Helinä Rautavaara
Helinä Rautavaara (24. maaliskuuta 1928 Helsinki – 27. helmikuuta 1998 Helsinki) oli suomalainen tutkimusmatkailija, seikkailija ja keräilijä. Hän tuli 1950-luvulla tunnetuksi Seura-lehteen kirjoittamiensa Peukaloliisa-matkakertomusten myötä. Rautavaaran toiminnasta kertova Helinä Rautavaaran museo toimii 31.8.2019 lähtien Espoossa osoitteessa Kauppakeskus Entresse, Siltakatu 11.
Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Helinä Rautavaara syntyi Helsingissä perheen ainoaksi lapseksi. Hänen isänsä Toivo Rautavaara oli tunnettu kasvitieteilijä, ja äiti Kaarina Rautavaara toimi kielenkääntäjänä ja konekirjoittajana eduskunnassa. Rautavaara kirjoitti ylioppilaaksi Suomalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1946. Musikaalinen ja taiteellisesti lahjakas Rautavaara oli jo lapsena haaveillut taiteilijan ammatista mutta päätyi hetkeksi akateemiseen maailmaan. Hän valmistui vuonna 1952 Helsingin yliopistosta psykologian maisteriksi.
Vuonna 1954 Rautavaara lähti ensimmäiselle merkittävälle matkalleen Pohjois-Afrikkaan. Siitä lähtien hän matkusteli liki 40 vuoden ajan lähes yhtäjaksoisesti. Rautavaara tutustui muun muassa Pohjois- ja Länsi-Afrikan, Lähi-idän, Kaakkois-Aasian ja Latinalaisen Amerikan kulttuureihin. Matkaa hän taittoi usein polkupyörän selässä tai liftaten. Rautavaaraa kiinnostivat erityisesti uskonnot, rituaalit sekä kulttuurien kohtaaminen ja sekoittuminen. Osallistumalla paikalliseen elämänmenoon hän pyrki kokemaan kulttuurit "sisältä käsin", minkä ansiosta hän pääsikin todistamaan erilaisia ilmiöitä, jotka usein jäävät tavalliselle matkailijalle varsin etäisiksi.
Dahomey (Benin)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Latinalaisessa Amerikassa Helinä Rautavaara tutustui afrobrasilialaisiin uskontoihin, jonka myötä hänellä heräsi kiinnostus Afrikkaa kohtaan. Keväällä 1966 hän matkusti ensimmäistä kertaa Länsi-Afrikkaan, jossa osallistui Unescon Afrikan ja Latinalaisen Amerikan kulttuurikollokvioon. Sen jälkeen hän jatkoi itsenäisesti matkaansa Beninin tasavaltaan, joka tunnettiin tuolloin nimellä Dahomey. Rautavaara matkusti Beninissä ainakin Porto-Novossa, Abomeyssa ja Ouidahissa. Porto Novossa hän kuvasi muun muassa aseneja ja muita rituaaliesineitä Gran Marchén torilla. Ouidahissa hän kuvasi muun muassa ashina-juhlaan osallistuvia Avossê tanssijoita.
Sen jälkeen Helinä Rautavaara osallistui Premier Festival des Arts Nègresiin Senegalissa, joka oli tutkijoiden ja mustan tietoisuuden taiteilijoiden kohtaamispaikka. Rautavaara kertoi oppineensa siellä kuukaudessa enemmän afrikkalaisesta kulttuurista kuin koko siihenastisen elämänsä aikana. Senegalissa Rautavaara tapasi myös ensimmäistä kertaa Etiopian valtionpäämiehen Haile Selassien.[1]
Elämäntyö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Seura-lehden artikkelien lisäksi Rautavaara dokumentoi kokemuksiaan valokuvaamalla, äänittämällä ja maalaamalla. Myöhemmiltä matkoiltaan hän toi Suomeen mittavan määrän esineitä. Rautavaara koki elämäntehtäväkseen opettaa suomalaisia vieraista kulttuureista. Osia hänen kokoelmastaan onkin ollut esillä erilaisissa näyttelyissä 1980-luvulta lähtien, ja 1990-luvun puolivälissä ryhdyttiin neuvottelemaan Espoon kaupungin kanssa museon perustamisesta. Rautavaara oli aktiivisesti mukana museon suunnittelussa ja toteuttamisessa. Valmiissa muodossa hän ei sitä kuitenkaan päässyt koskaan näkemään.
Helinä Rautavaara kuoli 27. helmikuuta 1998 Helsingissä.
