Heksakloroplatinahappo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Heksakloroplatinahappo

Dihydrogen hexachloroplatinate (IV) hexahydrate.svg

Tunnisteet
CAS-numero 16941-12-1
Ominaisuudet
Molekyylikaava H2[PtCl6]
Moolimassa 409.796
Ulkomuoto Punaruskeita kiteitä[1]
Sulamispiste 60°C [1]
Kiehumispiste 115°C (hajoaa)[1]
Liukoisuus veteen Liukenee veteen hyvin

Heksakloroplatinahappo eli vetyheksakloroplatinaatti(IV) (H2[PtCl6]) on platinan kompleksiyhdiste ja keskivahva happo. Yhdisteellä on käyttöä teollisuudessa katalyyttinä ja reagenssina analyyttisessä kemiassa ja valmistettaessa muita platinayhdisteitä.

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heksakloroplatinahappo on punaisenruskeaa kiteistä ainetta, joka imee vettä ja esiintyy usein heksahydraattina H2[PtCl6]·6H2O. Se liukenee sekä veteen että alkoholiin ja protolysoituu muodostaen vety- ja heksakloroplatinaatti(IV)ioneja.[1][2]

Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heksakloroplatinahappoa saadaan liuottamalla platinaa kuningasveteen

Heksakloroplatinahappoa valmistetaan liuottamalla platinametallia, usein platinasientä, kuningasveteen, jos käytetään kuningasvettä puhdistetaan tuote tislaamalla, annetaan jäähtyä ja kiteytetään. Vaihtoehtoisesti platinasientä kuumennetaan kloorin ja väkevän suolahapon kanssa 150°C lämpötilaan tai liuotetaan platina(IV)kloridia suolahappoon.[1][3]

Pt + 4 HNO3 + 6 HCl → H2PtCl6 + 4 NO2 + 4 H2O

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heksakloroplatinahappo on platinan yhdisteistä teollisesti tärkein. Heksakloroplatinahappoa käytetään hydrosilylaatioreaktion katalyyttinä sekä hydrosilylaatiokatalyyttien valmnistamiseen. Yhdisteestä saadaan muita platinayhdisteitä, joita voidaan niin ikään käyttää katalyytteinä. Muita heksakloroplatinahapon käyttökohteita ovat impregnointi, metallisen platinan valmistus autojen katalysaattoreihin ja valokuvausreagnessina yhdessä rauta(III)oksalaatin kanssa.[1][3][4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 481. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
  2. John Daintith: The Facts on File dictionary of inorganic chemistry, s. 63. Infobase Publishing, 2004. ISBN 978-0816049264. Teoksen verkkoversio (viitattu 30.03.2011). (englanniksi)
  3. a b Hermann Renner et al.: Platinum Group Metals and Compounds, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2002 Teoksen verkkoversio Viitattu 30.03.2011
  4. Christen M. Giandomenico :Platinum-Group Metals, Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2001 Teoksen verkkoversio Viitattu 30.03.2011
Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.