Helsingin sopimus (1975)
Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön päätösasiakirja, joka tunnetaan nimellä Helsingin sopimus, oli toimenpide, joka viimeisteli Helsingissä vuoden 1975 heinä-elokuussa pidetyn Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen (ETYK).[1] Yhteensä 35 valtiota (Yhdysvallat, Kanada ja kaikki Euroopan valtiot Albaniaa ja Andorraa lukuun ottamatta) allekirjoitti asiakirjan, jonka tavoitteena oli parantaa länsimaiden ja sosialististen valtioiden välisiä suhteita.
Sisällysluettelo |
Sopimuksen sisältö [muokkaa]
Päätösasiakirja hyväksyttiin 1. elokuuta 1975 Finlandia-talossa.[2] Se jakautuu neljään koriin. Ensimmäinen käsitteli Euroopan turvallisuuskysymyksiä, toisessa päätettiin yhteistyöstä muun muassa taloudessa, tieteessä ja ympäristönsuojelussa, kolmas koski yhteistoimintaa humanitaarisilla aloilla ja neljäs konferenssin seurantaa ja tulevia kokouksia.[3] Lisäksi toisen ja kolmannen korin välissä on lyhyt Välimeren alueen turvallisuuskysymyksiä käsittelevä osio. Tarkoituksena oli parantaa itä- ja länsiblokin vuorovaikutusta toisiinsa nähden.
Vastaanotto ja vaikutukset [muokkaa]
Sopimus oli merkittävä kylmän sodan jännitteiden lieventämisessä.
Sopimuksen allekirjoittaneet valtiot [muokkaa]
Sopimuksen allekirjoittaneet valtiot ranskankielisessä aakkosjärjestyksessä.
Saksan liittotasavalta (Länsi-Saksa)
Saksan demokraattinen tasavalta (Itä-Saksa)
Yhdysvallat
Itävalta
Belgia
Bulgaria
Kanada
Kypros
Tanska
Espanja
Suomi
Ranska
Yhdistynyt kuningaskunta
Kreikka
Unkari
Irlanti
Islanti
Italia
Liechtenstein
Luxemburg
Malta
Monaco
Norja
Alankomaat
Puola
Portugali
Romania
San Marino
Pyhä istuin
Ruotsi
Sveitsi
Tšekkoslovakia
Turkki
Neuvostoliitto
Jugoslavian sosialistinen liittotasavalta
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Ylen elävä arkisto Kekkonen vastaanottaa vieraat ja avaa konferenssin
- ↑ Ylen elävä arkisto Päätös asiakirjan allekirjoitus
- ↑ Ylen elävä arkisto
Aiheesta muualla [muokkaa]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Helsingin sopimus Wikimedia Commonsissa- Helsingin sopimuksen koko teksti ETYJ:n kotisivuilla