Helsingin ranskalais-suomalainen koulu
Helsingin ranskalais-suomalainen koulu (ransk. Lycée franco-finlandais d'Helsinki) on Suomen valtion ylläpitämä erikoiskoulu, jossa noudatetaan suomalaista opetussuunnitelmaa painotetulla ranskanopetuksella vahvistettuna. Kouluun kuuluvat esikoulu, peruskoulu, lukio sekä samassa rakennuksessa toimiva Ranskalaisen koulun ystävät ry:n ylläpitämä yksityinen leikkikoulu.[1]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Koulun perusti ranskalainen Catherine Servé, jonka aloittaman yksityisen ranskankielisen leikkikoulun jatkoksi perustettiin vuonna 1947 yksityinen alkeiskoulu. Alkuvuosina se toimi eräässä vanhassa puutalossa Kaivopuiston reunassa Puistokadun varrella. Vuonna 1956 samaan yhteyteen perustettiin yksityinen ranskalais-suomalainen yhteislyseo. Suomen valtio on omistanut koulun vuodesta 1977, jolloin koulu myös siirtyi osaksi peruskoulujärjestelmää. Ranskan valtio on tukenut koulua alusta saakka.[1]
Vuonna 1956 koulun ensimmäinen oma talo rakennettiin Eiraan Laivurinkadulle, ja myöhemmin lisätiloja saatiin Töölön Arkadiankadulta. Vuonna 1994 koulu muutti nykyisiin tiloihinsa Munkkivuoreen,[2] jossa oli aikaisemmin toiminut mm. Munkkivuoren yhteiskoulu. Koulun entisissä tiloissa Eirassa toimii nykyään Eiran aikuislukio.
[muokkaa] Koulu tänään
Koulun menot katetaan valtion varoista. Lisäksi Ranskan valtio maksaa 7-10 opettajan palkkauksen. Nämä ovat syntyperäisiä ranskankielisiä ja antavat opetusta ranskaksi. Opetussuunnitelman mukaan oppilas saa 14 vuotta kestävän koulunkäyntinsä aikana noin 40% koko opetuksestaan ranskaksi. Ranskan kieli painottuu opetuksen alkuvaiheeseen ja vähenee opintojen edistymisen myötä.
Koulun oppilailla on hyvät mahdollisuudet opiskella erittäin laajaa kielivalikoimaa. Ehkä juuri tämän kielipainotteisuuden vuoksi oppilaat menestyvät selvästi keskimääräistä paremmin ylioppilaskirjoituksissa ja koulun ylioppilaat ovat useana vuonna sijoittuneet tulosvertailuissa maan kärkisijoille. Tosin vuonna 2008 koulu sijoittui sijalle 38 (2009 sijoitus oli 3).
Lisäksi Ranskan opetusministeriö myöntää ylioppilastutkinnon koulussa suorittaneille diplomin, joka oikeuttaa opiskelemaan ranskalaisissa yliopistoissa samoin oikeuksin kuin Ranskassa yo-tutkinnon suorittaneet.
Koulu sijaitsee nykyisin Munkkivuoressa sijaitsevassa koulurakennuksessa ja sen oppilasmäärä on lähes tuhat.
[muokkaa] Tunnettuja oppilaita
- Antti Satuli, suurlähettiläs
- Kuutti Lavonen, taiteilija, professori
- Kanerva Cederström, ohjaaja
- Krista Mikkola, galleristi
- Nathalie Lahdenmäki, keramiikkataiteilija
- Minna Haapkylä, näyttelijä
- Irina Björklund, näyttelijä
- Tuomas Vimma, kirjailija
- Joni Malmi, lumilautailija
- Jenni Loiri, näyttelijä
- Vesa Hämes[3]
- Pihla Viitala, näyttelijä
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Viitteet
- ↑ a b Helsingin ranskalais-suomalainen koulu / Lycée Franco-Finlandais d'Helsinki 1956-1981 (matrikkeli). 1981
- ↑ Helsingin ranskalais-suomalainen koulu Koulun kotisivut.
- ↑ Helsingin ranskalais-suomalainen koulu / Lycée Franco-Finlandais d'Helsinki 1956-1981 (matrikkeli). 1981 ja Koulun vuosikertomukset.
[muokkaa] Lähteet
- Helsingin ranskalais-suomalainen koulu / Lycée Franco-Finlandais d'Helsinki 1956-1981 (matrikkeli). 1981
- Koulun vuosikertomukset
- Koulun kotisivut
Tätä sivua ei ole