Heikomman suoja

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Heikomman suoja on Suomen sopimusoikeuden periaate.

Heikomman suojan periaatetta kehitettiin alkujaan 1970- ja 1980-luvuilla liittyen tuolloin käytyyn yhteiskunnalliseen keskusteluun hyvinvointivaltiosta ja sen periaatteiden huomioon ottamiseen sopimusoikeudessa.

1990-luvulta alkaen on kehitys kuitenkin ollut sen suuntainen, että heikomman suojaan viittaaminen pitäisi pääsääntöisesti kiinnittää johonkin konkreettiseen lain säännökseen. Tällaista lainsäädäntöä on Suomessa erityisesti kuluttajansuojalaissa, työsopimusoikeudessa, vahingonkorvausoikeudessa, vakuutusoikeudessa, yms. Heikomman suojan kannalta on erittäin tärkeä oikeustoimilain[1] 36 §, jonka nojalla kohtuuttomia sopimuksia ja sopimusehtoja on soviteltava.

Sopimusoikeuteen kuuluu yleisiä periaatteita, joista eräät ilmenevät lainsäädännöstä, mutta toiset eivät. Eräistä sopimustyypeistä, kuten kiinteistön kaupasta, on erikoislainsäädäntöä. Eräitä sopimuksia koskevat riidat ratkaistaan yleisten periaatteiden ja toiset taas periaatteiden lisäksi erikoislainsäädännön, kuten kauppalain tai kuluttajansuojalain, perusteella. Erikoislainsäädännöllä on monesti tarkoitus suojata heikompaa osapuolta; kuluttajansuojalla kuluttajaa elinkeinonharjoittajaa kohtaan ja työlainsäädännöllä työntekijää työnantajaa kohtaan.

Tällä oikeudenalalla oikeuskäytännön merkitys on hyvin suuri.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pöyhönen, Juha (nyk. Karhu): Sopimusten sovittelu ja sopimusoikeuden järjestelmä. Suomalainen lakimiesyhdistys A-sarja N:o 179. 1988. (näköispainos vuonna 2013) ISBN-13: 9789518553277, ISBN-10: 9518553270.
  • Saarnilehto, Ari; Hemmo, Mika; Kartio, Leena: Varallisuusoikeus. Oikeuden perusteokset. Wsoy pro 2012. ISBN: 978-952-63-0122-8
  • Saarnilehto, Ari (toim.): Varallisuusoikeuden kantavat periaatteet. Wsoy 2001. ISBN-13: 9789516700307, ISBN-10: 9516700306
  • Saarnilehto, Ari (toim.): Heikomman suojasta. Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisuja B-sarja 1995. ISBN89512904112.
  • Wilhelmsson, Thomas: Social civilrätt: om behovsorienterade element i kontraktsrättens allmänna läror. Lakimiesliiton kustannus 1987. ISBN: 9516403239
Tämä yhteiskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.