Heinkel He 219

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Heinkel He 219
Heinkel He 219 "Nachtjäger" vuonna 1944
Heinkel He 219 "Nachtjäger" vuonna 1944
Tyyppi yöhävittäjä
Valmistaja Heinkel
Suunnittelija Robert Lusser[1]
Miehistö 2
Ensilento 6. marraskuuta 1942[1]
Käyttöönottovuosi 1943[1]

Heinkel He 219 ”Uhu” (suom. huuhkaja) oli toisen maailmansodan aikainen saksalainen kaksimoottorinen ja kaksipaikkainen yöhävittäjä. Konetta voidaan pitää parhaana saksalaisena yöhävittäjänä toisen maailmansodan aikana suuren nopeutensa ja tehokkaan aseistuksensa vuoksi. Konetyyppi tuli kuitenkin liian myöhään ja liian vähäisissä määrin vaikuttaakseen tehokkaasti sodan kulkuun.

Kehittely ja rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinkel He 219:n kehittelyä vaikeutti heti alusta alkaen natsi-Saksan valtakunnanilmailuministeriön vastentahtoinen suhtautuminen siihen. Tämä Heinkelin oma projekti, jonka työnimi oli P.1060, ei juurikaan kerännyt mielenkiintoa ennen vuoden 1941 loppua, jolloin sen potentiaali yöhävittäjänä huomattiin.

Kone oli rakenteeltaan kokometallinen, kaksimoottorinen ja -paikkainen. Koneen miehistö istui selkä selkää vasten aivan koneen nokassa sijaitsevassa ohjaamossa. Ohjaamo oli suunniteltu miehistön, siis pilotin ja navigaattorin, mahdollisimman hyvää näkyvyyttä silmällä pitäen ja siten, että koneen tykkien suuliekit eivät häiritsisi pilottia. Heinkel He 219 oli maailman ensimmäinen heittoistuimilla ja paineistetulla ohjaamolla varustettu lentokone, sekä Luftwaffen ensimmäinen nokkapyörällisellä laskutelineellä varustettu kone.

He 219:n ensimmäinen prototyyppi lensi ensimmäisen kerran marraskuussa 1942 varustettuna 1750 hevosvoiman (1 305kW) Daimler-Benz DB 603 A-moottoreilla. Aseistustestejä suoritettiin joulukuussa 1942 kuuluisassa Peenemünden tukikohdassa. Alkuperäinen aseistus käsitti kaksi 20 millimetrin MG 151-tykkiä sekä navigaattorin käyttämän 13 millimetrin MG 131-konekiväärin. Aseistusta päätettiin lisätä vaihtamalla MG 151-tykit neljään 30 millimetrin MK 108 -tykkiin. Kokeita tehtiin myös FuG220 Lichtenstein SN-2-tutkalla. He 219 onnistui viimein vakuuttamaan Luftwaffen päättäjät ja konetta tilattiin 300 kappaleen erä.

Käytössä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

He 219 osoittautui alusta alkaen tehokkaaksi yötoiminnassa vaillinaisella hävittäjäsuojalla lentäviä Yhdistyneen kuningaskunnan ilmavoimat pommitusmuodostelmia vastaan. Jo konetyypin ensimmäisellä taistelulennolla Yöhävittäjärykmentti 1:n (saks. Nachtjagdgeschwader 1) majuri Werner Streibin onnistui ampua alas viisi Avro Lancaster -pommittajaa.[2] Koko yksikön tulos kuudella ensimmäisellä taistelulennollaan oli 20 pudotettua viholliskonetta ilman omia tappioita. Pääasiassa koneet toimitettiin yöhävittäjärykmenttien (Nachtjagdgeschwader) NJG1 ja NJG10 käyttöön. Mainittakoon, että He-219 oli ainoa sodan ajan kaksimoottorinen, joka kykeni suorittamaan lentoonlähdön, vaikka toinen moottori pysähtyi kesken startin.

Sotasaaliina saatu Heinkel He 219 RAF:n tunnuksin sodan jälkeen.

He 219:n pahin vika oli suuri siipikuormitus. Tästä syystä se ei ollut kovin ketterä, ja varsinkin käytettäessä Schräge Musik -tykkejä, koneella oli vaikeaa päästä pakoon alasammutun viholliskoneen hylyn alta. Monet lentäjät, kuten 65 ilmavoiton ässä Manfred Meurer, menettivät henkensä tästä syystä.

Tekniset tiedot (Heinkel He 219 A-7/R1)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Konetyyppi: Kaksipaikkainen yöhävittäjä
  • Voimalähde: kaksi 1 900 hv (1 417kW) Daimler-Benz DB 603 G-mäntämoottoria
  • Huippunopeus: 670 km/h
  • Lakikorkeus: 12 700 m [3]
  • Lentomatka: 2 000 km
  • Painot: tyhjänä 11 200 kg, suurin lentoonlähtöpaino 15 300 kg
  • Mitat: siipien kärkiväli 18,5 m pituus 15,5 m korkeus 4,1 m
  • Aseistus: neljä 30 mm MK 108-, kaksi 20 mm MG 151/20- ja kaksi 30 mm MK 103-tykkiä

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Donald, David: The encyclopedia of world aircraft. Enderby: Blitz, 1997. ISBN 1-85605-375-X. (englanniksi)
  • Gunston Bill, Wood Tony: Hitler´s Luftwaffe. Salamander books, 1977. ISBN 0861010051. (englanniksi)
  • Chant, Chris: II Maailmansodan lentokoneet. Karisto, 2008. ISBN 978-951-23-5025-4. (suomeksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Heinkel He 219.
  1. a b c Heinkel He 219 Uhu, the “Venus of Rostock”
  2. Donald 1997 s. 519
  3. Chant 2008 s.181