Heinänviljely
Wikipedia
Heinänviljely on heinäkasvien ja joidenkin ruohovartisten kasvien kasvatusta eläinten rehuksi.
Aikaisemmin heiniä ei viljelty eläimillle, vaan peltopinta-ala varattiin ihmisten omaan suoraan ravinnontuotantoon, Suomessa esimerkiksi rukiille, ohralle ja kauralle. Karja sai laiduntaa metsissä ja tienvarsia niitettiin tuoreeksi rehuksi kesäisin.
Heinänviljely tuli merkittäväksi maatalouden koneellistuttua ja maidontuotannon teollistuttua. Nautaeläinten rehuna alettiin käyttää viljeltyjä heiniä, joista hyvin yleinen Suomessa on timotei. Ylimääräisestä maidosta kirnuttiin voita ja vientiä varten tuli lehmien lypsää kohtalaisesti myös talvella, jolloin rehuna käytettiin kuivia heiniä, jopa olkia.
Oljet ovat puidun viljan nykyään leikkuupuimurin pellolle jättämiä ja ennen puimalaan jääneitä varsia. Oljet voidaan nykyään haravoida ja paalata lämpökattilassa poltettavaksi uusiutuvaksi energiaksi.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Kuiva heinä
Kuiva heinä on heinää, jonka on annettu kasvaa niin vanhaksi, että se kuivettuu. Aikaisemmin kuiva heinä niitettiin viikatteilla, haravointiin kokoon, nostettiin aumaan tai heinäseipäille kuivamaan lisää ja tämän jälkeen korjattiin sellaisenaan latoon varastoon.
Viikatteen korvasi myöhemmin niittokone. Sittemmin ongelmallisten sateiden ja työvoiman käytön tehokkuuden vuoksi kehitettiin paalauskone, millä aumaan tai seipäille laitto vältettiin paalaamalla niittämisen jälkeen haravoitu kuivanut heinä 10 kg:n - 25 kg:n painoisiksi neliskanttisiksi heinäpaaleiksi.
Kun heinäpaalien siirtely on työvaltaista, kehitettiin pyöröpaalain, mikä korvasi jopa 50 paalia yhdellä traktorin etukuormaajalla käsiteltävällä paalilla. Pyöröpaalaimen tuottamia suurpaaleja alettiin myöhemmin paketoida yleensä valkoiseen tiiviiseen muoviin, jolloin nuorempana ja valkuaispitoisempana paalattu heinä voitiin jättää talveksi jopa pellonkulmalle, jolloin latoa ei tarvita.
[muokkaa] Tuorerehu
Suomessa Valion piirissä kehiteltiin pääasiassa Britanniaan tapahtuvan voinviennin ympärivuotiseksi turvaamiseksi menetelmiä säilöä heinä tuoreena talveksi hapottamalla se. Näin syntyi AIV-rehu, joka leikataan ja hapotetaan niittosilppurilla.
[muokkaa] Historia
Heinänteko oli Suomessa maatalousyhteiskunnan aikaan vuoden tärkeimpiä tapahtumia. Heinä leikattiin ja koottiin jälkipuoliskolla tai elokuun alussa. Niittyjä ei usein ollut jaettu talojen kesken, vaan niittyheinäntekoon lähtivät koko kylän heinäväet yhdessä. (Korhonen 2004) [1] .
Heinäntekoon lähdettiin puhtaissa vaaleissa vaatteissa.[2] Naiset pukeutuivat heinäntekoa varten täysin valkoisiin ja miehet valkoiseen paitaan. Heinäntekoa pidettiin niin juhlavana työnä, että tavallista hienompi pukeutuminen oli aiheellista. [3]
Heinänteko aloitettiin yleensä kaukaisimmilta heinämailta, joilta sitten edettiin kohti taloa. Heinäntekijät yöpyivät esimerkiksi ladoissa, niittysaunoissa tai kytötuvissa. Eväitä kuljetettiin mukana tuohikontissa. Mukaan otettiin myös työkalut ja keittovälineet. Luhtapäivät olivat pitkiä. Työ aloitettiin aamuyöllä ja lopetettiin vasta yhdeksän, kymmenen aikaan. [3]
Heinänteossa sekä miehet että naiset saattoivat käyttää viikatetta. Haravoiminen oli yksinomaan naisten tehtävä. Miehet huolehtivat viikatteiden teroittamisesta. Niittokoneet alkoivat korvata viikatetta 1800-luvun lopulla. [4]
Niittyheinä kuivatettiin levällään maassa. Yöksi heinä koottiin pieniin rukoihin, jotka hajotettiin seuraavana päivänä taas kuivumaan. [1] Sadekesinä heinä kuivatettiin telineillä. Kylvöheinää alettiin kuivata seipäillä 1800-luvun lopulta lähtien. Se oli rakenteeltaan niittyheinää pidempää ja paksumpaa ja kuivui hitaammin. [4]
Kuivaamisen jälkeen heinä kuljetettiin latoihin selässä kantaen. [4] Pareittain työskennellessä saatettiin kuljettamiseen käyttää sapilaita eli kahta toisesta päästään teroitettua puista salkoa. Sapilaat työnnettiin heinäkasan läpi, ja niiden avulla heinää kannettiin ikään kuin paareilla. Rekikärryjä ja heinälavoja alettiin käyttää 1800-luvun lopulla. [1]
[muokkaa] Lähteet
- ↑ 1,0 1,1 1,2 Korhonen, Teppo: Muuttuva maaseutu. Historiallinen maatalous. http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/index.htm. Helsingin yliopisto, 2004.
- ↑ Karjalainen, Sirpa: Juhlan aika. Suomalaisia vuotuisperinteitä. WSOY, 1994.
- ↑ 3,0 3,1 Paulaharju, Samuli: Härmän aukeilta. WSOY, 1947, 3. painos.
- ↑ 4,0 4,1 4,2 Östman, Ann-Catrin: Mekanisoinnin ensimmäinen aalto. Teoksessa Suomen maatalouden historia, osa 2. Kasvun ja kriisien aika 1870-luvulta 1950-luvulle. Helsinki: SKS, 2004.
