Helen Morgan (laulaja)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Helen Morgan vuonna 1935 Carl Van Vechtenin ottamassa valokuvassa.

Helen Morgan (2. elokuuta 1902 Danville, Illinois9. lokakuuta 1941) oli yhdysvaltalainen laulaja ja näyttelijä, joka työskenteli elokuvissa ja teatterilavoilla.

Helen Riggins -nimiseksi syntynyt Morgan oli maanviljelijän ja opettajan tytär, mutta hänen nimensä vaihtui Morganiksi äidin avioituessa uudelleen. Äidin toinen avioliitto päättyi eroon, ja hän muutti Chicagoon tyttärensä kanssa. Morgan ei koskaan valmistunut koulusta kahdeksannen luokan jälkeen ja työskenteli erityyppisissä ammateissa. Vuonna 1923 hän osallistui Kanadassa Miss Montreal -kilpailuun, mutta putosi jatkosta, kun hänet huomattiin Yhdysvaltain kansalaiseksi. Hän toimi myös avustajana elokuvissa, otti laulutunteja ja lauloi chicagolaisissa salakapakoissa.

Helen Morganin korkea, ohut ja jokseenkin värisevä ääni ei ollut muodikas sentyyppisissä 1920-luvun lauluissa, joihin hän oli erikoistunut, mutta siitä huolimatta hänestä tuli hyvin suosittu rakkauslaulujen laulaja. Tästä näyttää tulleen hänen vakituinen tyylinsä hänen esiintyessään Billy Rosen Backstage Clubilla vuonna 1925.selvennä Morgan joi liikaa ja esiintyi usein juovuksissa. Tämän kauden aikana useat chicagolaiset gangsterit yrittivät auttaa häntä rahoittamaan oman yökerhon perustamista. Kieltolain valvojat pitivät häntä tarkasti silmällä ja hänen yrityksensä epäonnistuivat.

Florenz Ziegfeld pani Morganin merkille tämän tanssiessa hänen tuottamansa elokuvan Sally (1923) kuorossa. Morgan meni esiintymään teatteri Ziegfeld Folliesiin vuonna 1931, Folliesin viimeisen toiminnassa olleen vuoden aikana. Tänä ajanjaksona hän opiskeli vapaa-aikanaan musiikkia Metropolitan-oopperassa.

Vuonna 1927 Morgan esiintyi Julie LaVernenä Show Boat -musikaalin alkuperäisessä näyttelijäkaartissa. Se on yksi hänen parhaiten tunnetuista rooleistaan. Morgan lauloi ”Billin” (sanoitukset P. G. Wodehousen ja Oscar Hammerstein II:n käsialaa) ja ”Can’t Help Lovin Dat Manin” kahdella näyttämökierroksella ja kahdessa elokuvassa 11 vuoden aikana. Ensimmäisessä vuonna 1929 Show Boatista tehdyssä elokuvaversiossa Morgan esitti ainoastaan lauluprologeja; Alma Rubens esitti Julieta varsinaisessa elokuvassa, joka on suurimmaksi osaksi mykkä. Morgan esitti kuitenkin roolin vuoden 1936 elokuvasovituksessa.

Esiinnyttyään vuoden 1929 versiossa Show Boatista Morganista tuli Kernin ja Hammersteinin Broadway-musikaalin Sweet Adelinen tähti. Nimi oli sanaleikki eräästä kuuluisasta parturikvartettilaulusta. Tässä musikaalissa Morgan esitti laulut ”Why I Was Born” ja ”Don’t Ever Leave Me”. Kummallista kyllä, kun Sweet Adeline elokuvattiin vuonna 1934, Morganin rooli siirrettiin hänen tulevalle Show Boatin näyttelijäkumppanilleen, Irene Dunnelle, joka omasi hienon sopraanoäänialan, mutta ei oikeastaan ollut mikään rakkausballadien laulaja.

