Heli Ruotsalainen
Wikipedia
Heli Ruotsalainen (s. 10. joulukuuta 1979 Nilsiä) on suomalainen iskelmälaulaja. Hän on saavuttanut 2000-luvulla kansallista mainetta alkaen Iskelmäprinsessaksi kruunaamisesta Iskelmän SM-kilpailussa 2000. Koulutukseltaan hän on esinesuunnitteluartenomi. Hän asuu nykyisin Tampereella.
Heli Ruotsalainen julkaisi ensimmäisen singlensä vuonna 2005. Ensimmäinen albumi Tuulen suuntaan on vuodelta 2007. Yksittäiset hitit ovat olleet tiuhaan radiosoitossa, ja niitä on julkaistu mm. Iskelmäradion kokoelmalevyillä. Laulamisen lisäksi artisti myös itse säveltää ja sanoittaa. Esimerkiksi vuonna 2007 julkaistu single Kristian on hänen tekemänsä.
Diskografia [muokkaa]
Albumit [muokkaa]
- Tuulen suuntaan (2007)
Singlet [muokkaa]
- "Illan varjoon tiemme johtaa" (2005)
- "Tuulen suuntaan" (2006)
- "Enkelin kasvot" (2006)
- "Rauhaton" (2007)
- "Kukkamekko" (2007)
- "Kristian" (2007)
- "Taas päivä paistaa" (2008)
Sivulta puuttuu