Heini Kärkkäinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Heini Talvikki Kärkkäinen (s. 10. tammikuuta 1966 Kitee)[1] on suomalainen pianisti ja pianopedagogi. Hän opiskeli pianonsoittoa aluksi Jyväskylässä Dmitry Hintzen oppilaana ja vuodesta 1984 lähtien Sibelius-Akatemiassa Liisa Pohjolan johdolla. Hän valmistui taiteen maisteriksi vuonna 1991. Täydentäviä opintoja Kärkkäinen on hankkinut muun muassa Jacques Rouvierilta Pariisissa ja Ralf Gothónilta. Hän on Tampereen ammattikorkeakoulun pianonsoiton yliopettaja.[2]

Kärkkäinen on konsertoinut runsaasti sekä Suomessa että ulkomailla eri puolilla Eurooppaa ja Yhdysvalloissa. Kotimaassaan hän on esiintynyt laajasti suomalaisorkestereiden solistivieraana, muun muassa Radion sinfoniaorkesterin, Helsingin kaupunginorkesterin, Turun filharmonisen orkesterin, Tapiola Sinfoniettan, Sinfonia Lahden ja Avanti!n konserteissa.[3] Kärkkäistä arvostetaan myös kamarimuusikkona, ja hän on ollut muun muassa Kuhmon kamarimusiikin vakiovieraita.[4] Hänet on kutsuttu esittämään useiden kamarimusiikki- ja orkesteriteosten kantaesityksiä, muun muassa Mikko Heiniön, Olli Koskelinin ja Aulis Sallisen sävellyksiä.[4]

Kärkkäinen on tehnyt useita levytyksiä Ondine-levymerkille.

Palkinnot ja tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]