1930-luvun lopulla Morgan pestautui show’hun Chicagon Loop Theaterissa. Hän vietti myös paljon aikaa maatilallaan High Pointissa, New Yorkissa. Alkoholismi verotti hänen voimiaan ja hän joutui sairaalaan myöhään vuonna 1940. Hänen urallaan tapahtui jonkinlainen comeback vuonna 1941 manageri Llyod Johnsonin ansiosta. Vuosikausia kestänyt alkoholin väärinkäyttö vaati kuitenkin veronsa. Hän luhistui näyttämölle George White’s Scandalsia esittäessään ja kuoli maksakirroosiin 8. lokakuuta 1941 Chicagossa.

Morgan oli naimisissa kolmesti. Ensimmäinen puoliso oli hänen ihailijansa Lowell Army, jonka hän tapasi ensimmäisen kerran näyttämön takaovella hänen esiintyessään Sallyssa. Toisen puolisonsa, Maurice ”Buddy” Maschken, kanssa hän avioitui 15. toukokuuta 1933, mutta liitto päättyi eroon vuosia myöhemmin. 27. heinäkuuta 1941, muutamia kuukausia ennen kuolemaansa, Morgan meni naimisiin managerinsa Llyod Johnsonin kanssa.

Ann Blyth näytteli Helen Morgania vuonna 1957 elokuvassa The Helen Morgan Story, joka on tullut tunnetuksi myös nimillä Why Was I Born? (Yhdysvalloissa) ja Both Ends of the Candle (Isossa-Britanniassa).

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Six-Cylinder Love, 1923
  • The Heart Raider, 1923
  • Scandals, 1925
  • Show Boat, 1929 (esiintyi vain yhdessä prologissa Julie La Vernenä ja lauloi laulut "Can't Help Lovin' Dat Man" ja "Bill")
  • Applause, 1929 (lauloi laulut "What Wouldn't I Do For that Man" ja "Give Your Little Baby Lots of Lovin'")
  • Glorifying the American Girl, 1930 (lauloi laulun "What Wouldn't I Do For that Man")
  • Roadhouse Nights, 1930 (lauloi laulun "It Can't Go On Like This")
  • The Gigolo Racket, 1931 (lauloi laulun "Nobody Breaks My Heart" and "I Know He's Mine")
  • Manhattan Lullaby, 1933 (lauloi laulun "The Stork Song")
  • The Doctor, 1934 (lauloi laulun "One Little Smile")
  • Frankie and Johnnie, 1934 (lauloi laulun "Give Me a Heart to Sing To" and "If You Want My Heart")
  • You Belong to Me, 1934 (lauloi laulun "When He Comes Home to Me")
  • Marie Galante, 1934 (lauloi laulun "Song of a Dreamer" and "Serves Me Right for Treating You Wrong")
  • Sweet Music, 1935 (lauloi laulun "I See Two Lovers")
  • Go Into Your Dance, 1935 (lauloi laulun "The Little Things You Used to Do")
  • Show Boat, 1936 (lauloi Julie La Vernenä esiintyen laulut "Can't Help Lovin' Dat Man" ja "Bill")
  • The Coo Coo Nut Grove, 1936 (Warner Brothersin piirroselokuva, karrikoi lauloja "The Little Things You Used to Do" )

Ura teatterilavalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sally, 1923 (kuoro)
  • Scandals, 1925–1926 (ensimmäinen päärooli)
  • Americana, 1926
  • American Grand Guignol, 1927 (lauloi laulun "Nobody Wants Me")
  • Show Boat, 1927–1929 (esiintyen Julie La Vernenä hän lauloi laulut "Can't Help Lovin' Dat Man" ja "Bill")
  • Sweet Adeline, 1929–1931 (oli päätähtenä laulurooleissa "T'was Not So Long Ago", "Here am I", "Why Was I Born?", "The Sun About to Rise" ja "Don't Ever Leave Me!")
  • Ziegfeld Follies, 1931 (lauloi laulun "Half-Caste Woman", sanoittanut Noel Coward)
  • Show Boat, 1932–1933
  • Memory, 1934 (oli päätähtenä laulurooleissa "A Fool There Was")
  • A Night at the Moulin Rouge, 1939
  • Show Boat, 1940 (esiintyen Julie La Vernenä hän lauloi laulut Can't Help Lovin' Dat Man ja Bill)

Elämäkertoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Maxwell, Gilbert: Helen Morgan: Her Life and Legend. New York: Hawthorn Books, 1974. ISBN 0-8015-4526-9. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]