimijatahojen edustajaa yli 70 maasta.

Helsinki-ryhmä ja temaattiset työryhmät tuottivat lukuisia ehdotuksia muun muassa globaalihallinnan demokratia-, koherenssi-, ja toimeenpanovajeiden korjaamiseksi, terveydenhuollon rahoittamiseksi, uusien kehitysrahoituslähteiden löytämiseksi, naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseksi, laittoman pienasekaupan rajoittamiseksi, korruption kitkemiseksi sekä globaalihallinnan parlamentaarisen ulottuvuuden kehittämiseksi. Helsinki-ryhmä esitti prosessin jatkamista ehdotusten toimeenpanon edistämiseksi sekä monitoimijayhteistyömallin kehittämiseksi.

Helsinki-prosessin toinen vaihe 2006-2007[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsinki-prosessin vuoden 2007 loppuun asti ulottuva toinen vaihe pyrkii toteuttamaan Helsinki-ryhmän ja Helsinki-konferenssin esityksen prosessin jatkamisesta. Toinen vaihe rakentuu kahden osa-alueen varaan:

  1. Helsinki-prosessin ystävämaaryhmä on arvioinut prosessin ensimmäisen vaiheen tuloksena syntyneitä ehdotuksia ja valinnut niiden joukosta teemoja, joiden toimeenpanoa se edistää niin sanottujen tiekarttojen muodossa. Tiekartat ja niiden isännät ovat:
    • Suomi: korruptionvastainen toiminta
    • Malesia: tehokkaampi globaalihallinta ja kehitysmaiden osallistuminen kansainvälisen talouden päätöksentekoon
    • Etelä-Afrikka: sukupuolitasa-arvo ja naisiin kohdistuva väkivalta
    • Thaimaa: ihmiskauppa, kansainvälisen ja alueellisen yhteistyön vahvistaminen
    • Meksiko: kansainvälinen muuttoliike
    • Egypti: informaatio- ja kommunikaatioteknologia, e-terveys ja e-oppiminen
    • Espanja: vesi ja sanitaatio
  2. Pyöreiden pöytien monitoimijadialogin avulla pyritään löytämään uusia toimintaohjelmia, joita noudattamalla eri toimijat voisivat yhdessä tehostaa kansainvälistä ongelmanratkaisua. Pyöreiden pöytien tavoitteena olisi kehittää konkreettisia toimintaohjelmia, eli uusia tiekarttoja, valikoitujen epäkohtien korjaamiseksi. Pyöreitä pöytiä ovat:
    • Brasilia: innovatiivinen kehitysrahoitus
    • Tansania: talouskasvun ja työllisyyden edellytykset erityisesti Afrikassa
    • Jordanian prinssi Hassan: poliittinen osallistuminen vaihtoehtona ääritoiminnalle sekä Lähi-idän yhteistyöprosessin edellytykset
    • World Council of Religions for Peace: uskonnollisten toimijoiden rooli rauhanrakentamisessa sekä uskonnon ja politiikan välinen suhde
    • Kanada: pienaseet
    • Brookings Institution ja Energy and Resources Institute: energiahallinto ja ilmastomuutoksen taakanjako teollisuus- ja kehitysmaiden kesken

Helsinki-prosessin toinen vaihe huipentuu vuoden 2007 lopulla Tansaniassa järjestettävään konferenssiin, jossa arvioidaan tiekarttojen ja pyöreiden pöytien tuloksia.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]