Heikki Huoviala

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Markku Heikki Huoviala (s. 18. elokuuta 1959 Valkeakoski) on entinen suomalainen jalkapalloilija. Hän edusti koko uransa valkeakoskelaista Hakaa.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Biografia

Huoviala syntyi elokuussa 1959 liikennöitsijäperheeseen, kun hänen isänsä Erkki Huoviala oli Valkeakosken Linjojen omistaja. Hänestä ei kuitenkaan tullut liikennöitsijää veljiensä tavoin, vaan hän alkoi keskittyä jalkapallon ohella myös opiskeluun. Myöhemmin hän valmistui kauppatieteen maisteriksi Tampereella.

Huoviala on ollut naimisissa ja eronnut. Hänellä on neljä lasta.

Huoviala on jalkapalloilija Jussi Nuorelan eno.[1]

[muokkaa] Ura

Huoviala pääsi Hakan edustukseen jo 16-vuotiaana kaudella 1975.[2] Hän oli käynyt läpi poikien maajoukkueet, muttei koskaan pelannut yhtäkään ottelua Suomen A-maajoukkueessa. Ensimmäiset pääsarjaottelunsa Huoviala pelasi kuitenkin vasta seuraavana vuonna tehden yhden maalin neljässä ottelussa. Kaudella 1977 Huoviala oli joukkueen mukana voittamassa tuplamestaruutta. Hän itse pelasi 18 ottelussa.

Huoviala pelasi uransa alussa hyökkääjänä, ja iski suuria maalilukemia juniorisarjoissa. Hakan joukkue vaan oli niin kova hänen peliuransa aikoihin, ettei ollut tarvetta hyökkääjille. Niinpä Huoviala siirrettiin keskikentällä hyvän kuntonsa vuoksi, jolloin hänen teholukemansa laskivat roimasti.

Vuosina 1982 ja 1985 Haka voitti Suomen Cupin, ja Huoviala oli suuressa roolissa joukkueessaan. Voitettuaan Suomen Cupin vuonna 1982, Haka pääsi Cup-voittajien Cupiin, jossa se sai vastaansa Juventuksen. Haka hävisi yhteismaaleissa vain kahdella maalilla.[3] Toisen osaottelun jälkeen Huoviala vaihtoi paitoja Paolo Rossin kanssa. Rossin pelipaita on nyt Suomen jalkapallomuseossa Valkeakosken Myllysaaressa.Vuonna 1986 polvivamma päätti hänen uransa. Vuoden 1986 jälkeen hän pelasi vielä muun muassa Pallo-Sepoissa sekä SexyPöxyissä,[4] muttei ikinä enää palannut SM-tason joukkueeseen. Huoviala pelasi pääsarjassa 210 ottelua ja teki niissä 35 maalia.

Huoviala oli tunnettu pitkistä sivurajaheitoistaan, ja aina kun Haka sai rajaheiton vastustajan päätyviivan tuntumasta, Huoviala heitti pallon maalille ja syntyi jopa kulmapotkua vaarallisempi erikoistilanne.

Huoviala oli mukana Suomen Olympiajoukkueessa, joka ei ole koskaan päässyt Olympialaisiin. Hän myös käväisi ulkomaalaisseurojen testeissä, muttei ikinä saanut sopimusta ulkomaille.

[muokkaa] Peliuran jälkeen

Peliuransa jälkeen Huoviala siirtyi vuonna 1996 FC Hakan puheenjohtajaksi sekä varainhankitapäälliköksi. Hänen tehtäviinsä kuului muun muassa jokkueen kokoaminen seuraavalle kaudelle,[5] sekä neuvottelut esimerkiksi ISPR-sopimuksesta.[6] Huoviala sai myös Opetusministeriöltä urheilun ansiomerkin työstään suomalaisen jalkapalloilun hyväksi vuonna 2004.[7]

Huovialan puheenjohtajakaudella Haka oli Suomen menestyvin seura. Se nousi heti seuraavana vuonna Ykkösestä takaisin Veikkausliigaan, voittaen samalla Suomen Cupin. FC Haka on moneen vuoteen ainoa suomalainen seura, joka on pelannut jollain muulla tasolla kuin ykköstasolla voittaessaan Suomen Cupin. Seuraavana kolmena vuonna Haka voitti Suomen mestaruuden Huovialan johdolla. Vuonna 2002 tuli taas Suomen Cupin voitto. Haka voitti mestaruuden myös 70-vuotis juhlavuotenaan vuonna 2004.[8] Vuonna 2005 Huoviala erosi Hakan puheenjohtajuudesta[9] jättäen tehtävät Veikko Sieväselle.[10] Nykyään Hakan puheenjohtajana toimii Seppo Lahtinen.

[muokkaa] Lähteet

  1. FC Inter Cookbook - Esittely Jussi Nuorela
  2. Veikkausliiga: viikon kasvo
  3. FC Hakan merkkipaaluja
  4. SexyPöxyt: uutiset tammi-maaliskuu 2002
  5. Turun Sanomat: kolumni 29.10.2000
  6. HS.fi: Liigan tv-kurimus
  7. Liikuntakulttuurin ja urheilun ansiomerkit vuodelle 2004 (ansiomitali kultaisin ristein)
  8. MTV3 arkisto: "Hakan puheenjohtaja Huoviala: Tuntuu hienolta."
  9. Liigaikkuna: Heikki Huoviala
  10. Veikkausliiga: "Heikki Huoviala jätti perinnöksi menestyvän Hakan"
Henkilökohtaiset työkalut