Heinäratamo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Heinäratamo
Ribwort 600.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Lamiales
Heimo: Ratamokasvit Plantaginaceae
Suku: Ratamot Plantago
Laji: lanceolata
Kaksiosainen nimi
Plantago lanceolata
L.[1]
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Heinäratamo Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Heinäratamo Commonsissa
Heinäratamo färsaarelaisessa postimerkissä

Heinäratamo (Plantago lanceolata) on monivuotinen[1] ruohokasvi ratamokasvien (Plantaginaceae) heimossa. Se on kuivahkoilla kulttuuribiotoopeilla kasvava[1] laajalle levinnyt laji, jota tavataan Euroopassa, Aasiassa, Afrikassa ja Pohjois-Amerikassa.[2] Suomessa heinäratamon levinneisyys painottuu maan lounaisosaan.[3] Sen vanha kasvionimi on ollut suikealehtinen ratamo.[4] Kansankielisiä nimiä ovat olleet esimerkiksi kourulehti, nukenlehti ja rautalehti.[5] Tieteellinen lajinimi lanceolata viittaa lehtien pitkänkapeaan muotoon.[6]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinäratamon kukinto

Heinäratamo kasvaa kymmenestä viiteenkymmeneen senttimetriä korkeaksi. Lehdet ovat pystykasvuiset, pitkät, lyhytruotiset ja kapean suikeat. Lehtilapa on enintään 20 senttimetriä pitkä ja 4,5 cm leveä. Se on laidaltaan ehyt tai harvahampainen, tavallisesti harvaan karvainen. Lehtiruusukkeen keskeltä kohoaa pitkähkö, särmikäs ja myötäkarvainen vana, jonka päässä on kukinto. Vana on yleensä noin kaksi kertaa lehtien pituinen. Kukinto on hyvin tiheä, pallero-lieriömäinen tähkä. Kukan verhiö muodostuu lyhytkarvaisista, yhdiskasvuisista, 2,5–3 millimetrin pituisista liuskoista.[1] Teriöt ovat väriltään ruskehtavat ja pienet,[7] niiden liuskat ovat 1,5–2,5 millimetriä pitkät ja terävähköt. Heteet ovat teriöistä ulospäin suuntautuvat, 3–5 mm pitkät, ja niiden ponnet ovat keltaiset. Suomessa heinäratamo kukkii kesä–elokuussa.[1] Se on tuulipölytteinen.[8] Hedelmänä on kota, joka on tavallisesti kaksisiemeninen. Heinäratamo muistuttaa jokseenkin soikkoratamoa (Plantago media), jolla on kumminkin matalakasvuiset ja leveämmät lehdet.[1]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinäratamo on levinnyt koko Eurooppaan pohjoisinta Fennoskandiaa ja Venäjää lukuun ottamatta. Lajia tavataan monin paikoin myös Pohjois-Afrikassa, Aasian keskiosissa ja Japanissa. Pohjois-Amerikassa se on Yhdysvaltain alueella laajalle levinnyt tulokaslaji,[2] ja joissain USA:n osavaltioissa sitä pidetään vahingollisena rikkakasvina.[9]

Esiintyminen Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa heinäratamoa on tavattu lähes koko maasta.[1] Ahvenanmaalla se on hyvin yleinen[6] ja Etelä-Suomessa paikoitellen yleinen varsinkin Varsinais-Suomessa sekä Etelä-Karjalassa, mutta pohjoisempana maassa se on vain satunnaiskasvi.[3][1] Yleisyydestään huolimatta heinäratamo ei ole Ahvenanmaallakaan alkuperäinen vaan muinaistulokas.[1] Eteläisimmässä Suomessa, lounaiskolkan runsaan esiintymäalueen ulkopuolella, heinäratamo on tiettävästi vanhan, ehkä jo rautakautisen asutuksen osoittajalaji. Sen sijaan Kaakkois-Suomen runsaammat esiintymät johtuvat uudemmasta levittäytymisestä, ja heinäratamo on siellä peräisin idästä Venäjän suunnalta.[5] Etelä-Suomen pohjoispuolella heinäratamo kasvaa yksistään uustulokkaana.[1]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinäratamo viihtyy parhaiten avoimilla ja kuivahkoilla kasvupaikoilla, kuten kedoilla, ahoilla, nummilla, pientareilla, nurmikoilla, radanvarsilla ja joutomailla.[1][7] Ahvenanmaalla se suosii runsaskalkkisia kasvupaikkoja.[6]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinäratamo on monen muun ratamolajin tapaan vanha lääkekasvi.[10] Keski-Euroopassa sen tuoreita lehtiä tai niiden mehua on käytetty haavojen hoitoon, kurkunpään ja keuhkoputken vaivoihin ja astman hoitoon.[11]

