Heksis

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Heksis (muinaiskreikaksi ἕξις; lat. habitus) on antiikin filosofian termi, joka tarkoittaa dispositiota,[1] taipumusta tai toiminnallista valmiutta. Termi on merkittävä Aristoteleen ajattelussa. Sen on tulkittu merkitsevän samaa kuin toinen potentiaalisuus.[1]

Aristoteles[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Termin heksis lähtökohtana on kreikan kielen verbi ekhein, joka viittaa jonkin omistamiseen tai jossain tilassa olemiseen. Termi käännetään usein ”valmiudeksi”, ”toimintavalmiudeksi” tai ”tilaksi”.[2]

Aristoteles määrittelee heksiksen hieman eri tavalla eri teoksissaan. Teoksessa Metafysiikka heksis määritellään kolmella tavalla: 1) omistamisen tilana tai toimintana; 2) dispositiona, osien tietynlaisena järjestäytymisenä; sekä 3) tällaisen disposition osana:

»Tilaksi (heksis) sanotaan yhdellä tavalla sitä, mikä vallitsee jollakin olevan ja sen, jolla jotakin on, välillä ikään kuin se olisi jotakin toimintaa tai liikettä. Kun joku tekee jotakin ja jokin tulee tehdyksi, välissä on tekeminen. Samoin vaatteen omistajan ja omistetun vaatteen välillä on jokin olemisen tila (heksis) [...] Toisessa mielessä tilalla tarkoitetaan dispositiota (diathesis), jonka perusteella jollakin tavoin järjestäytynyt on hyvin tai huonosti järjestäytynyt itsessään tai suhteessa johonkin muuhun; esimerkiksi terveys on eräs tila, koska se on tällainen dispositio. Edelleen tilalla tarkoitetaan myös tällaisen disposition osaa. Niinpä jonkin osien erinomaisuus (arete) on eräänlainen tila.[3]»

Heksis on Aristoteleen mukaan siis eräänlainen dispositio (diathesis), jonka hän kuvaa samassa yhteydessä seuraavasti:

»Dispositioksi sanotaan sen järjestystä, jolla on osia, suhteessa paikkaan (topos), kykyyn (dynamis) tai muotoon (eidos). Sen täytyy olla jonkinlainen asettautuminen, kuten termi 'dispositio' osoittaa.»

Kyseessä on erityisesti sen tyyppinen dispositio, minkä perusteella se jolla dispositio on, on valmiudessa johonkin hyvin tai huonosti, ja joko itsenäisesti tai suhteessa johonkin muuhun. Aristoteleelle heksis on näin osien järjestäytymistä; siten, että ne oikein järjestäytyneinä voivat toimia hyvin, vaikka ne voivat olla myös huonosti järjestäytyneitä. Hyvästä järjestäytymisestä hän käyttää esimerkkinä terveyttä, joka on ruumiin hyvä heksis; sairaus puolestaan on ruumiin huono heksis.

Tilana heksis erotetaan Aristoteleen metafysiikassa toiseksi potentiaalisuudeksi, erotukseksi ensimmäisestä potentiaalisuudesta (dynamis). Esimerkiksi ihminen on luonnostaan oppiva, jolloin hänellä on ensimmäinen potentiaalisuus (dynamis) oppia jotain; kun hän on oppinut, hänellä on toinen potentiaalisuus (heksis) käyttää oppimaansa.[1]

Kategorioissa Aristoteles asettaa heksiksen toisenlaisia dispositioita (diathesis) vastaan siinä, että se on luonteeltaan niitä pysyvämpää. Esimerkkinä annetaan tieto (episteme).[4]

Eettisissä teoksissaan Aristoteles puolestaan tarkoittaa termillä luonteenpiirrettä. Hän asettaa heksiksen toista aktuaalisuutta eli energeiaa (toiminnan merkityksessä) vastaan käsitellessään eudaimoniaa, ihmisen elämän oikeaa päämäärää. Tämä käännetään yleensä ”onnellisuudeksi”. Heksiksen vastakohdaksi asetetaan energeia samalla, kun Aristoteles pyrkii osoittamaan eudaimonian määritelmänsä — onnellisuus on hyveen mukaista toimintaa (energeia) — oikeaksi.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Sihvola, Juha: Selitykset teokseen Aristoteles: Sielusta, s. 210. Teokset V. Suomennos Kati Näätsaari. Helsinki: Gaudeamus, 2006.
  2. Käännösesimerkkejä: ”valmius”: Sielusta 430a15-16; ”toimintavalmius”: Nikomakhoksen etiikka 1098b33-34; ”tila”: Metafysiikka 1022b4.
  3. Aristoteles: Metafysiikka 1022b4.
  4. Aristoteles: Kategoriat II.8.
  5. Aristoteles: Nikomakhoksen etiikka I.8.1098b33; Eudemoksen etiikka II.1.1218b.