Helsingin Taitoluisteluklubi
| Koko nimi | Helsingin Taitoluisteluklubi |
| Perustettu | 1972 (Toiminta alkoi 1960-luvulla HJK:n taitoluistelujaostona) |
Helsingin Taitoluisteluklubi (HTK) on suomalainen taitoluisteluseura, joka aloitti HJK:n jaoksena 1960-luvulla, mutta itsenäistyi 1972 omaksi seurakseen.
HTK:n perustaja Janne Erkko toi muodostelmaluistelun Suomeen 1984. HTK:n muodostelmaluistelujoukkueita ovat senioritasolla Rockettes ja junioritasolla Team Fintastic. Seuralla on myös noviisi- ja minorijoukkueet (Finettes ja MiniMints). Seuran muodostelmaluistelun päävalmentaja on Kaisa Nieminen. HTK:lla on myös monen tasoisia yksinluistelun harrastaja- ja kilparyhmiä. Yksinluistelun päävalmentajana toimii Tiia-Riikka Pietikäinen.
Helsingin Taitoluisteluklubin yksinluistelijat ovat kautta aikojen menestyneet hyvin niin kotimaassa kuin ulkomailla. Seuran kasvatteja ovat muun muassa Tintti Wegelius, Pekka Leskinen ja Elise Ahonen sekä Mikko Minkkinen.
Menestys [muokkaa]
- MM-kisoista Rockettes on tuonut on niin kultaa, hopeaa kuin pronssia, kirkkaimmat mitalit kevään 2011 MM-kisoista Helsingissä, 2010 MM-kisoista Colorado Springsistä ja 2008 MM-kisoista Budapestista.
- Juniorijoukkue Team Fintastic on kuutena perättäisenä vuonna - 2012, 2011, 2010, 2009, 2008 ja 2007 - voittanut epävirallisen junioreiden MM-tittelin: World Challenge Cup for Juniors -kilpailun. Lisäksi joukkueella on WCCJ:n voitto vuodelta 2001.
- Rockettes ja Finettes voittivat keväällä 2012 SM-kultaa.
Sivulta puuttuu