Heinäsuova

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Heinäsuovia Montenegrossa.

Heinäsuova on ollut tapa varastoida kuivatettua heinää talvella ulkosalla. Suomessa perinteisesti heinäsuovan alusta muodostui muutamasta pölkystä ja riu'usta, ja keskellä suovaa oli pystyssä keskuspuu, jonka ympärille heinä kasattiin. Heinän painuminen estettiin laittamalla keskuspuun ympärille pystyyn vajaan metrin mittaisia keppejä. Suovan pinta jätettiin kaltevaksi, jotta sadevesi valuisi pois; munanmuotoinen suova oli hyvä. Suovaan pantaessa heinien piti olla jo melko kuivia. Ylhäältä suova voitiin myös peittää. Viron maaseudun pienillä tiloilla suovia on tehty vielä 2000-luvullakin.[1]

Heinän ohella suovaan saatettiin varastoida myös esimerkiksi puitavaa viljaa.[2]

Kuvaannollista käyttöä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sanonta Kuin etsisi neulaa heinäsuovasta tarkoittaa jonkin toiminnan hankaluutta tai turhuutta.[3][4]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Heinäsuova Maaseutu ja kulttuuriperintömme. Virtuaaliammattikoulu. Viitattu 14.8.2012. [vanhentunut linkki]
  2. Viljan ulkokuivatus Historiallinen maatalous. Helsingin yliopisto. Viitattu 14.8.2012.
  3. Mies löysi neulan heinäsuovasta - kirjaimellisesti stara.fi. Viitattu 11.1.2024.
  4. Voiko neulan löytää heinäsuovasta? kirjastot.fi. Viitattu 11.1.2024.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Heinäsuova.