Heinäratamon tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinäratamo on täpläverkkoperhosen (Melitaea cinxia) paljon tutkittujen Ahvenanmaan populaatioiden tärkein ravintokasvi.[6][8] Perhosen toukat elävät heinäratamon (tai tähkätädykkeen, Veronica spicata) lehdille rakentamassaan seittimäisessä pesässä.[12] Heinäratamo on myös Podosphaera plantaginis -härmäsienen ainoa isäntäkasvi.[8] P. plantaginis on heinäratamon kannalta haitallinen patogeeni, joka näkyy harmaanvalkoisina laikkuina kasvin lehtien pinnalla.[13]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hämet-Ahti, L., Suominen, J., Ulvinen, T. & Uotila, P. (toim.): Retkeilykasvio. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9.
  • Suomen terveyskasvit. Luonnon parantavat yrtit ja niiden salaisuudet. Toim. Huovinen, Marja-Leena & Kanerva, Kaarina. Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, Helsinki 1982. ISBN 951-9078-87-8
  • Mossberg, B. & Stenberg, L. (suom. Vuokko, S. & Väre, H.): Suuri Pohjolan kasvio, s. 566. Tammi, 2005. ISBN 951-31-2924-1.
  • Hæggström, Carl-Adam & Hæggström, Eeva: Ålands flora. Mariehamn: Ålandstryckeriet, 2008. ISBN 978-952-92-4820-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k Retkeilykasvio 1998, s. 395.
  2. a b Anderberg, A.: Svartkämpar, Plantago lanceolata L. (Heinäratamon levinneisyys pohjoisella pallonpuolella) Den virtuella floran. 1997. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 16.6.2010. (ruotsiksi)
  3. a b Lampinen, R. & Lahti, T.: Kasviatlas 2009: Levinneisyyskartat (Heinäratamon levinneisyys Suomessa) 2010. Helsinki: Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo. Viitattu 15.6.2010.
  4. Hiitonen, I. & Poijärvi, A.: Koulu- ja retkeilykasvio, 2. painos. Helsinki: Otava, 1935.
  5. a b Nummi, A.: Arkeologianharrastajan nettisivu: Heinäratamo ja muut rautalehdet 2003. Viitattu 20.6.2010.
  6. a b c d Ålands flora 2008, s. 289.
  7. a b Mossberg & Stenberg 2005, s. 566.
  8. a b c University of Helsinki, Metapopulation Research Group: Ribwort plantain, Plantago lanceolata 2003–2004. University of Helsinki. Viitattu 16.6.2010. (englanniksi)
  9. United States Department of Agriculture: Plantago lanceolata L. Narrowleaf plantain USDA. Viitattu 20.6.2010. (englanniksi)
  10. Yrttitarha: Piharatamo Viitattu 20.6.2010.
  11. Suomen terveyskasvit 1982, s. 216.
  12. Metapopulation Research Group: Täpläverkkoperhosen biologia Viitattu 20.6.2010.
  13. University of Helsinki, Metapopulation Research Group: Powdery mildew, Podosphaera plantaginis 2003-2004. University of Helsinki. Viitattu 20.6.2010. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]