Heidenreich

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Heidenreich (alempana) ottelussa The Undertakeria vastaan

John Heidenreich, (s. 28. kesäkuuta 1969), parhaiten tunnettu sukunimellään Heidenreich, on yhdysvaltalainen showpainija. Hän on pituudeltaan 207 cm ja painoltaan 140 kg.

Ennen showpainia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heidenreichilla on kokemusta joistain taistelulajeista, ja ensimmäisen mustan vyönsä hän sai 12-vuotiaana. Heidenreich pelasi myös amerikkalaista jalkapalloa. Painijaksi Heidenreich koulutettiin Ultimate Pro Wrestlingissä.

Ohio Valley Wrestling[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heidenreich solmi vuonna 2001 koulutussopimuksen WWE'n kanssa, joten hän joutui treenaamaan Ohio Valley Wrestlingissä.

World Wrestling Entertainment[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

16. lokakuuta 2003 Heidenreich tuotiin ruutuun. Heidenreich esiintyi SmackDown!-ohjelmassa, ja antoi Matt Hardylle nauhan, jonka Heidenreich toivoi Hardyn kautta päätyvän SmackDownin! siloiselle toimitusjohtajalle, Stephanie McMahonille. Hardy kuitenkin hävitti nauhan, eikä toimittanut sitä eteenpäin.

No Mercy-PPV'ssä Heidenreich esiintyi jälleen. Hän kyseli Hardylta antamastaan nauhasta, ja päätyi lopulta kuristamaan Hardyn siloista sidekickiä, Shannon Moorea.

27. lokakuuta 2003 Heidenreich esiintyi RAW-ohjelmassa, yrittäen RAW'hon painimaan.

Heidenreich lähetettiin myöhemmin takaisin OVW'hen treenaamaan.

World Wrestling Entertainment: Smackdown![muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heidenreich palasi syksyllä 2004 WWE'n Smackdown!-ohjelmaan, ja hänen managerinaan toimi Paul Heyman. Heidenreich feudasi The Undertakerin kanssa. Heidenreich ja The Undertaker kohtasivat toisensa Survivor Series-PPV'ssä, jossa Undertaker myös tämän selätti.

Kun Undertaker osallistui vuoden viimeisessä PPV'ssä, Armaggeddonissa, 4 miehen mestaruusotteluun, johon ottivat Undertakerin lisäksi osaa Booker T, Eddie Guerrero ja silloinen hallitseva mestari John Bradshaw Layfield, Heidenreich sekaantui otteluun ja pilasi Undertakerin mahdollisuudet mestaruuteen.

Heidenreich kohtasi Undertaker vuoden 2005 tammikuussa pidetyn Royal Rumble-PPV'ssä casket-ottelussa, jossa voittaakseen täytyi pistää vastustaja arkkuun. Undertaker voitti ottelun "veljensä" Kanen avustuksella. Heidenreich ei halunnut ensin tapella Undertakeria vastaan koska pelkäsi arkkuja.

Heidenreich kääntyi myöhemmin faceksi, alkaen etsimään itselleen ystävää.

Road Warrior Heidenreich[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Heidenreichilla oli ongelmia MNM'n poikien, Johnny Nitron ja Joey Mercuryn kanssa, saapui hätiin hetki Road Warriors-dvd'n julkaisun jälkeen Road Warrior Animal. Animalin pelastettua Heidenreich, Heidenreich tarjoutui Animalin pariksi Great American Bash-PPV'hen kohtaamaan MNM WWE Tag Team mestaruuksista, ja Great American Bashissa Heidenreich ja Animal voittivatkin joukkuemestaruudet, ja Animal omisti mestaruusvoiton edesmenneelle partnerilleen Road Warrior Hawkille.

Heidenreichista tehtiin seuraavien viikkojen aikana Legion of Doomin virallinen jäsen. Heidenreich ja Animal osallistuivat aktiivisesti tag team divisioonan otteluihin, senkin jälkeen, kun he hävisivät joukkuemestaruudet takaisin MNM'le.

Myöhemmin samana vuonna Heidenreich vapautettiin WWE-sopimuksestaan, kun tämä oli ilmoittanut väsyneensä jatkuvaan matkustamiseen.

Paininimiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Big John Heidenreich
  • Big Bad John
  • John Heidenreich
  • Heidenreich
  • Road Warrior Heidenreich