Helinä Rautavaaran museo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Helinä Rautavaaran museo avattiin Espoon Tapiolassa Weegee-talon kolmannessa kerroksessa kesäkuussa 1998. Vuonna 2006 se siirtyi Weegeen toiseen kerrokseen. Vuonna 2017 kokoelmat siirtyivät Näyttelykeskus Weegeen yhteydessä sijainneeseen väliaikaiseen[2] tilaan Ahertajankuja 4:ssä[3], jossa kokoelmanäyttely Leiri kertoi yhteisöjen voimasta ja kyvystä selviytyä muuttuvassa maailmassa esittelemällä sekä Helinä Rautavaaran kokoelmaa että museolle lahjoitettua esineistöä. Näyttelyn seitsemän ”telttaa” kätkivät sisälleen yhteisöilleen merkityksellisiä esineitä. Länsiafrikkalaiset tanssipuvut, capoeiera-soittimet ja bengaliyhteisön Durga-alttari ovat elävää kulttuuriperintöä ja yhdyssiteitä eri puolilla maailmaa asuvien ihmisten välillä.
Syksyllä 2019 Helinä Rautavaaran museo avasi ovensa Kauppakeskus Entressen tiloissa Espoo-päivänä 31.8.[4] [5]Museo esittelee maailmankulttuureita järjestämällä vaihtuvia näyttelyitä sekä erilaisia tapahtumia, työpajoja ja seminaareja.[6] [7]
Keskustelu ja kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Syyskuusta 2007 asti Espoon kaupungin koulutoimi on vaatinut koululaisten vanhemmilta luvan siihen, että lapset voivat kouluaikana osallistua kulttuuri- ja liikuntapolku KULPS:n puitteissa järjestettävälle vierailulle Helinä Rautavaaran museoon. Päätöksen perusteena oli huoli lasten altistumisesta vieraille uskonnollisille tavoille. Museon kanta on, että sen tiloissa harjoitetaan ainoastaan sivistystointa – ei siis minkäänlaisia uskonnollisia menoja.[8] Päätös liittyy pitkäaikaiseen keskusteluun Helinä Rautavaaran elämäntyöstä sekä vieraita kulttuureja koskevan tiedon roolista perusopetuksessa.
Tanssiteos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elokuussa 2010 sai Louhisalissa ensi-iltansa espoolaisen tanssiteatterin Glims & Glomsin esitys Helinä, joka kertoo itseoppineesta antropologista ja uskontotieteilijästä. Helinän koreografian on tehnyt Simo Heiskanen, joka myös esittää vanhaa Helinää, teoksen kertojaa.[9]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ HELINÄ RAUTAVAARA (1928-1998) (Glims & Gloms tanssiteatterin verkkosivu) JAM. Helinä Rautavaaran museo. Arkistoitu 24.6.2016. Viitattu 27.11.2017.
- ↑ Maailmat kohtaavat Helinä Rautavaaran museossa KULTTUURIESPOO.fi.
- ↑ Vinkki | Helinä Rautavaaran museo muuttaa Helsingin Sanomat. 30.3.2016. Viitattu 13.4.2020.
- ↑ https://www.kulttuuriespoo.fi/fi/event/29681-helina-rautavaaran-museon-avajaiset
- ↑ Tuominen-Halomo, Anneli: Ainutlaatuista Suomessa – museo muuttaa kauppakeskukseen Espoossa Länsiväylä. Viitattu 13.4.2020.
- ↑ Helinä Rautavaaran museo www.museot.fi. Viitattu 13.4.2020.
- ↑ Helinä Rautavaaran museossa järjestettiin taidetyöpajoja osana yhteisötaideprojektia Omnia. 6.4.2020. Arkistoitu 5.8.2020. Viitattu 13.4.2020.
- ↑ Espoo: Koululaiset Helinä Rautavaaran museoon vain vanhempien luvalla. Helsingin Sanomat. 29.9.2007. Arkistoitu 26.5.2012. Viitattu 31.3.2011.
- ↑ Kansatieteilijä Helinä Rautavaara herää henkiin tanssiteatterissa. Helsingin Sanomat 18.8.2010.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Lehtimäki, Helena: Minä Helinä Rautavaara. Helsinki: Otava, 1998. ISBN 951-1-15260-2.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Helinä Rautavaaran muistokirjoitus Helsingin Sanomissa.
- YLE Elävä arkisto: Helinä Rautavaara, kulttuurien tutkija ja maailmanmatkaaja. (Arkistoitu – Internet Archive)
- Haikarainen, Riikka: Uskonto tulee ulos vitriinistä Helinä Rautavaaran museossa. Helsingin Sanomat 16.11.2007.
- Lammi, Jyrki: Helinä Rautavaaran kokoelma ja aitous, eli skeptikko kuningattaren aarrekammiossa. (Arkistoitu – Internet Archive) Taiteentutkija 1/2000.
| ||||||||||||||
