Hekaton

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Hekaton Rhodoslainen (muinaiskreikaksi Ἑκάτων, 100-luku eaa.) oli antiikin kreikkalainen stoalainen filosofi. Hänen elämästään tiedetään ainoastaan, että hän oli Panaitioksen oppilas. Hekatonin teoksista yhtäkään ei ole säilynyt. Cicero kuitenkin mainitsee hänen kirjoittaneen teoksen Velvollisuuksista (ainakin kuusi kirjaa) ja omistaneen sen Quintus Tuberolle.[1] Muita Hekatonin teoksia olivat Jutuista (ainakin kaksi kirjaa), Päämäärästä (ainakin seitsemän kirjaa), Hyveistä (ainakin kolme kirjaa), Hyvistä asioista (ainakin yhdeksän kirjaa), Paradokseista (ainakin kolme kirjaa) ja Tunteista (ainakin kaksi kirjaa).[2]

Ciceron mukaan Hekaton puolusti yksityisomaisuutta: viisaan velvollisuus oli pitää huolta omaisuudestaan rikkomatta kuitenkaan tapoja, lakeja ja perinnäissäädöksiä. Rikkautta ei kuitenkaan pitänyt havitella vain itseä varten vaan lapsia, sukulaisia, ystäviä ja etenkin valtiota varten. Hekaton piti yksityisten rikkautta valtion rikkautena. Ciceron mukaan Hekaton sanoi myös, että kaikesta häntä itseään hyödyttävästä hän jättäisi tekemättä vain sen, mikä ei ole sallittua.[3]

Cicero esittää Hekatonin kysyneen, voiko kunnon mies jättää orjansa ruokkimatta, jos viljan hinta on liian korkea. Hekaton päätyi johtamaan vastauksen pikemminkin hyödyn kuin inhimillisyyden pohjalta. Hekaton kysyi myös, tuleeko merellä heittää laivasta mieluummin kallis hevonen kuin arvoton orja, jos lastia on vähennettävä. Tähänkin kysymykseen vastatesssaan Hekaton näytti ajatelleen pikemmin omaisuutta kuin inhimillisyyttä, mitä Cicero selvästi paheksuu. Cicero tarkastelee muitakin Hekatonin Velvollisuuksista-teoksessa pohtimia kysymyksiä vastauksineen: Hekatonin mukaan haaksirikossa viisas ei tempaa pelastavaa lankkua tyhmältä. Jos saatavilla on vain yksi lauta mutta sitä tavoittelee kaksi viisasta, näistä väistyy se, josta on vähemmän hyötyä valtiolle. Jos taas viisaat ovat samanarvoisia, toinen väistyy kuin arvonnan hävinneenä. Velvollisuus isänmaata kohtaan on aina tärkein, mutta pojan on puolustettava isäänsä, vaikka tämä tekisi rikoksia isänmaata vastaan. Vain siinä tapauksessa, että isä suunnittelee valtiopetosta ja yksinvaltiuden kaappaamista, poika voi ilmiantaa isänsä, mutta tällöinkin on ensin yritettävä muita keinoja.[4]

Myös Seneca lainaa Hekatonia teoksissaan De beneficiis ja Kirjeet Luciliukselle. Senecan mukaan Hekaton kiisti, että orja voisi tehdä hyvän työn isännälleen, koska orja toimii aina välttämättömyyden pakon alaisena. Näin ajattelevista Seneca toteaa, että he eivät tunne ihmisyyden lakeja.[5] Hekatonilta on myös peräisin usein virheellisesti Senecan nimissä kulkeva aforismi: "Jos tahdot tulla rakastetuksi, rakasta (si vis amari, ama)".[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Cicero: De officiis 3.63, 89–91.
  2. Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit 6.4, 32, 95; 7.26, 87, 90, 101–103, 110, 124–25, 127, 172.
  3. Cicero: De officiis 3.63.
  4. Cicero: De officiis 3.89–91.
  5. Seneca: De beneficiis 3.18.1–2.
  6. Seneca: Kirjeet Luciliukselle (Epistulae morales) 9.6.