Heikki Tala

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Heikki Juhani Tala (s. 19. huhtikuuta 1939 Kiikka) on suomalainen hammaslääketieteen asiantuntija ja Suomalaisuuden liiton puheenjohtaja.

Hän valmistui hammaslääketieteen lisensiaatiksi Turun yliopistosta 1964, suoritti Michiganin yliopistossa vuonna 1972 tutkinnon Master of Public Health, valmistui erikoishammaslääkäriksi 1976 ja tohtoriksi Kuopion yliopistosta 1984. Hänellä oli Tampereen yliopistossa terveydenhuollon hallinnon dosentuuri 1987–2004. Hän on julkaissut yli 400 artikkelia ammattilehdissä, muiden muassa Suomen Hammaslääkärilehdessä, kirjoja ja useita mielipidekirjoituksia sekä esiintynyt lukuisissa televisio- ja radio-ohjelmissa.

Tala on tehnyt varsinaisen elämäntyönsä lääkintöhallituksen ylilääkärinä 1970–1991. Hän on ollut sosiaali- ja terveyshallituksen asiantuntija 1991–1992, Stakesin pysyvä asiantuntijana 1992–2000 ja Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen pysyvä asiantuntija 1992–2004 ja ylilääkäri 1995. Hän toimi YK:n Maailman terveysjärjestön WHO Expert Advisory Panel on Oral Health’n jäsenenä 1983–1999 ja WHO:n asiantuntijana 1977–2009.[1] Tala sai Suomen Leijonan ritarikunnan 1. luokan ritarimerkin 1991.

[muokkaa] Suomalaisuuden liitto ja kielipolitiikka

Tala on toiminut Suomalaisuuden liiton puheenjohtajana vuodesta 2003. Hän on pakollisen ruotsin kielen opetuksen vastustaja. Tala tunnetaan myös Ruotsia, ruotsalaisia, Ahvenanmaata, suomenruotsalaisia, suomenruotsalaisuutta ja valtakunnallista virallista kaksikielisyyttä arvostelevista lausunnoistaan.

Keväällä 2005 Tala esiintyi Yleisradion Suomi puhuu -ohjelmassa, jossa esitetyn jakson aiheena oli pakkoruotsi. Jakso uusittiin kolmesti ja se aiheutti keskustelua ohjelman nettisivuilla.

Opettaja-lehden haastattelussa helmikuussa 2006 Tala ilmoitti lopulliseksi tavoitteekseen virallisesti yksikielisen Suomen, missä kaikkia vähemmistökieliä kohdellaan suvaitsevasti.

[muokkaa] Politiikka

Tala oli Perussuomalaisten ehdokkaana vuoden 2007 eduskuntavaaleissa.[2] Hän sai 334 ääntä eikä tullut valituksi.[3] Vuoden 2008 kunnallisvaaleissa Tala oli Perussuomalaisten ehdokkaana Järvenpäässä. Hän sai 202 ääntä ja nousi valtuustoon.[4]

[muokkaa] Lähteet

Wikisitaateissa on kokoelma Heikki Tala -sitaatteja.
  1. http://www.simplesite.com/Tala
  2. Heikki Tala ehdokkaaksi Uudellamaalla
  3. http://www.yle.fi/vaalit/tulospalvelu/ehdokkaat/2_27.htm
  4. Yle.fi – Vaalit 2008 tulospalvelu – Uusimaa – Järvenpää
Henkilökohtaiset työkalut